tiistai 30. kesäkuuta 2015

Elämän pieniä koettelemuksia


Täti kävi eilen työterveystarkastuksessa. Huojentavaa, että kaikki oli kunnossa. Paitsi työstressistä johtuva alapaineen nousu kiinnitti terveydenhoitajan huomion. Lukema ei kuitenkaan ollut niin hälyttävä, että olisi toimenpiteisiin tarvinnut ryhtyä. Huomenna pitää vielä käydä verta luovuttamassa rutiinitutkimuksia varten. Siinä sitä onkin tälle tädille haastetta! Toimin aamuisin automaattiohjauksella ja suoritan aamutoimet joka aamu samassa järjestyksessä ilman että päässä liikkuu yhtään ajatusta. Ja huomen aamulla ei saa laittaa suuhun leivän sikkarettakaan kahvista puhumattakaan! Pitänee teipata kahvinkeitin ja jääkaapin ovi tiukasti kiinni jo tänä iltana....

Yksi työstressiä aiheuttava tekijä on alati vaihtuvat työkaverit. Sitä se teettää tämä yhteiskunnan nykyinen tapa olla palkkaamatta vakituisia ihmisiä. Juuri kun totut ja opit tuntemaan ihmisen, niin se on sitten heippa, adjö farväl ja näkemiin!

Ihan samasta asiasta ei ole kyse, kun työpaikan kahvilayrittäjä pistää puljunsa oven säppiin ja lähtee kohti uusia seikkailuja. Mutta se on taas yksi menetetty työtoveri ja ihana ihminen. Lähtiessä sanotaan, että pysytään yhteyksissä, mutta usein todellisuus on toisenlainen. Eroaminen on murheellista. En tiedä, onko se helpompaa sille joka lähtee, mutta aika kamalaa se on aina sille, joka jää.

Läksiäiskahvit juotiin jo perjantaina, vaikka tänään oli Kahvila Poukaman viimeinen virallinen aukiolopäivä. Aamulla pälähti päähäni, että haluan jollain lailla muistaa ja kiittää menneistä päivistä. Onneksi on noita käsitöitä tullut väkerrettyä ja kaivelin kätköistäni puolivalmiin tiskiliinan. Höyrytin sen kevyesti ja kirjoitin saatteeksi kortin.


Laajempi ja perusteellisempi tiskirättipäivitys on tulossa pikapuoliin...

Kahvilassa on ollut koko sen olemassaolon ajan myynnissä belgialaisia käsintehtyjä suklaakonvehteja. Pihinä ihmisenä en ole raaskinut niitä ostaa, ovat olleet sen verran hintavia. Nyt kun loppuja tuotteita sai puoleen hintaan ja yhden konvehdin hinta oli siedettävä 0,50 €, ostin Kotosen väelle namimaistiaiset.






Makoisia makeisia olivat! Työterveyshoitajan vaa'an lukemat vain olivat hätkähdyttävän herättävän hirveät, joten onneksi tällaisia herkkuja ei enää työpaikan kahvilan vitriinissä ole kiusauksia aiheuttamassa. Vielä kun oppisi kieltäytymään muista makeista viettelyksistä! Elämän pieniä koettelemuksia.

4 kommenttia:

  1. Kyllä meitä koetellaan! Mun herkkulakkoni kesti melkein 6 päivää, kun tuli vastaan kaikenlaista hyvää syötävää... Vaaka saa naukua jatkossakin!

    Jotain tietoa mullakin on tuosta stressaavasta työkaverien vaihtumisesta... Elokuussa aloitan jälleen aivan uuden ihmisen kanssa. Yritän olla stressaamatta ja nähdä tässäkin tilanteessa vain ne parhaat puolet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusiin ihmisiin tutustuminen ei ole se ikävä asia, vaan se, että kun on tutustuttu, joudutaan taas pian lähtemään eri suuntiin elämän poluilla. Mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos, mutta toivoisin totisesti lisää pysyviä työkavereita! Mutta ei auta muu kuin löytää hyvää jokaisesta tilanteesta, siitäkin että vaa'an lukemat paukkuvat :)

      Poista
    2. Ei mullakaan mitään uusia ihmisiä vastaan ole ;) mutta kun joka vuosi pitää aloittaa alusta, sovittaa yhteen kaksi erilaista työskentelytapaa, aina uudestaan, sais edes joskus jatkaa saman ihmisen kanssa kaksi vuotta! Pitää osata antaa tilaaja siinä samalla imeä koko ajan uutta, mutta osata pitää kiinni myös itselle tärkeistä asioista ja tavoista.

      Tulevassa työparissani on yksi puoli, jota tähänastisissa ei ole ollut: hän on kahvinjuoja!

      Poista
    3. Mie niin ymmärrän mitä tarkoitat! <3 Siun työssä vielä on erityisen tärkeää, että työparin kanssa on hyvä olla. Teillä kun on niin arvokkaat ja herkät asiakkaat, :)

      Poista