Isien päivä

Tänä aamuna heräsin ankeaan todellisuuteen. On isänpäivä eikä kakusta tietoakaan! Vuosiin ei meillä tarvinnut isänpäiväksi leipoa, sillä tyttöjen kuoron konsertissa oli myös kakkukahvitus. Kotikakku olisi ollut jo liioittelua ja olisi jäänyt miltei minulle yksin syötäväksi, kun ei tuo setä niin makeasta välitä. Vaan nytpä tytöt ovat kasvaneet Linnanneitovaiheen ohitse, ei ole konserttia eikä siis kahvitustakaan.

Onneksi tuli eilen ostettua kuppikakkuainekset ja laatikosta löytyi aiemmin hankittu pussillinen kuorruteaineksia.

Ensimmäinen ohje purkin kyljessä käski ravistelemaan purkkia niin että jauhot irtoavat pohjasta. Tein työtä käskettyä. Sitten purkki auki ja vettä kuivien ainesten joukkoon ja sitten ihan vimmattu ravistus puolen minuutin ajan. Ravistelin varmaan kauemminkin, koska ajan arvioiminen oli hankalaa. Hytkytys kävi ihan jumppatuokiosta.

Ikean vuoat olivat kapeaa mallia, mutta kyllä ne silti istuivat nätisti muffinssivuokaan. Vuoat täytettiin noin puolilleen...

Kun purkki vaikutti tyhjältä ja vuoat täytetyiltä, kurkistin purkkiin. Voihan kehvatsu! Purkin pohjalle oli jäänyt tiiviisti pakkaantunutta jauhoseosta varmaan sentin kerros. Ääk! Hetken mietinnän jälkeen hämmensin jauhon irti purkista ja kippasin vuoat tyhjiksi takaisin purkkiin ja uusi ravistelu ja hytkytyksen rytkytys. Sen jälkeen taikina vaikuttikin napakammalta.

15 minuuttia uunissa ja herkullinen tuoksu leijaili keittiöstä koko kotiin. Leivonnaiset kohosivat mainiosti, yhdestä muffinssista tuli suorastaan Edna...

Epätietoisuus kypsyysasteesta ja muutenkin onnistumisesta vaivasi. Niinpä halkaisin Ednan tieteellistä tutkimusta varten. Koetuloksena näin, että leivonnaiset olivat sopivan kypsiä ja maistoin, että hyviä olivat.

Siispä saatoin rauhallisin mielin ryhtyä kuorrutteen valmistukseen. Maustaminen mietitytti, mutta päädyin käyttämään tähteeksi jääneen kahvintiran. Juomaa oli kuitenkin sen verran vähän, että arvelin tarvittavan vähän lisäpotkua, joten sekoitin kahvin joukkoon pikakahvijauhetta. Kahvin joukkoon laitoin vielä reilusti maitoa ja sitten vain vatkain töihin!

Samalla kun leivoin, katselin keittiön ikkunasta ulos. Kurpitsan Halloween-hymy alkaa hyytyä ja säilykepurkeista askarrellut kynttilälyhdyt ruostuvat rappioromanttisiksi. Mikäpä tässä maailmassa olisi pysyvää?

Kuorrutettujen kuppikakkujen kera kurvasimme isäni luo isänpäivätervehdykselle. Äidillä oli siellä ruoka valmiina ja oli ihana istua valmiiden lihapatojen ääreen. Meni vallan herkutteluksi, sillä äiti oli taiteillut maistuvan jäädytetyn juustokakun jälkiruoaksi.

Illan jo hämärtyessä ajelimme vielä appipapan haudalle. Kuusi kynttilää paloi kuuden lapsen isän viimeisen leposijan vieressä. Ja koko hautausmaa näytti kauniin tunnelmalliselta kynttilämeren keskellä.

Paluumatkan tie oli sohjoinen ja pöpperöinen. Talviautoilu on haastavaa, mutta onneksi on talvirenkaat! Ja taivas oli niin kauniin sininen!