maanantai 25. marraskuuta 2013

Herkkujuttu


Eilen iski leivontainnostus. Eikä muu auttanut, kuin kaivella jauhopussit ja muut tykötarpeet esille ja ryhtyä toimeen. (Mikä on lyhin työmatka?? No, tuumasta toimeen! :) )

Olin jo hyvissä ajoin varautunut mahdolliseen leivontapuuskaan, eli jääkaapista löytyi mm. mascarponea ja rahkaa. Olen kerran aikaisemmin jo tehnyt järjettömän hyvää puolukkapiirakkaa, joihin noita aineksia upotetaan ja halusin kokea saman makunautinnon uudelleen. Alkuperäinen resepti löytyy Pirkan sivuilta. Kirjoittelen reseptin vielä postauksen loppuun, ihan itselleni muistiin ja jemmaan.

Puolukat olivat ottaneet pakastimessa vähän jäätä kylkeensä (olivat vuodelta 2009...öhöm... kun ei noita puolukkaleivoinnaisia oikein ole tullut harrastettua...), mutta toimivat silti piirakassa mainiosti. Ehkä niissä on vähän vähemmän vitamiineja kuin viime kesäisissä marjoissa, joita niitäkin on pakastimen uumenissa. Mutta maku saa nyt ratkaista ja herkkua tuli!

Makean piirakan jälkeen tein vielä hirvijauhelihapitsaa, kuten jo aiemmin uhosin. Pitsapohjan tekemiseen käytin uutta vatkainsysteemiäni ensimmäistä kertaa niin, että vatkain oli kiinnitettynä telineeseen. Sen verran napakan topakkaa tuli pitsapohjasta, että koko härveli meinasi käydä pöydällä tanssimaan.... On vähän turhan kevytrakenteinen tuo teline näköjään. Vaan tukevalla niskaotteella sain koneen aisoihin ja taikina tekeytyi sopivaksi taikinakoukkujen myllytyksessä.

Minähän teen aina pitsapohjan oikaisten ja kohotan sen leivinjauheella. Tästä väännetään jälkikasvun kanssa kättä. Mutta se saa päättää, joka leipoo. Koska en muista aina varata kotiin tuorehiivaa ja kuivahiivan kanssa en oikein tule toimeen, leivinjauheella kohotettava pohja sopii minulle.

Olen sellainen kokkailija, etten aina jaksa noudattaa ohjeita pilkun tarkasti. Useimmiten kaikki leivonnaiset silti onnistuvat. Ikinä ei ole mennyt yritykset tyystin metsään ja välillä on tullut sellaisia onnistumisia, että maku on kuin suoraan paratiisista. Harmi vain, että kun aineksia on tullut mäteltyä näppituntumalla, toisen kerran ruoka ja keitokset ovatkin taas uudenlaisia. Reseptejä on vaikea kopioida ja jakaa, kun ei oikein itsekään muista kuinka paljon niissä on mukana sitä tai tuota.

Sitten seuraa tilitystä, jonka voi kernaasti hypätä yli suoraan valokuviin ja lopun ruokaohjeisiin.

Leipominen on kivaa ja ihanaa, suorastaan terapeuttista. Mutta mikään ei ole tylsempää, puuduttavampaa ja epäkiitollisempaa kuin jokapäiväinen ruoanlaitto. Hirveän nopeasti pitäisi saada hirveän hyvää syömistä hirveän edullisista aineksista hirveän nälkäiselle perheelle. Jos erehdyt kokeilemaan jotain uutta, ihan varmasti joku narisee tai valittaa tai ei halua syödä eikä edes maistaa jotain ruokaan upotettua raaka-ainetta. Itse et jaksa tai halua valmistaa ja tarjota joka päivä suunnilleen samaa jauhelihakastiketta. 365 päivää vuodessa, jolloin pitäisi olla kaikille sopivaa ja maistuvaa einettä lautasella kaikille sopivaan aikaan. Ei muuten näytä onnistuvan. Olenkin jo luovuttanut. Olen tehnyt ruokaa lapsesta saakka, lähes 40 vuotta. Voisin jäädä jo siitä toimesta eläkkeelle.

Kapinoin sitäkin vastaan, että yksi ihminen voi viettää keittiössä hellan äärellä aikaa tuntikausia ja kun nälkäinen hunnilauma pyörähtää pöydän äärellä, työn tulos on nielty viidessä minuutissa. Yhtään parempi vaihtoehto ei kyllä ole sekään, että tullaan pöydän ääreen märisemään, ettei ole yhtään nälkä. Tai ei vaivauduta edes pöydän ääreen vaan huudellaan telkkarin äärestä, että juuri nyt ei maistu, kiitos vain.

Ruoanlaittaminen sinänsä, ilman harteilla painavaa pakkoa ja velvoitetta, on mukavaa ja luovaa touhua. Kun vain olisi ruhtinaallisesti aikaa ja ennakkoluulottomia ruokailijoita pöydän äärellä. Ja joku toinen korjaisi jäljet...

Tilitys päättyy.




















Valoa talven hämärään.

Mascarpone-puolukkapiirakka

Pohja:
125 g voita
1,25 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 prk (250 g) mascarponea
1 prk (250 g) rahkaa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
400 g (7-8dl) puolukoita (pakaste)

1. Vaahdota rasva ja sokeri, lisää muna. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään ja sitten seokseen. Painele taikina piirakkavuokaan pohjalle ja reunoille (halk. 30 cm). Siirrä vuoka jääkaappiin.
2. Sekoita mascarpone, rahka, munat, sokeri, vaniljasokeri ja puolukat keskenään.
3. Nostele täyte pohjan päälle ja tasoita pinta.
4. Paista 175 asteisessa uunissa 55 min. Tarjoa jäähtyneenä.


Pitsapohja

5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl grahamjauhoja
1 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
3 dl maitoa
1 - 1,5 dl öljyä

Nopea sekoitus. Päälle mieluisat täytteet. Paistetaan 200 asteessa reilu 30 min.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti