Lomailupuuhia

Tällä viikolla tässä osassa Suomea vietetään hiihtolomaviikkoa. Sää on kuin huhtikuussa, lumet hupenevat eikä hiihtoladuista ole kuin unelma jäljellä. Koko talvena en ole suksille noussut. Jaksan elää tämän tosiasian kanssa, vaikka hiihtäminen onkin talviurheilulajeista sydäntäni lähimpänä.

Alkuviikon pysyttelin päivät töissä, mutta keskiviikosta asti olen nauttinut vapaudesta. Keskiviikkona olisi ollut loistava aurinkoinen kuvaussää, mutta johonkin onnistuin koko päivän tuhlaamaan eikä kuvaussessio ulkoilmassa onnistunut. No, aamupäivä tuhraantui esikoisen kanssa lääkärireissulla ja apteekissa, mutta niin vain lapsi sai kunnolliset tropit silmätulehdukseen ihan kunnallisen puolen kunnolliselta lääkäriltä.

Keskiviikkona harrastin myös kortteilua pitkästä aikaa. En tosin virallisia postcrossing-kortteja vieläkään saanut lähetettyä maailmalle, mutta Suomi-forumin miniRR:iä sain matkaan kunnon kasan. Itse olen saanut muilta osallistujilta aivan mahtavia kotoilukortteja ja muitakin mieleisiä lähetyksiä näihin korttivaihtoihin liittyen.

Ai niin! Keskiviikon suurin ja huomionarvoisin asia on tietenkin, että kävimme esikoisen muuttokuorman opiskelupaikkakunnalta takaisin kotiin. Lapsi pystyy hoitamaan kirjoitukset kotoa käsin ja näin säästämme pitkän pennin vuokrakuluissa. Nytpä meillä onkin laatikoita ja pussinyssäköitä odottamassa, että kaikelle tavaramäärälle keksitään fiksu säilytyspaikka kesän ajaksi... uusi muutto lienee edessä syksyllä.

Torstaina kävimme läpi varastoihin varastoituja tavaroita. Niitä on nyt mätetty roskiin tai valokuvattu ja laitettu Facebook-kirppareille tyrkylle. Koska kahvinjuonti tapahtuu nykyisin lähes aina mukeista, kahvikupit ovat jääneet lähes toimettomiksi. Laitoin kirppikselle tarjolle mm. virhreät lasiset kahvikupit, jotka ovat lojuneet tyhjän pantteina vuosikausia. Ja kauppa on lähtenyt käyntiin! Iso osa tavaroista kyllä päätyi takaisin varastojen uumeniin.

Torstain herkkuruoka oli currybroilerikeitto. Ruoanlaiton kanssa oli sen verran kiirus ja hässäkkä, etten siitä saanut kuvia enkä postausmateriaalia. Mutta koska keitto on aivan syntisen hyvää ja herkullista, on enemmän kuin todennäköistä, että se päätyy vielä jonkun kerran postauksen pääuutisaiheeksi.

Tänään vietin tyttärien kanssa kivaa kaupunkipäivää. Ostoskierros lähti käyntiin Kympin torilta linja-autoasemalta. Esikoinen teki vaikka kuinka paljon loistolöytöjä, mm. kiilakorkokengät, pitsitunika, neulepaita, juomalaseja. Kuopukselle löytyi vain iloisenvärinen vyö, muuten ei löytynyt mitään. Eikä oikein minullekaan. Kirpparin eteisen "saa ottaa" -laatikosta otin kynttilänaluslautasen ja muuten oli harvinaisen turha kierros. En olisi ostanut mitään, mutta kuopus löysi mieleistään lankaa, josta hän toivoo sukkia. Lanka on pelkkää keinokuitua, ettei siitä villasukan veroisia lämmittäjiä tule, mutta ei kuulema tarvitsekaan.

Kirpparin jälkeen kiersimme uskollisesti kaikki kaupungin nuorisovaateliikkeet aloittaen H&M:stä, kiertäen sitten KappAhlin, Lindexin ja Seppälän ja lopulta päätyen Vero Modaan. Jokaisesta kaupasta tultiin ulos uuden muovikassin kanssa... Nuorilla naisilla oli ihan joulu, itselleni ostin vain aleneuleen Vero Modasta.

Kaupunkikierroksella tulee tietenkin nälkä ja olimme varautuneetkin syömään "ulkona". Jo kotona pähkäilimme sopivaa ruokapaikkaa ja jotenkin kummallisesti päädyimme valitsemaan Hesburgerin. Ruoka oli kyllä ihan hyvää ja äärimmäisen täyttävää, mutta hermonsa menettänyt pieni kansalainen terrorisoi kyllä koko ravintolaa äänekkäällä protestoinnillaan.

Söimme kolme hampurilaisateriaa ja harvinaisen tyttöjenpäivän kunniaksi ostimme vielä jälkiruoaksi pehmytpyörteet. Ajattelin jo maksaessani, että olipa edullinen lounas kolmelle hengelle, mutta koska meillä oli postin tuomia alelippuja, en kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota. Pöydässä istuessamme esikoinen huvitti itseään tutkimalla kassakuittia ja huomasi, että meitä oli veloitettu väärin. Yksi ateria oli saatu ilmaiseksi.

Sekunnin mietittyäni sanoin, että rehellisyys maan perii ja että käyn selvittämässä asian. Meninkin kassalle ja siellä oli vallan hölmistyneitä ilmeitä, kun halusin maksaa lisää! Vuoropäällikkö (tai joku sellainen) hoiti asiaa ja kiitteli kovasti, kun joskus joku näinkin päin korjaa laskua. Ihan hyvinhän olisimme voineet tyytyväisinä ja vatsat kylläisinä saapastella ovesta ulos!

Koska uskon, että asioilla on tarkoitus ja kohtalo johdattaa ja jotkut asiat vain on tarkoitettu tapahtumaan, olin varma, että minun on parempi olla rehellinen ja maksaa kaikesta syödystä ruoasta. Ja niinpä kävikin, että sain illalla puhelun, jossa kuulin asioita, jotka palkitsivat päivällisen rehellisyyteni moninkertaisesti! Jes!

Hesburgerista ajoimme kotiin Savonpirkan kautta. Sieltä sai 40 tulppaania kympillä ja koska aiemmin ostamani Aalto-maljakko oli korkkaamatta, tarjous oli ohittamaton. Puolet tulppaaneista ovat tosin menossa huomenissä äidilleni. Uuteen maljakkooni sopi mainiosti kaksikymmentä tulppaania!

Kun on kotona hyvä lihapulla, sinne on mukava tulla

Jotakuinkin otsikon tapaan meni muinoin eineslihapullamainos. En enää muista, mikä firma eineksiään mainosti, mutta lause on kuitenkin hyvin iskostunut mieleen. Meidän perheessä ei kannata eineslihapullia tarjoilla. Ei kelpaa.

Onneksi omatekoiset lihapullerot tekevät hyvin kauppansa. Tänään kokkailin ruokaa jo heti aamusta, sillä iltavuoro työtyössä haittaa harrastuksia sekä kotitöitä. Perunoita aloin kuoria jo aamuseitsemältä, se kun on hiljaista puuhaa eikä häirinnyt hiihtolomalaisten aamu-unia. Lihapullataikinan alustaminen ei sekään aiheuta mekkalaa, joten se oli vuorossa heti perunateatterin jälkeen.

Sipulipussikeittoainespakkauksessa on hyvä ja helppo lihapullaresepti. Reseptissä käsketään varaamaan 500 grammaa jauhelihaa, mutta minullapa olikin 700 gramman paketti sikanautaa. Ei hätää, ainahan voi isommankin taikinan tekaista! Päänvaivaa aiheutti vain se, että kun puolen kilon taikinaan tuli yksi pussi sipulikeittoaineksia, niin pitäisikö isompaan annokseen laittaa kaksi pussia vai puolitoista pussia. Sitten se puolikas pussi ajelehtisi kuiva-ainelaatikossa aikansa kunnes sisältö olisi levinnyt laatikon pohjalle... siis huono ratkaisu. Päätin, että kaksi pussia on varmasti liikaa, joten yksi pussi sai riittää. Vasikanfondia meillä ei ollut, eikä se ole välttämätön ainesosa, joten taikina valmistui ilman sitä. Lopputulos oli sitten melko miedon makuisia lihapalleroita, mutta kuitenkin vallan hyviä. Itse "maistelin" useamman ja kun työpäivän jälkeen kotiuduin, näin että olivat pullat muillekin kelvanneet...

Kun yli 20 vuotta sitten olin au pair -tyttönä Sveitsissä, perheen suomalainen äiti, joka on myös kotitalousopettaja, painotti aina kuinka tärkeää on maistaa lihapullataikinaa ennen paistamista. Minusta pelkkä ajatus tuntui etovalta. Maistelin toki, kun patistettiin, mutta sen jälkeen en ole raakaa lihaa syönyt. Ymmärrän kyllä maistamisen pointin. Mutta aina nuo väkerrykseni ovat tulleet syödyiksi täällä kotimaan kamaralla, vaikken raakaa taikinaa olekaan suuhuni pistänyt.

Paistan lihapullat aina uunissa pellillä. Paistinpannulla paistamisesta tulee käryä ja jos pannulle vielä pitää lisätä rasvaa, niin en tykkää. Usein pellin päälle asetellulla leivinpaperilla on paistamisen jälkeen reilusti pullien hikoilemaa rasvaa, mutta tämänkertainen liha oli tosi laadukasta eikä ylimääräistä rasvaa juuri irronnut.

Ritarit ja krysanteemi

Tämä on taas sellainen viikonloppu, ettei kotipuuhailuja juuri ole ehtinyt ja jaksanut tehdä, kun työtyö on vaatinut osansa. Ei se mitään, tänään on otettu suhteellisen rennosti.

Vaikken sunnuntaiostoksia suuresti ihannoi, niin kävimme tänään ruokaostoksilla Citymarketissa. Sieltä löytyi alennuksesta ranskanleipä, ja se innoitti tekemään tänään päiväkahville köyhiä ritareita. Vaikka taisivat olla ihan rikkaita, kun oli kermavaahtoa kyytipoikana.

Maidossa liotetut ranskanleipäviipaleet paistettiin pannulla oikeassa voissa molemmin puolin. Ensimmäiset viipaleet kerkesivät imaista reilusti maitoa itseensä, kun en hoksannut niitä tarpeeksi ajoissa poistaa kylvystä. Muuta vahinkoa likoamisesta ei tullut, mutta ylen kosteita viipaleita oli hankala siirrellä pannulle ja sieltä pois.

Valmiit viipaleet kuorrutettiin omatekemällä vadelmamarmeladilla ja kermavaahdolla. Kermavaahdon hölskyttelin Tupperwaren ihmevempaimella, kun en viitsinyt kaivella sähkövatkainta laatikosta. Huomattavasti hiljaisempikin on tuon hölskytysvehkeen käyntiääni kuin sähköllä toimivan aparaatin. Hölskytin on muuten vuosien takainen kirpparilöytö! Hauskaa ja hyödyllistä retroa.

Nam!

Citymarketista löytyi myös uusi kukka kuihtuneiden tilalle päiviä piristämään. Kirpparilöytöpurkki pääsi käyttöön, kun kukan väri natsasi siihen passelisti. Krysanteemit eivät varsinaisesti ole lempikukkiani, mutta vaihtelun vuoksi niitäkin voi silloin tällöin ostaa kotiin. Edullisia toki ovat ja kestäviä, joten siinä mielessä hyviä sijoituksia. Tämäkin yksilö on väriltään kaunis kuin mikä!

Sukkasato

Äitini sanoi joskus, että mitä enemmän hänellä on elämässään huolia ja murheita, sen enemmän syntyy sukkia. Sillä mittakaavalla elän nyt elämäni surullisinta aikaa! Vaan pieniä ovat meikäläisen murheet maailmankaikkeuden mittakaavassa, ihan vaan mannaryynin puolikkaita.

Kuun alkupuolella päätin testata, saanko aikaiseksi sukkaa vai tuleeko yrityksestä pelkkä epäonnistunut tekele. Ja nyt olen jo tehtaillut neljät sukat kolmeen viikkoon ja yhden amiguruminallen siinä sivussa! Ihan hirveästi himottaisi vain neuloa koko ajan, joten vakava neuloosi on iskenyt. Vaan on se niin mukava tauti, etten parannuskeinoista perusta.

Hirmuisen kiehtovaa on sukkatehtailu varsinkin noista Seitsemän veljeksen Polkka -langoista, raidat syntyvät ihan itsekseen. Vaan näin alottelijalle aiheuttaa haastetta saada aikaiseksi kaksi täysin identtistä sukkaa. Vaaleanpunaisten sukkien harmaa kärki ei sitten millään suostunut saman kokoiseksi molempaan tekeleeseen, vaikka välillä harrastin purkamistakin. Punaoranssien sukkien kantapäissä on värieroa, mutta kärki on siitä huolimatta molemmissa samanlainen. Harjoitus tehnee tässäkin asiassa mestarin, joten on vain jatkettava harjoituksia!

Vahvasti näkyy näissä käsityön leima ja meinasin olla murheellinen, kun en osannut tehdä yhtä siistiä ja tasaista jälkeä kuin äidin sukissa. Mutta kun näin eräässä kahvilassa myynnissä sukkia Unicefin hyväksi ja niissä vasta näkyikin, että ovat käsityötä, annoin itselleni synninpäästön. Sitä paitsi on epäreilua verrata aloittelijan eli minun tekeleitä lähestulkoon ammattilaisen neuleisiin. Äitini on neulonut varmasti satoja sukkia!

Kun punaoranssia lankaa jäi jäljelle reiluhkosti, keksin tehdä lopusta amiguruminallen. Eihän se lanka siihenkään loppunut, mutta tulipahan maskotti virkattua. Eilen ompelin kappaleet yhteen ja meinasin jo ärtyä itseeni, sillä silmäpussit olivat hukassa! Siis se sellainen paperipussi, joka sisälsi äskettäin ostettuja turvasilmiä. Kerkesin jo melkoisen määrän laatikoita ja pussukoita myllätä, kunnes muistin laittaneeni pussin nappilaatikkoon! Ikinä ei ihmisen pitäisi työpöytäänsä siivota!

Nallen virkkausohje on Mia Bengtssonin kirjasta Amigurumi. Jouduin vähän soveltamaan ohjetta, joka oli koukulle nro 5 ja minä koukkuilin kolmosen koukulla.

Melkoisen värikäs ja erikoinen nallukkaisesta tuli. Vaan ihan vänkä pakkaus kuitenkin. :)

Hännäntöpö näkyvissä

Viikonlopun virityksiä

Pitäisiköhän marssia apteekkiin ostamaan piristyspillereitä tai uusi akku? Vai antaisikohan työterveyshoitaja virtapiikin, jos menisin anelemaan? Olo on laiska, saamaton ja vetämätön ja innostus on tipotiessään. Edes parin viikon päästä koittava hiihtolomanen ei jaksa kiinnostaa eikä huvita tehdä  sille suunnitelmia. Tällainen alavireys on masentavaa! (Kirjoitin vahingossa alevireys ja heti alkoi raksuttaa... ehkä minun pitäisikin suunnistaa kauppoihin harrastamaan shoppailuhoitoa? No ei. Siitä seuraa vain uusi morkkis, kun oikeasti pitäisi pistää pennoset sukanvarteen, sillä perhe haaveilee etelän reissusta ja sinnehän ei senteittä sännätä... eikä pelkät sentit riitä, pitää olla iso kasa metrejä - ei kun - euroja.) Ehkä lisääntyvä valo onkin aiheuttanut ennennäkemättömän lorvikatarrin, niinkin voi kuulema käydä. (Tai sitten vain olen hetkeksi turhautunut moneen seikkaan. Se on todennäköisintä.)

Pikkuisen harrastin ostosterapiaa perjantaina Kympin torilla. Ostin pajukorin (2 €), jonka ajattelin maalata iloisen väriseksi. Siinä voi sitten hyvillä mielin vaikka kantaa pikkutavaroita ylä- ja alakerran väliä, tai vaikka laittaa kukkapurkkeja järjestykseen, kunhan nyt ensin päästään kesään. Kaksi vanhahkoa lehteä nappasin mukaani, 50 senttiä kipale. Kotivinkissä piti olla vinkkejä kevään juhliin, mutta melko heppoinen oli lehden sisältö. Modassa on mukava haarukkapitsipaidan ohje, jonka voisin toteuttaa. Vielä löytyi kirpparilta yksi houkutus, herttainen keittiöpyyhe, jonka eurolla lunastin. Vaan ehkä en ostanut riittävästi, sillä alavireisyys ei unohtunut kaupan hyllyjen väliin.

En sentään ole jäänyt vällyjen väliin surkeuttani märehtimään, vaan jotain on tämänkin viikonlopun aikana tapahtunut. Ystävänpäiväperjantaina kävin tulppaaniostoksilla, sillä vein niitä yllätykseksi eräälle ihmiselle. Puutarhakaupassa jouduin ostohysterian valtaan ja ostin kimpun tulppaaneja myös kotiin. Olivat jotenkin niin erikoisen värisiä, että houkuttelivat hankkimaan uutta ilmettä huusholliin.

Kun sitten asettelin tulppaaneja maljakkoon, juttelin kuopukselle, että minusta on tainnut tulla keski-ikäinen. Olen alkanut haaveilla Aalto-maljakosta! Kun nuorena tyttönä näin sellaisen ensimmäisen kerran, astia oli minusta ruma kuin mikä. Enkä aikohin ymmärtänyt moisen lasiesineen arvoa. Ihmettelin, että joku viitsiikin maksaa purkista hurjia hintoja, kun kauniimpia saa huomattavasti huokeammalla. Mutta nyt tästä keskiäkäisestä akasta on tullut tarpeeksi keski-ikäinen ja kai keskiluokkainenkin.

Tuskin olin haaveen suustani ulos pulpauttanut, kun jo lähdimme miehen kanssa viikonlopun ruokaostoksille Prismaan, jossa vietettiin Osta pois -päiviä. Ja siellä se minun vedenvihreä Aalto-maljakkoni jo odottelikin pääkäytävän tyrkkykorissa! Huuteli, että tulehan ostamaan! Ja minähän tein työtä käskettyä, vaikka miehen ilme oli tympääntyneen kyllästynyt. Onhan meillä purnukoita, myönnän... muttei juuri tätä ja tämähän on niin mahdottoman tuikitarpeellinen! Kuvaa uudesta löydöstäni ei nyt tähän hätään vielä ole. Mutta kunhan ensimmäiset tulppaanit siihen saan hankituksi, lupaan kuvia edestä ja takaa, oikealta ja vasemmalta.

Puikkoja olen kilisytellyt ja taas yhdet sukat valmistuivat. Lankaa jäi jäljelle yllättävän paljon ja tuumasin tehdä amiguruminallen langanjämästä. Muumiamigurumitkin ovat vaiheessa... nallesta valmistui pää ja jalat ja sitten alkoi tökkiä. Mikähän noissa amigurumeissa nyt on, kun ei oikein irtoa? Tekisi vain mieli luoda jälleen silmukat puikoille ja kääntää kaasuhanat kaakkoon neulomisen valtatiellä. Sukkapostaus tulee aikanaan. Olen sitä jo kovasti päässäni luonut kuin silmukoita konsanaan.

Juttelin äidin kanssa perjantaina puhelimessa ja minulle jäi vähän harmaankirjavaksi siis epäselväksi, että voisivat ehkä tulla tänään meille syömään ja myöhemmin olisimme voineet mennä yhteistuumin kuuntelemaan runomatineaa. Ruokapuolta pähkäilin ja päädyin keittämään kattilallisen hernekeittoa. Se kun on siitä hyvä ruoka, ettei haittaa vaikkei kaikkea syötäisi kerralla. Rokka vain paranee lämmityksessä.

Päähänpistona päätin tehdä myös jälkiruokaa. Koska pakastimen ja kylmäkaapin sisällystä on tässä vaiheessa vuotta järkevää syödä vähemmäksi, tein pappilan hätävaraa. Itse keitettyä omenamarmeladia, kermavaahtoa, keksinmuruja ja lakkoja niille, joille ne kelpaavat. Koristeeksi vielä vähän suklaalastuja. Nam!

Sitten ne ruokavieraat eivät tulleetkaan.

No ei siinä mitä, enempi oli herkkua syötäväksi oman perheen kesken! Kunnon mässäilyn jälkeen oli niin vetelä olo, etten edes viitsinyt lähteä tallustelemaan runotilaisuuteen vaan päätin pänttäytyä petiin pitkälleen kirjan kera. Siellä pötkötellessä tulin silmänneeksi ikkunasta ulos. Voi hirvitys! Koko talvena ei ole kunnon talvea ollutkaan ja nyt kun saisi jo keli kääntyä keväiseksi, taivas mätti tiheään tahtiin jalkarätin kokoisia hiutaleita kohti maan kamaraa. Järkytyksestä toivuttuani päätin ikuistaa ihmeen kameran linssin läpi.

Onneksi älysin silmätä myös terassin katon reunalle. Siellä jo sikiää jääpuikkoperhe. Ja tinttipopulaatio veisaa tityytä. Ehkä se kevät on kuitenkin jo nurkan takana!