sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Viikonlopun virityksiä



Pitäisiköhän marssia apteekkiin ostamaan piristyspillereitä tai uusi akku? Vai antaisikohan työterveyshoitaja virtapiikin, jos menisin anelemaan? Olo on laiska, saamaton ja vetämätön ja innostus on tipotiessään. Edes parin viikon päästä koittava hiihtolomanen ei jaksa kiinnostaa eikä huvita tehdä  sille suunnitelmia. Tällainen alavireys on masentavaa! (Kirjoitin vahingossa alevireys ja heti alkoi raksuttaa... ehkä minun pitäisikin suunnistaa kauppoihin harrastamaan shoppailuhoitoa? No ei. Siitä seuraa vain uusi morkkis, kun oikeasti pitäisi pistää pennoset sukanvarteen, sillä perhe haaveilee etelän reissusta ja sinnehän ei senteittä sännätä... eikä pelkät sentit riitä, pitää olla iso kasa metrejä - ei kun - euroja.) Ehkä lisääntyvä valo onkin aiheuttanut ennennäkemättömän lorvikatarrin, niinkin voi kuulema käydä. (Tai sitten vain olen hetkeksi turhautunut moneen seikkaan. Se on todennäköisintä.)

Pikkuisen harrastin ostosterapiaa perjantaina Kympin torilla. Ostin pajukorin (2 €), jonka ajattelin maalata iloisen väriseksi. Siinä voi sitten hyvillä mielin vaikka kantaa pikkutavaroita ylä- ja alakerran väliä, tai vaikka laittaa kukkapurkkeja järjestykseen, kunhan nyt ensin päästään kesään. Kaksi vanhahkoa lehteä nappasin mukaani, 50 senttiä kipale. Kotivinkissä piti olla vinkkejä kevään juhliin, mutta melko heppoinen oli lehden sisältö. Modassa on mukava haarukkapitsipaidan ohje, jonka voisin toteuttaa. Vielä löytyi kirpparilta yksi houkutus, herttainen keittiöpyyhe, jonka eurolla lunastin. Vaan ehkä en ostanut riittävästi, sillä alavireisyys ei unohtunut kaupan hyllyjen väliin.




En sentään ole jäänyt vällyjen väliin surkeuttani märehtimään, vaan jotain on tämänkin viikonlopun aikana tapahtunut. Ystävänpäiväperjantaina kävin tulppaaniostoksilla, sillä vein niitä yllätykseksi eräälle ihmiselle. Puutarhakaupassa jouduin ostohysterian valtaan ja ostin kimpun tulppaaneja myös kotiin. Olivat jotenkin niin erikoisen värisiä, että houkuttelivat hankkimaan uutta ilmettä huusholliin.



Kun sitten asettelin tulppaaneja maljakkoon, juttelin kuopukselle, että minusta on tainnut tulla keski-ikäinen. Olen alkanut haaveilla Aalto-maljakosta! Kun nuorena tyttönä näin sellaisen ensimmäisen kerran, astia oli minusta ruma kuin mikä. Enkä aikohin ymmärtänyt moisen lasiesineen arvoa. Ihmettelin, että joku viitsiikin maksaa purkista hurjia hintoja, kun kauniimpia saa huomattavasti huokeammalla. Mutta nyt tästä keskiäkäisestä akasta on tullut tarpeeksi keski-ikäinen ja kai keskiluokkainenkin.

Tuskin olin haaveen suustani ulos pulpauttanut, kun jo lähdimme miehen kanssa viikonlopun ruokaostoksille Prismaan, jossa vietettiin Osta pois -päiviä. Ja siellä se minun vedenvihreä Aalto-maljakkoni jo odottelikin pääkäytävän tyrkkykorissa! Huuteli, että tulehan ostamaan! Ja minähän tein työtä käskettyä, vaikka miehen ilme oli tympääntyneen kyllästynyt. Onhan meillä purnukoita, myönnän... muttei juuri tätä ja tämähän on niin mahdottoman tuikitarpeellinen! Kuvaa uudesta löydöstäni ei nyt tähän hätään vielä ole. Mutta kunhan ensimmäiset tulppaanit siihen saan hankituksi, lupaan kuvia edestä ja takaa, oikealta ja vasemmalta.

Puikkoja olen kilisytellyt ja taas yhdet sukat valmistuivat. Lankaa jäi jäljelle yllättävän paljon ja tuumasin tehdä amiguruminallen langanjämästä. Muumiamigurumitkin ovat vaiheessa... nallesta valmistui pää ja jalat ja sitten alkoi tökkiä. Mikähän noissa amigurumeissa nyt on, kun ei oikein irtoa? Tekisi vain mieli luoda jälleen silmukat puikoille ja kääntää kaasuhanat kaakkoon neulomisen valtatiellä. Sukkapostaus tulee aikanaan. Olen sitä jo kovasti päässäni luonut kuin silmukoita konsanaan.

Juttelin äidin kanssa perjantaina puhelimessa ja minulle jäi vähän harmaankirjavaksi siis epäselväksi, että voisivat ehkä tulla tänään meille syömään ja myöhemmin olisimme voineet mennä yhteistuumin kuuntelemaan runomatineaa. Ruokapuolta pähkäilin ja päädyin keittämään kattilallisen hernekeittoa. Se kun on siitä hyvä ruoka, ettei haittaa vaikkei kaikkea syötäisi kerralla. Rokka vain paranee lämmityksessä.

Päähänpistona päätin tehdä myös jälkiruokaa. Koska pakastimen ja kylmäkaapin sisällystä on tässä vaiheessa vuotta järkevää syödä vähemmäksi, tein pappilan hätävaraa. Itse keitettyä omenamarmeladia, kermavaahtoa, keksinmuruja ja lakkoja niille, joille ne kelpaavat. Koristeeksi vielä vähän suklaalastuja. Nam!





Sitten ne ruokavieraat eivät tulleetkaan.

No ei siinä mitä, enempi oli herkkua syötäväksi oman perheen kesken! Kunnon mässäilyn jälkeen oli niin vetelä olo, etten edes viitsinyt lähteä tallustelemaan runotilaisuuteen vaan päätin pänttäytyä petiin pitkälleen kirjan kera. Siellä pötkötellessä tulin silmänneeksi ikkunasta ulos. Voi hirvitys! Koko talvena ei ole kunnon talvea ollutkaan ja nyt kun saisi jo keli kääntyä keväiseksi, taivas mätti tiheään tahtiin jalkarätin kokoisia hiutaleita kohti maan kamaraa. Järkytyksestä toivuttuani päätin ikuistaa ihmeen kameran linssin läpi.




Onneksi älysin silmätä myös terassin katon reunalle. Siellä jo sikiää jääpuikkoperhe. Ja tinttipopulaatio veisaa tityytä. Ehkä se kevät on kuitenkin jo nurkan takana!


2 kommenttia: