Luojan kiitos en ole tässä iässä siunatussa tilassa! Älkää ymmärtäkö väärin: vauvat ja lapset ovat ihania, mutta äitiys on nuoren naisen asia, ei viittäkymmentä lähestyvän täti-ihmisen. Kaksikymmentä vuotta sitten olin puoli vuotiaan tyttölapsen onnellinen äiti ja elin unelmaani.
Unelmaani elän edelleen. Lapset ovat nousseet jaloilleen ja koettelevat jo siipiään maailman tuulissa. Kotipesään kuitenkin palataan vielä.
Itse olen löytänyt yllättävän paljon uusia, ihania ystäviä uuteen elämänvaiheeseen. Lapsena ja nuorena oli mutkattoman helppo tutustua. Se helppous hävisi jotenkin iän myötä, mutta elämä jaksaa yllättää.
Elämääni on kävellyt useampia uusia ihmisiä, joiden seurassa on helppo olla, ei tarvitse yrittää esittää hienompaa tai viisaampaa kuin oikeasti on, jotka ovat iloisia ja positiivisia, löytävät arjestakin juhlahetkiä, näkevät hopeareunuksen harmaimmassakin pilvessä ja tuntuvat siskoilta, joita minulle ei biologisesti koskaan siunaantunut. Mikä ihmeellisintä, tunne tuntuu olevan molemmin puolinen! Tämän täytyy olla jonkinlainen siunaus!
Olen jo pidemmän aikaa ollut tekemässä postausta yllätyslahjoista, joita posti on kantanut selkä vääränä postilaatikkoomme. Toinen toistaan ihanampia postikortteja tipahtee epäsäännöllisen säännöllisesti. En enää aktiivisesti postcrossaa, kiitos pilviin nousseiden postimaksujen. Mutta postcrossingin kautta löytämäni siskot jaksavat muistaa. Kiitos teille, Outsa, Riutsi ja Raili!
 |
| Tässä vain esimerkki muutamasta kortti-ihanuudesta |
Raili yllätti perusteellisesti tässä muutama viikko takaperin. Ihmettelin töistä tultuani isoa, pulleaa kirjekuorta, jonka päällä komeili nimeni. Eihän minulla edes ole mitään merkkipäivääkään.... Paketista kuoriutui hempeän kaunis patakinnas ja yhtä hempeä Minna Immosen kortti.
Kiitosviestissäni ihmettelin, mistä moinen... No, kuulema leipuri tarvitsee työvälineitä. Niin totta! Mutta myös äärimmäisen yllättävää. Kiitän, kumarran ja niiaan!
Myös maailman äärissä lentelevä esikoinen heittää silloin tällöin kortilla äitiä.
"Jos sinulla on puutarha ja kirjasto, sinulla on kaikki mitä tarvitset." Voisiko asiaa enää kauniimmin ja selvemmin sanoa? Kiitos lapseni!
Lahjustelu huipentui, kun RitaRiutsi tuli käymään Savonlinnassa. Eikös vain hänellä käsivarrellaan kiikkunutkin ruskea paperipussi salaperäisine sisuksineen. Ja se oli minulle! Vaikka edelleenkään minulla ei ole mitään merkkipäivää. Pussi jäi työpaikalle odottamaan uutta viikkoa, sillä kuten jo aiemmin kerroin, ei ollut tolkkua kiikuttaa sitä pitkin, poikin Savonlinnaa.
Mutta nytpä olen tutkinut pussin sisältöä. Siellä oli iki-ihana metallinen kastelukannu, minulle jauhatettua kahvia ja kahvisiirappia, sekä tietenkin mahtava kortti. Olen ihan hämilläni kaikesta tästä hyvästä. Kiitos!
Melko materialistista?
Toden sanoakseni, en niinkään ole onnellinen kaikesta saamastani tavarasta, vaan niistä ajatuksista, joita lahjoihin ja kortteihin liittyy. Nämä ihmiset ovat pyyteettömästi halunneet ilahduttaa ja se todella lämmittää mieltä ja sydäntä. Miten maailmassa voikaan olla niin paljon hyväsydämisiä lähimmäisiä? Tällaiset ihmiset ovat kultaakin kalliimpia ja suuri rikkaus elämässä. Tunnen olevani hyvinkin etuoikeutetussa asemassa, kun elämässäni on nämä kaikki upeat ystävät.
Ystävistä puheen ollen, täytyykin kertoa, että tänä aamuna töissä yksi pitkäaikaisimmista ystävistä, työkaverini ja esikoisen kummitäti, kysyi, josko menisimme työpäivän jälkeen nauttimaan kesäiset kahvit joko torille tai Sulosaareen. No jo vain, sehän passaa! Niinpä sitten neljän jälkeen nappasimme vierekkäin parkkeeratut fillarimme ja kuljimme läpi aurinkoisen, kauniin kaupunkiluonnon keskelle vihreän vehreää idylliä. Tästä voinee päätellä, että kahvipaikkamme ei ollut tori...
Lettukahvilassa tuli eteen valinnan vaikeus. Vaihtoehtoja on todella runsaasti ja täytteistä takuulla löytyy mieleistä kaikille. Kaltaiselleni herkkusuulle, jonka suu vetää kaiken hiukankaan hyvän, täytevaihtoehtolistassa oli aivan liikaa houkutuksia. Lopulta päädyin tilaamaan letun omenahillon ja kermavaahdon kera. Kaverin letulla oli paholaisen hilloa, joka kuulema oli oikein hyvää.
Koska tässä päivityksessä olen lahjojani esitellyt, esittelen vielä yhden. Eli viime jouluisen joululahjan. Niin kyllä. Luit aivan oikein. Enkä ole kirjoittanut höperyyksiä. Vaan nyt vasta kävin Pentikillä lunastamassa joululahjaksi saamani lahjakortin. Sen kanssa tuli ikään kuin kiirus, sillä yrittäjä ilmoitti lehdessä, että putiikin vetovastuu vaihtuu ja piti mennä asiaa paikan päälle hämmästelemään. Kuulin, että yksityistä yrittäjää ei kauppaan ole saatu, mutta onneksi Pentik jatkaa samalla kauppapaikalla omin voimin.
Kaupassa oli monenmoista houkutusta. Päädyin ostamaan Eden-sarjan isomman piirakkavuoan ja kuusi tarjouksessa ollutta tablettia. (Ei lääkkeitä eikä tietokoneita...) Vähän piti kyllä pistää mukaan omaa rahaa, ei lahjakortti ihan tähän kaikkeen hyvään riittänyt.
Tänä kesänä ei lämpö ole meitä liikoja lellinyt. Vettäkin on ripotellut tasaiseen tahtiin. Eli kaikista kannustavista puutarhakorteista huolimatta Kotosen kotipiha on erittäin laiminlyöty ja kasvaa villinä ja vapaana. Ankaraa komentoa ja rivakkaa kätta kaipaisi yksi jos toinenkin tontin kulma. Mutta siitä huolimatta löydän päivittäin pihalta ilon aiheita. Vai mitä sanotte näistä:
 |
| Olen ihan rakastunut tuohon lankaköynnökseen. Se näyttää viihtyvän paremmin kuin hyvin terassi-istutuksissa. |
 |
| Äitienpäiväruusu on innostunut kasvamaan ja kasvattamaan uusia suuria nuppuja. |
Kiitollisin mielin tänään painan pääni pielukseen. Elämä antaa onnea suurin sylyksin. Mitä olen tehnyt ansaitakseni kaiken tämän?
