perjantai 28. marraskuuta 2014

Ahkera se kyllä on, mutta tehoton


Tadaa, vapaapäivä!

Mutta voi hyvänen aika kuinka monta hommaa olin tälle päivälle suunnitellut! Koko syksyn ajan kodin siivoaminen on ollut kiireellisyysjärjestyksessä siellä loppupäässä... ja sehän alkaa pikkuhiljaa näkyä. Nyt olin siis suunnitellut korjaavani koko syksyn laiminlyönnit.

Päivä on mennyt mukapuuhatessa. Koko ajan olen ollut tekevinäni jotain, mutta tuntuu etten ole saanut ollenkaan tarpeeksi aikaiseksi. Siksi tulikin mieleeni, kuinka äiti muinoin siteerasi jotain runoa, joka oli ehkä Maaria Leinosen tai Eeva Heilalan tai voi se olla jonkun ihan muunkin. Siinä sanottiin jotenkin, että ahkera se kyllä on, mutta tehoton, silittää kissaakin kiireestä hännänpäähän.

Ensimmäisenä päivän ohjelmassa oli vähän vaatekaapin päivitystä. Ostin jo kauan sitten uusia hengareita, ohuita ja pirteitä ja mikä parasta, pinnaltaan nahkeita, etteivät vaatteet pääse valumaan itsekseen alas. Mutta mitä ihmettä mahdoin ajatella, kun ostin vain 20!





Tosin tulin ajatelleeksi, että tuollaiset ohuen ohuet ripustimet aiheuttavat neuleisiin helpommin venymiä. Siksipä kelpuutin vanhoja leveämpiä hengareita joukkoon. Kolme muovikassillista vaatteita lähti kierrätykseen. Harkitsin niiden säästämistä, jos vaikka kirpparipöytää joskus pitäisi... mutta paras heittää heti pois kaikki ylimääräinen niin ei tarvitse nurkissa pyöritellä.

Kaapin vieressä olevasta sängystä vein lakanat pyykkiin ja peitot ja tyynyt ulos tuulettumaan. Koko päivä oli harmaan ankea ja sumua leijui kaikkialla. Onneksi iltapäivällä kosteus alkoi haihtua, joten tuulettaminen onnistui. Siis tekstiilit ihan oikeasti raikastuivat eivätkä vain kostuneet pilalle.

Sängyn yläpuolella olevalta hyllyltä imuroin ja pyyhin pölyt ja järjestelin roinat. Heti näytti paremmalta!





Koska aika monta paitaa, neuletta ja takkia joutui kierrätykseen, tuntui että kaappiin tarvitaan uutta täytettä. Citymarket ilmoitti antavansa 40 % alennuksen kaikista naistenvaatteista ja KappAhlista tuli viesti, että on vähän kaikenlaisia tarjouksia, mm. kaikista alehinnoista vielä puolet pois. Innostin sedän kanssani kaupoille. Mutta ihan hukkareissu! Ei yhden yhtä kiinnostavaa tai houkuttelevaa vaatetta. Höh!

Kotona jatkui siivousurakka. Roskislaatikon jynssäsin yltäpäältä ja jääkaappikin on taas edustuskunnossa.


Samalla kun pesin jääkaapin hyllyjä, nappasin ruokapöydän yläpuolelta tiskiin lasisen lampunkuupan.





Sedän kanssa puistelimme matot ja peitteet tuuletustelineelle raikastumaan ja sitten setä pääsi taluttelemaan imuria ja minä valssasin mopin kanssa.







Lopuksi oli vielä vuorossa pölyjen pyyhkiminen sekä inhorealismin huippu, vessan pesu. Pyttyyn myrkyt ja sillä aikaa puunasin peilin ja lavuaarin ympäristöineen. Lasiset hammasmukitkin pääsivät tällä kertaa ihan kunnolla uimaan tiskiaineveteen.



Kun koti oli kutakuinkin kunnossa, kaivelin esiin matkalaukun. Loppuilta meneekin saunan lämmössä ja sitten matkakamppeita keräillessä. Vastavalmistuneet reissusukat pääsevät myös mukaan, vaikken osaa arvata että tarvitaanko niitä.. .Perästä sitten kuuluu!



4 kommenttia:

  1. Äiti mie en kestä et just laittanu vessanpöntöstä kuvaa!! :'-----------D mutta paljonhan sie oot höppänä taas aikaseks saanu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mitä sie et kestä? Vessanpöntön kuvaa? No, harkitsin sitä toooosi pitkään. :)

      Poista
  2. Matka taitaa olla lähellä, kun on jo laukku pakattu... HYVÄÄ MATKAA!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli lähellä, vaan nyt se on jo takana. Mukavaa oli, mutta kotiinkin on hyvä palata.

      Poista