Kuvauskeikalla mentiin metsään

Lupasin jo aikaa sitten kummitytölle, että voin yrittää ottaa hänestä ne viralliset ylioppilaskuvat. Molemmat olimme sitä mieltä, ettei sitten mitään tavanomaisia pönötyskuvia...

Varsinainen juhlapäivä oli pitkä ja täynnä ohjelmaa, joten kun illalla olisi ollut aikaa lähteä kuvauskeikalle Luotojärven maisemiin, olimme jo aika ryytyneitä kumpikin ja aurinkokin alkoi painua mailleen. Teimme yhteispäätöksen, että kuvaussessio suoritetaan myöhemmin eli seuraavan viikon torstaina, kunhan minä olisin päässyt irti palkkatyöstä.

Helle helli ja aurinko porotti, kun autoilimme sedän kanssa ensin kummityttöä hakemaan ja sitten kohti kuvausmestoja. Sulo-kissa ilahtui kovin, kun huomaisi meidän suunnistavan kohti rantaa. Se lyöttäytyi seuraan ja leikki kuin nuori katti, vaikka onkin jo vanha kolli... jättäytyi jälkeen ja maukui odottamaan ja sitten spurttasi pikavauhtia edelle tai heittäytyi selälleen piehtaroimaan ja odottamaan rapsutuksia. Hassu kissa, mutta niin ihana!

Minulla oli mukana uusi ja vanha kamera. Uusi siksi, että sen metkuja on opeteltava ja vanha siksi, että se on jo luottoystävä. Uudella vempeleellä nappasin parit kukkakuvat matkan varrelta.

Vähän meni haeskeluksi sopivan metsäaukion löytyminen, mutta siellä se oli, kuusten katveessa. Sulo ei voinut käsittää, mihin ihmeeseen poikkesimme rantatieltä ja moukui vaativasti meitä jatkamaan matkaa. Kun emme totelleet, se tuli hetkeksi seuraamaan kuvauksia. Mutta koska emme malttaneet keskittyä silittelemään ja leikittelemään, kissa närkästyi ja lähti tuohtuneena molisten takaisin kotipihaan.

Tähän saakka kuvat ovat olleet uudesta kamerasta. Nyt siirrymme sitten vanhan tutun kameran painojälkeen.

Otin illan aikana yhteensä noin 500 kuvaa. Se on tämän digiajan etu, kun voi napsia otoksia huoletta, tehdä kokeiluja ja valita sitten parhaat... Suurin osa kuvista on vain kummitytölle itselleen, mutta sain luvan julkaista muutamia täällä blogissa.

Välillä etsimeen osui vahingossa muutakin kuin päivän varsinainen kuvauskohde...

 

Metsässä oli kuvauksia seuraamassa ja paikkamaksua vaatimassa miljoona hyttystä ja mäkäräistä. Minulla oli farkut jalassa, mutta silti sain osani puremista, mutta varsinkin kummitytön kintut tuntuivat olevan verenimijöiden suosiossa. Ihmeen sinnikkäästi silti hoidimme hommamme loppuun ennen kuin pakenimme paikalta.

Muutamia kuvia nappailimme vielä mummolan syreenipensaan juurella, ilmeisesti ne parhaat kasvokuvat ainakin... Ja muutamat vallan mainiot pelleilyilmeet, hih. Mutta niitä ei jaeta täällä kaikelle kansalle.

Illan päätteeksi päädyimme Lipettiin, jossa kuvaamista vielä jatkettiin vähän lehtimetsäisemmässä maisemassa. Täällä ei ollutkaan lentävistä ja inisevistä seuralaisista riesaa vaan saimme nautiskella kunnolla kesäillan kauneudesta.

Rantakuvien ottaminen unohtui kokonaan, kun tuli kutsu saunaan ja uimaan. Sinne jäi talviturkki Luotojärven vallan vilpoiseen ja raikkaaseen järviveteen.

Tämän illan jälkeen taas mietin, kuinka iso ja arvokas lahja kummius onkaan. On ilo olla kummi!

Kummitytön lakitus ja kakutus

Se kummityttö, joka aktiivisimmin pitää yhteyttä meihin kummeihin, kirjoitti tänä keväänä ylioppilaaksi Savonlinnan taidelukiosta. Juhlan paikka!

Kummitäti ajatteli, että voisi hänkin kantaa kortensa kekoon juhlajärjestyissä, koska kokemuksesta tietää, ettei kemuja eikä kekkereitä pistetä pystyyn sormia napsauttamalla. Kysyin, jos voisin leipoa pirskeisiin kakun talkoohengessä. Jotenkin siinä sitten kävi niin, että sain luottamustehtävän pitää huolen koko kakkuarsenaalista. Onneksi äitini, lakitettavan mummo, talkoili juhliin riisipiirakat.

Tohkeissani tein kakkuja sillä innolla, ettei tekovaiheista ole kuin yksi kuva. Sen otin ensimmäisen kakkupohjan valmisteluista ja sitten kamera unohtui...

Kakkujen tekemisen lomassa mietin lahjaa ja korttia sankarille. Tapakouluttajat sanovat, ettei raha ole oikea lahja. Mutta olen sitten moukka ja tavoista piittaamaton, mutta kyllä kummityttö sai meiltä pienen summan ihan riihikuivaa tulevan opiskelijaelämän kuluihin. Tai mihin vain kuluihin. Lisäksi toki oli mukana vähän pysyvämpiäkin muistamisia. Lahjapussiin pudotettiin Marimekon pari pussukkaa ja sisällä oli onnenlantti eli vuoden 2008 erikoiskolikko, ihmisoikeuksien julistuksen 60. juhlavuoden kunniaksi lyöty kahden euron sydänraha. Tämä valikoitui onnenlantiksi sydämellisen kuviointinsa vuoksi. Mukaan tuli saateteksti, jossa kerrottiin, että niin kauan kuin raha seuraa kummitytön mukana, niin kauan myös onni seuraa häntä. Mutta jos joskus on niin tiukka tilanne, ettei ole yhtään rahaa ruokaan, kolikolla saa kauraryynejä ja teetä, joilla sitten pärjää pahimman yli. Ja huoli pois, onni seuraa silti!

Kortiksi valikoitui Anne-Mari Westin ihana ylioppilasaiheinen taitettu neliökortti, mutta sinne sisälle liimasin pari muualta löytynyttä toivotusta. Tämä allaoleva melkein itketti minua, kummia: Puut ja maat ovat meille molemmille tärkeitä, mutta ajatus luopumisesta on haikea. Pidä kiinni kädestäni - silloinkin kun olen lähtenyt luotasi. Paitsi että kummityttö se ensin on lähdössä kauas opiskelemaan... mutta niinhän se lopulta on, ettei ihmiselämä ole ikuinen. Toivottavasti hyvä ystävyytemme kantaa sittenkin, kun en ole enää siitä tässä elämässä iloitsemassa ja nauttimassa. Ja kun nyt meni näin kamalan vakavaksi, niin toivon tietenkin, että saan kulkea niin kummitytön kuin omien lastenikin rinnalla vielä kauan.

Kakkuja tein kolmen päivän aikana. Ensin leivoin kakkupohjia torstaina, perjantaina täytin niin voileipä- kuin täytekakutkin ja kokosin juustokakut. Lauantaina, siis juhlapäivänä, koristelin. Mutta perjantaina en sitten ennättänyt keskittyä ruoanlaittoon, joten ajoimme sedän kanssa Kerimäelle, kun oli vähän asiaakin. Pistäytyin pankissa ja shoppailin Suopursussa, mutta vain Kaivopirtin valtavan kokoisesta herkusta eli kerroshampurilaisesta on kuva.

Samalla Kerimäen reissulla haimme kummitytön meille vähän auttamaan kakkujen tekemisessä ja jo valmiiksi tänne lähemmäs aamullista juhlaan lähtöä.

Lauantaina heräsin varhain eikä kummityttöäkään näyttänyt nukuttavan. Oli niissä kakuissa koristelemista, vaikken suuria krumeluureja vääntänytkään. Onneksi oli itse sankari makutuomarina. Mutta palataan niihin kakkuihn tuonnempana kunhan on ensin käyty koululla juhlasssa... Saimme nimittäin sedän kanssa kunnian päästä katsomaan lakitusta, vaikka koulun pienen salin takia vieraiden määrä oli rajoitettu.

Siellä ne lavalla istuivat kaikki abiturientit hyvin vakavina. Rehtori piti puheen, ylioppilaan äiti piti puheen, yksi ylioppilaista luki ylioppilasaineensa ja saimme kuulla useita taidokkaita musiikkiesityksiä.

Sitten päästiin asiaan eli lakitukseen ja jo heltisi lavan päätähdiltä vapautuneita hymyjä. Kuva-arsenaalini juhlasta on niukka, sillä vaikka oli kyse julkisesta tilaisuudesta, on se kuitenkin näiden nuorten henkilökohtainen juhla enkä halua sillä hirveästi revitellä.

Sitten niihin kakkuihin!

Voileipäkakuilla aloitetaan ja ensimmäisenä esittelyssä on lohivoileipäkakku. Sisällä kahdenlaista erilaista täytettä. En enää muista tarkkaan mitä kaikkea laitoin, mutta lämminsavulohi oli toisen täytteen pääraaka-aine ja kaverikseen se sai ainakin remoulade-kastiketta, maidotonta "kermaviiliä" ja vege-majoneesia. Toiseen täytteeseen muussasin yhdeksän keitettyä kananmunaa ja samoja soosseja hämmensin tähänkin tahnaan, mutta mausteeksi turautin kunnon tujauksen sinappia.

Koristelohiruusujen tekeminen oli tuskaa, sillä kylmäsavulohi oli leikattu niin paksuiksi viipaleiksi, ettei se taipunut kauniisti. Koska kummityttö on kuin keiju, kakkuihinkin tuli vähän tälläinen keijuteema eli kevyttä ja kukkaisaa. Tuo vihreä yrtti on timjamia ja se näyttää kakun päällä sievältä. Käytännössä se oli hankalaa, sillä varsi on niin sitkeä, ettei sitä kakkulapiolla saa poikki. Piti siis koko yrtti siirtää leikatessa syrjään.

Pieniä tomaatteja ja viinirypäleitä väkertelin timjamioksiin kukiksi sekä pienen pieniä orvokkeja omasta kukkapenkistä. Nämä orvokit ovat viime kesän kukkien lapsia eli siementyneet sinne aivan itsestään ja hauskasti kasvoivat miniatyyrikokoisiksi. Siis aivan oivaa koristemateriaalia!

Toinen voileipäkakku oli kreikkalaistyyppinen salaattijuusto-oliivikakku. Kurkkua siihen tuli myös runsaasti vähän tsatsikin tyyliin. Täytteeseen tuli myös aurinkokuivattua tomaattia sekä ranskankermaa ja rahkaa. Oliiveja laitoin enemmän kuin ohje ohjeisti, mutta vieläkin enemmän olisi voinut olla... Alkuperäinen ohje on K-ruoka.fi:stä, mutta tekemäni kakku oli tuplaten suurempi. Lisäksi kostutin kauramaidolla ohjeesta poiketen ja  kuorrutin kakun vegaanisella "tuorejuustolla" enkä sulatejuustolla.

Makeita kakkuja tuli neljä, joista kaksi juustokakkua ja kaksi perinteistä täytekakkua. Ensin tämä Kinuskikissan Taivaallisesta mokkakakusta muokattu maallisempi kakku. Tosin maku on ihan taivaallinen, vaikka Daimit jätin kauppaan. (Kinuskikissan sivulla on kuva ihan eri näköisestä kakusta nyt... Kun tein tätä ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten, kakun kuva oli mielestäni toisenlainen... Enemmän samannäköinen kuin tämä meikäläisen aikaansaannos.)

Kakun kun kääntää toisin päin, koristelu näyttää ihan uudelta, heh.

Suklaa-vadelmakakusta tuli oma suosikkini. Muokkasin gluteenittomasta kakkupohjasta suklaisemman lisäämällä taikinaan kaakaojauhetta ja vähentämällä saman verran muita jauhoja. Täytteeksi tuli kaksinkertainen annos suklaamoussea Kinuskikissan ohjeella ja siihen painelin pakastevadelmia raikastukseksi. Suklaamoussen alle sipaisin ohuen kerroksen vadelmahilloa. Päälle aina toimiva suklaakuorrutus, niin a'vot - se oli siinä. Koristeeksi äidin pakastimen aarteita eli  komeita vadelmia ja omalta terassilta pikkuruusuja.

Kummitytön toive oli perinteinen kermakakku mansikka-banaanitäytteellä. Sellainen tehtiin! Gluteeniton kakkupohja, kostutus kauramaidolla (kuten kaikissa kostutusta vaatineissa kakuissani) ja väliin reilusti mansikoita ja banaania ja kaiken kruunuksi kermavaahtoa. Tämä kakku koristeltiin yksinkertaisesti muhkealla ruusulla, jonka pitkä varren katkaiseminen vähän minua kyllä harmitti. Mutta tyhmältä olisi ruusu kakussa näyttänyt varren päässä...

Toinen juustokakku oli mangoversio ja ohje on sovellettu Annin uunissa -sivuston mangokakusta. Lisäsin mangososetta täytteeseenkin ja laitoin enemmän kermaa saadakseni suuremman kakun. Liivatteen määrää en lisännyt ja vähän pelotti kuinka käy... Hyvin kävi! Kakusta tuli ihanan pehmeä ja makoisa, oikein hyvä. Nyt harmittaa, etten laittanut aineiden määriä itselleni ylös, että voisin toisenkin kerran tehdä samanlaisen herkun.

Tässä vielä kaikki samassa kuvassa.

Ja lopuksi vielä kummitytön kamerallani nappaama kuva jo hyvin huvenneesta kermakakusta.

Oli kivat juhlat. Onnea ja tasaisia polkuja elämääsi, kummityttö!

Työretki Oodiin

Helatorstain aattona eli keskiviikkona 29.5. oli jälleen aika laittaa uusi reissuneule alulle. Lumme-kirjastojen väki näet lähti etelän reissulle yhteisen tyhy- ja tosu-päivän nimissä!

Itse asiassa tutustumisretki tämän päivän kirjastolippulaiva Oodiin oli kehittäjäkirjastomme Kuopion AKE:n järjestämä koulutuspäivä. Ympäri maakuntaa meitä kirjastolaisia kuskattiin kahdella linja-autolla ihmettelemään uusinta uutta kirjastomaailmassa.

Aamuherätys oli aikainen, sillä heti kuuden jälkeen piti olla Savonlinjan varikolla hyppäämässä matkabussin kyytiin. Minä ja Maija ensimmäisinä olimme skarppina paikalla ja muut reissulaiset poimittiin kyytiin reitin varrelta. Tauko pidettiin Kausalassa Juustoportilla ja ne, joilla oli jo aamukymmeneltä nälkä, saattoivat siinä ostaa lounasta. Minulla on aina nälkä, joten söin tietenkin enkä katunut. Oli tosi hyvää ruokaa, monta eri vaihtoehtoa ja ihan hirmuisen hyvää kotikaljaa!

Puoleen päivään mennessä pääsimme perille kohteeseen ja pakollisten vessoihin tutustumisen jälkeen meidät jaettiin neljään ryhmään ja pääsimme ihan opastetuille Oodi-kierroksille. Myöhemmin kävi ilmi, että kierrokset olivat hyvinkin erilaiset ja se porukka, jossa joku oli älynnyt pyytää, pääsi näkemään jopa kulissien takaista Oodi-maailmaa.

Meidän ryhmässä kierrettiin vain sellaisia tiloja, joihin pääsee tutustumaan ihan yksittäinenkin kirjastovieras. Toki oli mielenkiintoista kuulla Oodissa työskentelemisestä työntekijän näkökulmasta, mutta jotenkin jäi vähän sellainen tunne, että olisi meille alan ammattilaisille voinut tarjota vähän syvällisemmän opastuksen. Sellaisen, mitä ei tavan tallaajalle esitellä.

Ensimmäisessä kerroksessa emme kierrelleet ollenkaan ja vasta myöhemmin kävi ilmi, että siellä olisi lapsille leikkipaikka, elokuvateatteri jne... Toinen kerros on harrastuskerros ja sillä oli pilvin pimein erilaisia kokoontumistiloja, tietokoneita, tulostimia ja ompelukoneita. Joka paikassa paljon kansaa ja minulle metsäläiselle tuli tunne, etten tosiaan haluaisi siellä vilinän keskellä ommella ompeluksia tai tehdä mitään muutakaan, kun ei olisi sen siunaamaa rauhallista hetkeä. Sen lisäksi, että paikalla pörrää muita ihan asian takia tilassa oleskelevia, erilaisia kierroksilla olevia ryhmiä pällistelee selän takana jatkuvalla syötöllä.

Kierros aloitettiin kiehtovien kierreportaiden alta. Portaissa on Otto Karvosen installaatio Omistuskirjoitus. Työ on syntynyt kaupunkilaisten kanssa yhteistyössä. Ihmiset ovat saaneet ehdottaa, kenelle Oodi on omistettu ja taitelija on valinnut ehdotuksista noin 600 ryhmää, jotka kaikki näkyvät nyt portaikossa.

Portaikko muutenkin on hieno ja kiehtova katseenvangitsija.

Kolmennen kerroksen seinät ovat lasia. Valo pääsee siis vapaasti sisään. Liika valoisuus häikäisee, mutta onneksi lasit on täplitetty tiuhaan, joten pahin paahde jää kuitenkin talon ulkopuolelle. Lisäksi ikkunoihin on mahdollista laskea verhot, jos pelkkä pilkutus ei riitä.

Uusi keskustakirjasto sijaitsee vallan mainiolla paikalla rautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Julkisuvun puolen ikkunoista näkyy kattavasti julkisia ja kulttuurirakennuksia eduskuntalosta Kiasmaan, musiikkitalosta Finlandia-taloon ja kansallismuseosta stadionin torniin.

Talossa työskentelee 54 kirjastolaista. Mietimme, ettei se ole ollenkaan suuri määrä ajatellen aukioloaikoja ja valtaisia ihmismassoja, jotka ovat löytäneet tiensä yhteiseen olohuoneeseen. Oodi avautui itsenäisyyspäivän aattona viime vuonna ja jo maaliskuussa talossa oli käynyt miljoona asiakasta. Talo on uusi, mutta suosio näkyy jo pintojen kulumisena.

Henkilökunta järjestää tiloihin mm. erilaisia kirjanäyttelyjä. Edellisellä käyntikerralla ei vielä päässyt keskustelemaan Kiven kanssa, mutta nyt siihen olisi tarjoutunut tilaisuus, jos olisi malttanut irtautua tutustumiskierrokselta.

Tilaa, valoa ja avaruutta kirjastokerroksessa on. Matalat kirjahyllyt istuvat tilaan niin sopuisasti, että ne sinne melkein häviävätkin. Tuntuu, että perinteistä kirjastoaineistoa olisi tarjolla niukahkosti, mutta se luultavasti on vain optinen harha.

Henkilökunta erottuu asiakkaista kirjastoliiveillä.

Lapsiperheille Oodi on varmaan taivas. Kärryparkissa oli ruuhkaa.

Lastenosastolla on tosi paljon tilaa oleilulle ja leikille.

Kirjahyllyn takaa paljastuu salaperäinen satuhuone punaisine istuinpenkkeineen. Yksi mukana olleista lumoutui, ja huokaili, että on kuin Olipa kerran elämä - ohjelman verisuoneen sulkeltaisi.

Opastuskierroksen jälkeen meillä oli hetkinen omaa aikaa katsella vielä paikkoja tarkemmin. Minä olin sopinut kahvitreffit esikoisen kanssa ja häntä odotellessa katselin kattoon. Kattomateriaali on hyvin ääntä eristävää ja katon muoto kuin suoraan poutapilvestä. Pilvessä oli muutamia valoaukkoja auringon kurkistella sisään. Siellä valon ja varjon välimaastossa olikin mielenkiintoinen heijastuma, josta en tiedä, minkä varjo kirkkaalle pohjalle oikein kuvastui.

Kun esikoinen ennätti paikalle, pääsimme nauttimaan kahvista ja kakusta. Vieläkään en syönyt Oodi-leivosta, sillä 5,5 € kakkupalasta on mielestäni suolainen hinta. Tämä limekakku oli sentää hieman edullisempi.

Kotimatkalle sonnustauduimme taas Savonlinjan bussilla kaksi ja puoli tuntia saapumisen jälkeen.  Toinen, se Pieksämäelle suunnannut , linjabiili oli jo meitä odottamssa Finlandia-talon takana, kun pää täynnä Oodin ihmeitä palailimme parkkipaikalle. Meidän bussimme tuli paikalle viime tipassa,  oli sairas ja huokaili väsymystään kovaäänisesti. (Asiasta paremmin tietävät arvelivat ilmanpaineissa olevan ongelmia, hui.) Sen sijaan varsinainen kovaääninen eli mikrofoni ei toiminut. Reissu saatiin kuitenkin heitettyä turvallisesti ja ajallaan.

Kun lopulta illalla kahdeksan maissa olin takaisin kotona, oli reissusukka edistynyt näin hyvin.

Tai no, jos totta puhutaan, niin kärkikavennukset neuloin kotona. Nyt pitäisi päästä taas pian reissuun, että yksinäinen sukka saisi parin. Ja pääsenhän minä.. perästä kuuluu.