lauantai 24. toukokuuta 2014

Omenankukkien aikaan



Eilisen päivän askartelut pääsivät tänään paikalleen heti aamusta. Kuvia tekemisestä on eilisessä postauksessa, joten enpä niitä enää tähän laita. Valmiit työt suunnitellulla paikallaan näyttävät suunnilleen tältä:

Kuva on otettu aikasin aamulla, kun aurinko ei vielä paista terassille eikä siis myöskään näihin näkösuojin ja linnunpelättimiin.



Aiemmin askartelemani lusikkaperhosetkin löysivät tänään paikkansa.


Nyt jo aurinko saa helmet kimaltelemaan :)



Roikottimien materiaalit ovat pääasiassa kirppareilta. Kuviot on pingotettu metallisiin kierrätysrannerenkaisiin, paitsi yksi rengas on muovia ja tuli muistaakseni joskus jonkin huivin mukana... Pienet pitsikuviot on leikattu virkatuista liinoista, joita jatkuvasti bongailen kirppispöydistä. Vihreät helmet on kirpparilta, samoin kolmen ketjun alimmaisena roikkuvat "kivet". Ne ovat osa muhkeaa kaulakorua.

Tänään on askartelujen lisäksi puuhattu ja puunattu ja kasteltu kukkia. Toinen terassin amppeleista melkein kuoli kuivuuteen, mutta onneksi havahduin onnettomuuden mahdollisuuteen siinä vaiheessa, kun koko amppelin upottaminen vesisaaviin kävi ensiavusta. Tuulee ja aurinko paistaa niin, että kukat ovat jatkuvasti janoisia.

Tänään otimme Kotosen sedän kanssa sisäsiivoilujen lisäksi urakaksi tyhjentää tontin peränurkan kompostirömppeikön. Tarkoitus on viedä sieltä toistaiseksi maatumattomat puutarhajätteet pois ja istuttaa paikalle marjapensas.



Tila on nyt raivattu, mutta multien levittely ja istutuspuuha jätettiin suosiolla myöhemmäksi.

Jo eilen ilahduin ikihyviksi, kun huomasin, että omenapuut aloittelivat kukintaansa. Tänään kukkameri oli jo valtaisa ja koristeomenapuukin avasi omat kukkansa. Ihania!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti