Historian tunnilla Kansallisteatterissa

Uudet hamppulankakerät kangaskassissa pyöriskellen pyöriskelin itsekin hetken aikaa epätietoisena Suurkirkon tietämissä. Pohdiskelin ajan riittävyyttä ja päädyin sellaiseen lopputulemaan, etten hyvin kauaksi voisi lähteä enää. Esikoisen luennon loppumiseen oli aikaa enää hetkinen. Päädyin ostoskeskus Kluuvin Kulma-kahvilaan cappuccino-kupin kanssa istuskelemaan. Kahvin alta, kupin reunasta, paljastui päivän toinen oivallus, the beaning of life.

Eikä aikaakaan, kun esikoinen jo pyyhälsi paikalle. Täytyy nostaa tytölle hattua: aamuherätys puoli neljältä, töihin heti neljän jälkeen, töistä päästyä opiskelemaan ja vielä iltapäivällä äidin kavaljeeriksi kahville, syömään ja teatteriin.

Niin, kahviteltuamme kiertelimme hetken kauppoja ja seuraavaksi olikin vuorossa päivän ensimmäinen ja viimeinen kunnon ruoka. Siinä 100-vuotiaan rautatieaseman ja rautatientorin kulmilla on myös ravintola Vapiano, jonne suuntasimme kovin nälkäisinä. Minun valintani oli risotto Funghi mehevällä kananrinnalla höystettynä. Tässä ravintolassa ruoka tehdään siinä asiakkaan silmien alla ja oli ilo seurata ammattitaitoista kokkausta. Ja voi mikä ilo oli sitten syödä tämä taivaallisen herkullinen ruoka! Nam!

Ja jälkiruoaksi jäätelöä. Ai miksikö kolme kippoa? Esikoisen ystävä kuului myös seurueeseemme. Hän tuli paikalle hieman myöhemmin työharjoittelusta päästyään.

Tässä vaiheessa piti kipaista toiletissa. Siellä oli kiinnostavaa taidetta seinillä. Yhdestä kuvasta piti sitten napata kuva itsellekin, yksi kummitytöistämme kun sattuu olemaan Aurora.

No niin. Nyt olimme valmiit illan kulttuuripläjäykseen. Se oli syy tähän tämänkertaiseen Helsingin keikkaani. Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä alkaisi hetkisen kuluttua Koiramäen Suomen historia. Se sama, jota jo junamatkalla Mauri Kunnaksen kirjasta opiskelin.

Aleksis ei lähtenyt mukaan teatteriin eikä tuo patsaan juurella levännyt heppukaan. Jäivät nauttimaan keväisestä illasta.

Etukäteen pelkäsin, että jospa esitys on kovinkin sotaisa. Mutta se oli ihan turha pelko. Kirjasta oli oivasti nostettu enemmän esiin kaikki muu mielenkiintoinen hauskuus. Ja vaikka pidän oman kaupungin näyttelijöitä maan parhaina, kyllä nämä näyttelijät todellakin tiesivät mitä tekivät! Esitys oli hauska, vauhdikas, tuore ja opettava. Mainio paketti kerrassaan!

Ostin tietenkin myös käsiohjelman ja sieltä löytyi askartelemista kotiinkin. Näytelmän hahmot piti itse tarra-arkilta siirtää käsiohjelmaan oikeille paikoille. Hauskaa!

Rooleja näytelmässä oli valtavasti, mutta näyttelijöitä vain yhdeksän. Siinä sai yksi jos toinenkin urakoida monta historiallista tyyppiä. Oppilas Alixia näyttelevä Aksa Korttila pääsi siinä mielessä "helpolla", että hänellä oli vain yksi rooli, mutta toisaalta hän oli näyttämöllä lähes koko ajan. Että ei se nyt niin helppoa sitten ollutkaan... Hersyvimmät ja herkullisimmat hahmot olivat tyttökuningas Kristiina (Marja Salo) ja luonnontieteilijä Pehr Kalm (Hannu-Pekka Björkman). Tyyppeinäkin nämä kaksi olivat mitä mainioimmat, mutta nämä upeat näyttelijät oikein kruunasivat ja kiillottivat roolihahmonsa loistaviksi.

Herra Hakkarainen (Ninu Lindfors) unissakäveli pitkin näyttämöä läpi vuosisatojen. Uskomattoman notkea tyyppi. liekö kokonaan selkärangaton!

Kun parin tunnin kuluttua laskeuduimme takaisin tähän aikaan ja tähän maailmaan, oli ilta levittänyt viittansa rautatientorin ylle ja Kansallisteatterikin näytti ihan satulinnalta. Meillä riitti muistelemista näyttämön tapahtumista pitkälle iltaan ja vielä seuraavaan päiväänkin. Parhaat vitsit naurattivat yhä. Kyllä kannatti lähteä!