keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden viimeiset


Vuoden viimeisiä hetkiä viedään. Työpäivää riitti neljään saakka, joten oli vähän vaikeaa virittäytyä juhlatunnelmaan. Kuitenkin pinkaisimme kauppaan heti kun pääsin töistä ja nyt jopa löysimme ensimmäisestä kaupasta kaiken etsimämme. Paitsi että paprikamajoneesi unohtui, joten piti vielä pistäytyä toisessakin putiikissa.

Kotona virittäydyimme vuoden vaihtumiseen. Pimeän laskeuduttua painuimme ulos. Meillä on ollut ainakin kymmenen vuoden ajan jemmassa jättikokoiset tähtisadetikut. Kuopus sai ne joskus aikoinaan luokkakaveriltaan lahjaksi, mutta jotenkin niiden polttaminen on aina jäänyt. Nyt päätimme vihdoin käyttää tikut. Ikä oli tehnyt tehtävänsä ja tikkuja ei meinannut saada syttymään millään. Mutta sinnikkyys palkittiin ja tähtisade alkoi!





Sisälle palattua päätimme popsia kuopuksen toivomat kuumat koirat eli hot dogit, tuttavallisemmin hodarit. Niihin sitä paprikamajoneesiakin ostettiin. Lisukkeena oli salaattia ja voi juku että tällaisellakin sapuskalla saa kupunsa killalleen!




Yhteisessä ohjelmassa oli vielä tinan valantaa.






Minä kokeilin hommaa ensimmäisenä ja sain aikaiseksi tosi tylsän pitkän pötkylän. Heinäseipäässäkin on enemmän särmää! Mitä se nyt muka muistuttaisi!


Hoikistumista?

Virkkuukoukku?

Mikrofoni?
Kuopuksen tinassa oli mutkaa ja röpelöä vaikka muilla jakaa, mutta emme silti keksineet, mitä se mahtoi ennustaa. Ehkä vain vaihtelevaa ja mukavaa tulevaa uutta vuotta? Yksi osanen näytti ilman varjotulkintaa selvästi pieneltä linnulta!



Vielä ajattelin vuoden vaihtumisen kunniaksi ottaa käyttöön joululahjat, jotka ostin itse itselleni... Ne vain löytyivät niin sopivasti tuossa joulun alla, että ajattelin voivani ostaa jotain itsellenikin, kun olen ollut kuitenkin enimmäkseen kiltti koko vuoden... Ja sitä paitsi entinen kirppislöytöpussukkani olikin jo hajoamispisteessä. (Silti en millään olisi siitä raaskinut erota, se kun on kulkenut kerallani kauan ja on niin herkullisen hyvän värinenkin.)

Vanha ja uusi
Näin rikki vanha jo oli


Uusi pussukka on savonlinnalaisen nuoren käsityötaiteilijan, Kaisa Turtiaisen, käsialaa. Tykkään Kaisan tyylistä ja tavasta tehdä kaikenlaista pientä kivaa ja olen jo kauan mielinyt itselleni jotain hänen tuotteistaan. Tuon pussukan bongasin käsityöläisten joulumyyjäisistä ja ensin päätin olla ostamatta sitä, mutta sitten ostin kuitenkin... Heikko luonne! Kaisa pakkasi pussukan hauskaan kaavapaperikassiin.

Kaisan nettisivuille on linkki tässä.







Rillipää tarvitsee useita mikrokuituliinoja linssien kirkastamiseen. Lyypekistä ostin taas uuden putsplank-liinan Buddenbrook-talon myymälästä. Hieno, vaikka itse sanonkin!


Ei riittänyt söpöstelypussukka omaksi joululahjaksi, vaan kirjakaupassa sorruin vihdoin hankkimaan itselleni ikiomaksi Kinuskikissan ensimmäisen leivontakirjan. Ohjeet ovat vaan niin mahdottoman hyviä! Sieltä on helppo jatkossa tarkistaa yhtä sun toista ilman että tarvitsee nettiä avata.


Ihan juuri joulun alla Citymarket ilmoitteli, että kaikki kauneudenhoidon lahjapakkaukset olivat 30 prosentin alennuksessa. Olin tuota ryppyvoidepakettia katsellut himoiten jo aikaisemminkin, mutta kun hinnasta lähti vielä 6 euroa pois, oli melkein pieni pakko sännätä ostoksille. Näin kuivaihoisen ihmisen on jatkuvasti hölvättävä rasvaa nahkaansa, ettei koko ajan olisi kireä ilme kasvoilla.


Tosin olen alkanut miettiä, että olenkohan ymmärtänyt oikein ryppyvoiteiden syvimmän olemuksen. Pienen aikuisikäni olen erinäisiä purteloita tyhjentänyt sivellen ja taputellen niitä silmänympäryksiin, poskiin, kaulaan ja dekolteelle. Silti vain rypistyn... Jospa ryppyvoiteet ovatkin nimensä mukaisesti ryppyjä aiheuttavia aineita!

No niin. Höpötys on taas pääsemässä vauhtiin. Parasta pistää pillit pussiin tältä vuodelta. Ulkona on sen vimmattu rakettien räiske, että vuorokausi ja vuosi vaihtuvat tuossa tuokiossa. Iloa ja onnea tulevaan vuoteen kaikille blogini lukijoille! Olette ihania!

4 kommenttia:

  1. Tulinpa tosi iloiseksi kommentistasi, kiitos :)

    Oli hauska huomata että meillä on yhteisiä harrastuksiakin, käsityöt tietysti mutta olen myös postcrossaillut. Nykyään vähemmän, kun saan aina vaan rumia maisemakortteja joihin ei edes ole kirjoitettu mitään :/

    Uusivuosi alkoi rauhallisesti, tässä sängyn pohjalla makoillen, toisella silmällä luen jo kymmenennen kerran hobittia ja toisella silmällä blogeja.

    Leppoisaa uuttavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, minäkin olen lähes lopettanut virallisen postcrossingin ja ihan tuosta samasta syystä. Sain joskus jopa vain paperin paloja kortteina, joten vähitellen into laantui, Suomi-foorumin puolella olen kuitenkin vielä kortteillut, kun siellä on monenlaisia kivoja hippoja ja muita korttiryhmiä.

      Minä aloitin uuden vuoden leipomalla :) Sämpylöitä ja kuppikakkuja. Yritän vielä illemmalla postata tänne blogiin uuden päivitysen, jossa ajattelin esitellä aikaansaannoksia...

      Hyvää alkanutta vuotta sinullekin!

      Poista
  2. Kerran kun tinoja valoin siitä tuli selvästi kehto -Esikoinen syntyi sitten lokakuussa ;) Yleensä olen saanut aikaan vain epämääräisiä ja muodottomia mötiköitä. Kuopuksellasi on selvästi lintu! Ja tuo sinun tinasi... Mulle tulee mieleen afrikkalainen patsas. Oletko matkalle lähdössä? Afrikkaan?

    Mukava vuodenvaihde teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Afrikan matka ei ole edes käynyt mielessä... tai ehkä ajatuksen tasolla kyllä, sillä setä on aikoinaan ollut rauhanturvaajana Namibiassa ja on aina puhellut, että vielä joskus matkustaisi katsomaan, mitä tutuille paikoille nykyään kuuluu. Tässä taloudellisessa tilanteessa kaukomatkailu on kuitenkin pelkkää haihattelua :) Jos edes pääsisi käymään esikoista moikkaamassa tuossa "nurkan takana" Englannissa...

      Mutta kyllä - tinani muistuttaa afrikkalaista patsasta! :D

      Poista