Koska pilkekirkkoon tutustuminen vei meidät sopivasti Punkaharjulle, päätimme toteuttaa jo pitkään hautuneen suunnitelman ja menimme tutustumaan metsämuseo Luston näyttelyihin. Edellisestä kerrasta olikin jo aikaa vierähtänyt ihan nolottavan kauan.
Parkkipaikalta museoon kävellessä voi törmätä tällaiseen patsaaseen. Mies ei näytä ukolta, siis äitini isältä, mutta silti tämä kokonaisuus tuo nostalgisesti mieleen hänet ja Hessu-hepan.
Lusto on avattu yleisölle 1994, mutta sen arkkitehtuuri on minun silmissäni edelleen hyvin modernia. Arkkitehtien Rainer Mahlamäen, Ilmari Lahdelman ja Juha Mäki-Jyllilän kilpailutyö voitti aikoinaan metsämuseon suunnittelukilpailun työllään "Lusto". Lusto tarkoittaa puun vuosirengasta ja se jäi lopulta koko museon nimeksi.
Museossa on perusnäyttelyn lisäksi vaihtuvia näyttelyitä ja nyt siellä oli nähtävissä mm. Metsie ja Myrskyasema. Viimemainittuun varmaankin liittyivät heti näyttelytilaan saavuttaessa katossa killuneet sateenvarjot.
Olen siitä huono museovieras, etten koskaan jaksa perehtyä perusteellisesti kaikkeen esillä olevaan. Kuljen näyttelyissä fiilispohjalta ja etsiskelen erikoisuuksia ja pikantteja yksityiskohtia. Niin nytkin.
 |
| Eeva Ryynänen: Christmas Night, punahonka, 1982 |
Taas ne sateenvarjot!
Metsie-näyttelyssä on ihmisten metsäsuhteesta kertovia selfieitä. Hienoja ja mielenkiintoisia! Muistan, kun näitä pyydettiin, mutta olin liian arka lähettämään oman... ihan suotta. Näyttelyssä oli kuvia hyvin monenlaisista metsäsuhteista. Tässä teille vähän maistiaisia:
Jätimme metsäselfiet taaksemme ja jatkoimme matkaa. Tulipa heti vastaan hieno taideteos! Veikko Turtiaisen Kairan kukka.
Hei, täällä on meille katettu pöytä! Koska syödään?
Mutta tämä olikin astetta aavemaisempi kattaus. Ketään ei näkynyt, mutta lusikat liikkuivat ja kalahtelivat vasten lautasia. Hui, kummitteleeko täällä?
Nöyrä kurkkaus pöydän alle ja salat selvisivät... sähköä ja magneetteja, ketkut näyttelyn pystyttäjät vetivät näyttelyvierasta höplästä.
 |
| Eeva Ryynänen: Tapio, punahonka, 1994 |
Välillä pysähdyimme pitkäksi aikaa katselemaan videoita entisaikojen työnteosta. Oli tukin matka metsästä tehtaalle ja lopulta lautana muille maille, oli opastusvideo siitä, kuinka puita kaataessa kannattaa käyttää apuna jalkojen ja selän vahvoja lihaksia eikä sahata pelkillä käsivoimilla, oli tervanpolttoa ja pahvinvalmistusta ja vaikka mitä. Jos kaikki olisi katsellut alusta loppuun, tuskin olisi yksi päivä riittänyt.
Vuonna 2008 valmistui Rainer Mahlamäen suunnittelema Luston laajennusosa ja sinne on saatu esille modernimpaa metsätaloutta moottorisahoista metsäkoneisiin.
Hups... aina ei mene kaikki ihan putkeen...
Moottorisahakuusi on vaikuttava näky.
Katossa killui lentokone, jota oli aikoinaan käytetty mm. uittojen valvonnassa, mutta jolle on käynyt huonosti. Laskeutuminen järveen ei ole onnistunut, kun pyörät ovat vahingossa tai teknisen vian vuoksi jääneet alas. Lentäjä selvisi kolarissa vahingoittumattomana, mutta matkustaja menehtyi myöhemmin. Lehtijutussa spekuloitiin, että matkustajan perussairaudet saattoivat olla menehtymisen syynä, ei niinkään turma pelkästään.
Hui, päätön mies roikkumassa kettingeissä!
Uudisosan yläkerrassa oli monenlaisia puusta valmistettuja tuotteita, joita ei hetikään puutuotteiksi arvaisi. Miten olisi esimerkiksi puukompsiittipokat rilleihin?
Tällaiset pahvisandaalit tuskin koskaan saavuttavat suurten kansanjoukkojen suosiota...
Puiset lankarullat - ne ovat niin somia ja sympaattisia!
Kierroksen loppupuolella tupsahdimme lasten Lustoon, jossa oli mm. hienoja metsäaiheisia koskettelu- ja kurkistelukirjoja. Näistä tykkään!
Hirmuisen paljon kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää oli taas esillä. Kyllä sitä pitäisi useammin käydä paikallisissa museoissa, vähintään kerran vuodessa, mieluummin useammin. Ihan yleissivistyksen ylläpitämiseksi.
