Kohti Maailma kotina -konserttia

Viikko sitten torstaina iltavuoron jälkeen aloin pikkuhiljaa pakkailla kapsäkkejä. Aamullakin ehti...

Juna Helsinkiin lähti Pääskylahdesta vasta puoli kymmenen korvilla. Ei tullut yhtään kiire, pikemminkin olin junaseisakkeella ihan turhan aikaisin. Olipa hyvää aikaa napsia valokuvia.

Helsingissä oltiin hieman aikataulusta jäljessä vähän ennen kahta. Odottelin hetken Pasilassa uuden Mall of Triplan asema-aukiolla odotellen esikoista ystävineen. Kun tytöt tulivat, pistimme ripeästi tassua toisen eteen, hyppäsimme linja-autoon ja hurautimme tyttöjen kotiin. Nopean ruokahetken jälkeen mentiin taas... Tällä kertaa kohti Kannelmäkeä.

Esikoisen kuoron harjoitussessio alkoi jo neljältä. Minulla oli kolme tuntia aikaa viihdyttää itseäni entisillä kotikulmilla... Aikanaan asuin ensimmäisen opiskeluvuoden Kannelmäessä ja matkustin opinahjooni päivittäin paikallisjunalla. Kuoron harjoitukset ja myöhemmin konsertti oli Kanneltalolla, radan toisella puolella kuin missä muinoin majailin. Mikään ei näyttänyt tutulta...

Ensin pyörähdin kirpparilla Kanneltalon vieressä. Mitään ostettavaa en löytänyt. Aikaa oli niin paljon, että lopulta kävelin Kaareen  etsimään ajankulua. Satoi. Onneksi oli varataivas mukana.

Kaaressa kiertelin aikani, mutta en jaksanut mennä mihinkään kauppaan. Päädyin siis Espresso Houseen kirjan, cappuccinon ja porkkanamuffinin kera.

Muffini oli herkullinen ja kahvikin maistui. Kirja oli Claire Mackintoshin uusin, Lopun jälkeen. Kolmen huiman trillerin jälkeen Mackintosh vaihtoi genreä ja uusin romaani on koskettava kertomus pienen lapsen sairastumisesta kuolemanvakavasti. Aloittelin kirjaa tuossa kahvilan pöydässä ja aihe sattui niin sydämeen, että vesi kiersi silmissä.

Lopulta kuuden kieppeillä pistin kirjan kannet kiinni, kirjan kassiin ja läksin lampsimaan takaisin kohti Kanneltaloa.

Olin perillä aivan liian aikaisin, mutta nutun saattoi jo jättää narikkaan. Sain samalla konsertin käsiohjelman ja kysyin, mistäköhän niitä pääsylippuja voi ostaa... Narikanhoitaja ei vastannut, joten arvelin lipunmyynnin olevan ovella, kuten aina ennenkin.

Yleisöä alettiin päästää saliin sisään vain hetkeä ennen konsertin alkua. Katselin, että kaikilla muilla on kyllä liput hyppysissä ja aloin huolestua. Kysyin sitten lipuntarkastajalta hädissäni, että eikö täältä saakaan lippuja ovelta. Onneksi hän neuvoi, että lipunmyynti oli oven takana... Hirmuisella kiireellä porhalsin lippujonoon ja olin toisiksi viimeinen lipun ostaja ja viimeisten joukossa salissa. Mutta ehdin, huh!

Alkamassa oli SOSSun ja SOLin yhteiskonsertti Maailma kotina. SOL on esikoisen kuoro, Savolaisen osakunnan laulajat ja tällä kertaa konserttia väritti myös Savolaisen Osakunnan Soitannollinen Seura.

SOLin porukka on ihastuttavan taitava ja konsertit ovat olleet mukavaa kuunneltavaa ja katseltavaa. Nyt kun mukana oli oikea orkesteri, tunnelma oli ihan erilainen. Kyllä oli iloa, menoa ja meininkiä! Tykkäsin kovasti! Esikoisella oli pieni soolokin, josta hän selvisi upeasti. Sai äiti olla ylpeä.

Kuvia en ottanut yhtään, sillä päätin keskittyä kuuntelemiseen. Vieressäni istunut mieshenkilö kuvasi paljon ja koko ajan salamaa käyttäen. Se lievästi sanottuna häiritsi. Toivottavasti oma kuvaamiseni ei ole häirinnyt muita aiemmin. Yritän aina olla mahdollisimman vähän vaivaksi, mutta ehkä sitä ei vaan itse tajua...

Siis syys

Palaan vielä syyslomamuisteloihin, vaikka lomasta on jo piiiiitkä aika. En ole edes varma, menevätkö kuvat oikeassa järjestyksessä, mutta eipä anneta senkään haitata.

Pihassamme kasvava iso vaahtera järjesti taas Kotosen väelle haravointitalkoot. Ryhdyimme puuhaan siinä vaiheessa, kun suurin osa lehdistä oli tehnyt hallitun laskeutumisen pihanurmelle. Muutama lehti vielä killui korkeuksissa.

Vaahteran lehdistä tulee nurmelle niin paksu matto, että jos niitä ei pois lakaistaisi, ruoho lakkaisi tyystin kasvamasta.

Hoitokoirat poseerasivat lehtikasassa kauniisti.

Kyllä ne koirat osasivat poseerata ja olla syötävän suloisen näköisiä myös ruoka-ajan lähestyessä.

On kyllä hellyttävää, kun hoitokoirien kanssa puuhaa, niin ne oppivat luottamaan ja näyttävät kiintymyksensä. Tumma koira tykkää tulla päiväunille viereen ja laittaa päänsä syliin.

Välillä se tarjoaa vatsapuolensa rapsutettavaksi.

Kun koirat olivat meillä, sain ilokseni kummitytön kolmesti kaverikseni koiria ulkoiluttamaan. Aika paljon helpompaa on kahden energisen koiran lenkitys, kun molemmalle on oma taluttaja. Yhtenä päivänä kiersimme Kyrönniemellä metsätiellä... Siinä mielessä hoitorupeama sattui oivaan saumaan, että maisema oli upeasti ruskan värjäämä. Sateisenakin päivänä luonto hehkui värejä.

Lokakuun aikana satoi talven ensilumi ja maisema valostui. Lumi kyllä suli pian pois.

Kaivelin kasvimaasta viimeiset perunanvarret pois ja löysin niiden juurista mukavasti pottuja. Myöhemmin löysin maasta vielä lisääkin mukuloita, sillä auringonkukkien juurelle kasvoi yllätyssatoa aiemmin maahan jääneistä siemenperunoista. Lopulta tämän vuoden perunasato olikin ihan hyvä, vaikka jossain vaiheessa näytti aika epätoivoiselta.

Lomapuuhiini kuului myös ikkunanpesua. Karvaiset kaverit olivat siinäkin touhussa mukana.

Lauantaina 5.10. tulin nauttineeksi ihan tuplakulttuurit. Ensin mentiin sedän kanssa Kuvalinnaan elokuviin. Aika moni muukin oli jonossa ja lipunmyyjällä oli suorastaan kiire, että Olen suomalainen pääsi alkamaan ajallaan.

Olihan se - aika murheellista katsottavaa. Mutta oli se myös kertomus rakkaudesta ja siitä, kuinka ihminen voi selvitä pohjalta takaisin ylös. Olemme nähneet kohtalaisen vähälle ajalle useampia elokuvia suomalaisten artistien elämästä. Ei ole julkisuus helppoa eikä kadehdittavaa. Työ on monelle unelma, mutta on se raadollista millaista julkisuuden ihmisten elämä on. Lisäksi kuningas Alkoholi vie montaa miestä ja siinä menee perheet, kodit ja kaikki. Onneksi Kari Tapion elämä lopulta löysi takaisin uomiinsa.

Elokuvateatterilta kävelin kauniin ruskan keskellä Savonlinnasalille.

Siellä tapasin serkun, serkun poitsun, kummitädin ja toisen serkun esikoistyttären ja yhdessä menimme Onnellisten ateljeehen katsomaan Tiitiäisen satupuuta. Savonlinnan teatterin multilahjakas näyttelijä Matti Ruuska oli valmistanut Kirsi Kunnaksen runojen pohjalta vallan mainion runoesityksen.

45 minuuttia meni juhauksessa kuunnellessa vanhoja tuttuja runoja. Osan Matti Ruuska lausui, osan lauloi ja meno on hulvatonta. Vaikka rekvisiittaa oli niukasti, sitä oli riittävästi ja kekseliäästi sama ilmapallokin toimi niin nenänä, kärsänä ja ... vielä jonain muuna, jota en juuri nyt muista. Lopuksi ilmapallosta tuli taitavissa käsissä hevonen. Taikutta nähtiin vähän lisääkin, kun Haitula-runossa pieni valo ilmestyi milloin korvasta, milloin suusta... Tämän esityksen näkisin mielelläni vielä uudelleenkin!

Mummolareissuilla istuin koirien välissä auton takapenkillä. Tumma koira taas lepäsi pää jalallani. Ihanaa!

Kun kerran taas kummityttö oli kanssani koiria ulkoiluttamassa, kiersimme Kyrönsalmen siltojen ali. Maisema oli kovin kuvauksellinen.

Kun loma oli loppunut, pyöräilin taas töihin ja takaisin. Yhtenä päivänä piti kotimatkalla kaivaa kännykkä kassista ja napata pari kuvaa Savolasta. Näytti niiiiin nätiltä.

Sitten taas vaihteeksi muutama koirakuva...

Lokakuun aikana tapahtui töissäkin. Työkaveri oli käynyt Lontoossa ja sain tuliaisia. Nam! (Kuva kiepsahti vahingossa pystyyn, mutta olkoon!) Kiitos!

Koulujen syyslomaviikon alla vietettiin töissä perinteistä sadunpäivää ja tänä vuonna teemana oli Pehmolelujen kokoontumisajot. Otin sitten minäkin mukaan nallukan työparikseni. Siinä se istui tiskin takana suloisena ja sympaattisena, mutta ei siitä asiakaspalvelijaksi ollut. Oli nimittäin ihan liian tuppisuinen tyyppi.

Kun töistä pääsin, oli lähdettävä pyörähtämään Mikkelissä. Menimme palauttamaan koiralapset kotiinsa. Sää oli sateinen ja syksyinen. Onneksi ei tarvinnut pyörällä mennä naapurikaupunkiin.

Sitten olikin uusien reissujen aika. Lappeenrannan ja Kouvolan reissusta jo raportoin, lisää reissupostauksia on tulossa heti kun ehdin purkaa kuvia kameralta ja naputella tekstejä. Siis kannattaa pysyä kanavalla!