Historian tunnilla Kansallisteatterissa

Uudet hamppulankakerät kangaskassissa pyöriskellen pyöriskelin itsekin hetken aikaa epätietoisena Suurkirkon tietämissä. Pohdiskelin ajan riittävyyttä ja päädyin sellaiseen lopputulemaan, etten hyvin kauaksi voisi lähteä enää. Esikoisen luennon loppumiseen oli aikaa enää hetkinen. Päädyin ostoskeskus Kluuvin Kulma-kahvilaan cappuccino-kupin kanssa istuskelemaan. Kahvin alta, kupin reunasta, paljastui päivän toinen oivallus, the beaning of life.

Eikä aikaakaan, kun esikoinen jo pyyhälsi paikalle. Täytyy nostaa tytölle hattua: aamuherätys puoli neljältä, töihin heti neljän jälkeen, töistä päästyä opiskelemaan ja vielä iltapäivällä äidin kavaljeeriksi kahville, syömään ja teatteriin.

Niin, kahviteltuamme kiertelimme hetken kauppoja ja seuraavaksi olikin vuorossa päivän ensimmäinen ja viimeinen kunnon ruoka. Siinä 100-vuotiaan rautatieaseman ja rautatientorin kulmilla on myös ravintola Vapiano, jonne suuntasimme kovin nälkäisinä. Minun valintani oli risotto Funghi mehevällä kananrinnalla höystettynä. Tässä ravintolassa ruoka tehdään siinä asiakkaan silmien alla ja oli ilo seurata ammattitaitoista kokkausta. Ja voi mikä ilo oli sitten syödä tämä taivaallisen herkullinen ruoka! Nam!

Ja jälkiruoaksi jäätelöä. Ai miksikö kolme kippoa? Esikoisen ystävä kuului myös seurueeseemme. Hän tuli paikalle hieman myöhemmin työharjoittelusta päästyään.

Tässä vaiheessa piti kipaista toiletissa. Siellä oli kiinnostavaa taidetta seinillä. Yhdestä kuvasta piti sitten napata kuva itsellekin, yksi kummitytöistämme kun sattuu olemaan Aurora.

No niin. Nyt olimme valmiit illan kulttuuripläjäykseen. Se oli syy tähän tämänkertaiseen Helsingin keikkaani. Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä alkaisi hetkisen kuluttua Koiramäen Suomen historia. Se sama, jota jo junamatkalla Mauri Kunnaksen kirjasta opiskelin.

Aleksis ei lähtenyt mukaan teatteriin eikä tuo patsaan juurella levännyt heppukaan. Jäivät nauttimaan keväisestä illasta.

Etukäteen pelkäsin, että jospa esitys on kovinkin sotaisa. Mutta se oli ihan turha pelko. Kirjasta oli oivasti nostettu enemmän esiin kaikki muu mielenkiintoinen hauskuus. Ja vaikka pidän oman kaupungin näyttelijöitä maan parhaina, kyllä nämä näyttelijät todellakin tiesivät mitä tekivät! Esitys oli hauska, vauhdikas, tuore ja opettava. Mainio paketti kerrassaan!

Ostin tietenkin myös käsiohjelman ja sieltä löytyi askartelemista kotiinkin. Näytelmän hahmot piti itse tarra-arkilta siirtää käsiohjelmaan oikeille paikoille. Hauskaa!

Rooleja näytelmässä oli valtavasti, mutta näyttelijöitä vain yhdeksän. Siinä sai yksi jos toinenkin urakoida monta historiallista tyyppiä. Oppilas Alixia näyttelevä Aksa Korttila pääsi siinä mielessä "helpolla", että hänellä oli vain yksi rooli, mutta toisaalta hän oli näyttämöllä lähes koko ajan. Että ei se nyt niin helppoa sitten ollutkaan... Hersyvimmät ja herkullisimmat hahmot olivat tyttökuningas Kristiina (Marja Salo) ja luonnontieteilijä Pehr Kalm (Hannu-Pekka Björkman). Tyyppeinäkin nämä kaksi olivat mitä mainioimmat, mutta nämä upeat näyttelijät oikein kruunasivat ja kiillottivat roolihahmonsa loistaviksi.

Herra Hakkarainen (Ninu Lindfors) unissakäveli pitkin näyttämöä läpi vuosisatojen. Uskomattoman notkea tyyppi. liekö kokonaan selkärangaton!

Kun parin tunnin kuluttua laskeuduimme takaisin tähän aikaan ja tähän maailmaan, oli ilta levittänyt viittansa rautatientorin ylle ja Kansallisteatterikin näytti ihan satulinnalta. Meillä riitti muistelemista näyttämön tapahtumista pitkälle iltaan ja vielä seuraavaan päiväänkin. Parhaat vitsit naurattivat yhä. Kyllä kannatti lähteä!

Salainen puutarha CraftCornerissa

Juna puksutteli Helsingin päärautatieasemalle ajallaan vähän ennen kahta. Tuli iloinen ja vapaa olo, loma alkamassa, reissu aluillaan ja kevät heppeimmillään. Mikäs tässä tädillä ollessa!

Esikoinen oli luennolla, olisi vielä tunnin. Kävin nakkaamassa reppuni aseman alakerran säilytyslokeroon ja lähdin määrätietoisin askelin kohti Kauppatoria, vaikken torille ollutkaan menossa. Torin välittömässä läheisyydessä on Helsingin Taito Shop ja CraftCorner. Sinne yritimme esikoisen kanssa käymään jo edellisellä Helsingin reissullani, mutta jäimme räntäsateessa suljetun oven taakse. Oma vika - kannattaisi tarkistaa aukioloajat etukäteen eikä vain olettaa, että kaikki on Helsingissäkin auki aina, myös sunnuntaisin.

Aurinko paistoi ja Uspenskin katedraalin kullatut kupolit hehkuivat kilpaa auringon kanssa. Kevät kupli ilona mielessä ja ruukkuihin istutetut narsissit lisäsivät kevätmieltä. Talvi on tehnyt tehtävänsä, se saa nyt mennä. On kevään vuoro tarttua tahtipuikkoon ja pian on käsillä kesä. Ihania nämä vuodenajat!

CraftCornerin kukkapurkissa oli oikea narsissimeri. Kuvailin näitä ja sitten maalaisena pöllöilin kaupan edessä etsien ovea... Löytyihän se, ihan talon kulmasta.

Kaikki Taito Shopit on sisustettu hyvällä maulla ja ostoksiin houkutteleviksi. Nyt olin kuitenkin ottanut asiakseni tutustua Taito-lehden viime vuotisen yhteiskirjontakampanjan valmiiden töiden näyttelyyn. Yksi työkaverinikin osallistui tempaukseen, muttei lähettänyt valmista työtään näyttelyyn.

Sama malli ja sama ohje, mutta oi ihanuus kuinka omaperäisiä ja uniikkeja kirjontatöitä syntyikään! Valaistus tilassa oli jälleen haastava, enkä kaikista töistä saanut kunnollista kuvaa. Mutta on sitä ihanstelemista näissäkin!

Jokainen osallistuja sai itse päättää, mihin kirjontatyö päätyisi. Tyynynpäällisiä oli selkeästi eniten, mutta muutama upea tunika ja laukku oli töiden joukkoon päätynyt. Työn saattoi tehdä jättikokoisena...

... tai minipikkuisena. Suuri oli näyttävää, mutta tämä pieni nukkekotikokoinen hyvin hellyyttävää.

Näyttelytila oli oivaltavasti somistettu kukin ja tilaan mahtui muutakin kuin kirjontatöitä.

Näyttely oli hieno ja inspiroiva. Silti en vielä innostunut itse kirjomaan, puikot ja koukku ovat omimmat taisteluvälineeni. Seinältä löytyi päivän ensimmäinen oivallus, mietelause.

En päässyt kaupasta ulos ihan ilman ostoksia. Silmäni keksivät hamppulankalaatikosta sen ainoan turkoosin lankakerän ja olihan se ostettava pois kuleksimasta. Ja pari kaveria sille myös. ettei sille tule suru. Mitä langoista mahtaa syntyä, on toistaiseksi arvoitus.

Näyttely ja kauppa oli sen verran pikaiseen nähty, että esikoinen edelleen istui oppia saamassa. Siispä jatkoin matkaa itsekseni vielä tovin. Minne menin, siitä seuraavassa jaksossa.

Mitäs sitten tekis?

Ei ollut aprilliä, että Kotosen tädillä oli 1.4. vapaapäivä jo koko loppuviikko lomaa.  Keikkakalenterissa samalla viikolla omituinen jänöotus kyseli, että mitäs sitä sitten tekis... Ja tätihän teki! Ei varmaan ikinä ennen ole ollut yhtä täyteen buukattua viikkoa tämän naiseläjän kalenterissa. Ja lauantailta jo pyyhin pois Jyväskylän kässämessut, vaikka sielläkin olisi vallan helposti päässyt Kososen järjestämällä retkellä käymään. Että ei mikää löhöloma tämä!

Päivityksiä viikon varrelta on luvassa useampia, mutta tässä postauksessa otetaan vaan vauhtia ja seurataan reissusukkien valmistumista. Pitihän sitä nyt pitkälle junamatkalle tekemistä ottaa mukaan. Luova työ oli kuitenkin viisainta tehdä omalla kotisohvalla. Samoin piti neuloa ensimmäiset rivit vakaasti paikallaan. Ne kun nuo julkiset kulkuneuvot tuppaavat heilahtelemaan ja tärisemään ennalta arvaamattomasti ja silloin voi joku silmukka lähteä omille teilleen, jos ei työssä olla vielä vakailla vesillä.

Siis silmukat luotu.

Ja ensimmäiset kerrokset neulottu.

Junamatka sattui juuri lounasajaksi. Piti siis ottaa eväät mukaan ja syöpötellä junassa. Maistui!

Neulomisen edistymistä haittasi vähän, että oli tutustuttava tuohon Koiramäen Suomen historiaan, jonka Elli Kotonen sai ihan signeerauksen kera kirjamessuilta 2017.

Olin menossa pääkaupunkiin teatterireissulle ja ohjelmistossa oli juuri tämä, Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia. Hieman tässä opusta lukiessa alkoi epäilyttää... Kovin oli sotaisaa tuo Ruotsin vallan aika. Onkohan esitys pelkkää sotimista?

Oliko? Se selviää myöhemmin.

Kotimatkalle sonnustauduin jo heti tiistaina. Joensuuhun menevässä junassa minulla oli vieruskaveri koko matkan, joten omat matkaharrastukset suvpistuivat neulomiseksi ja ikkunasta ulos tuijotteluksi. En kehdannut valokuvausstudiota alkaa rakentelemaan... Mutta taajamajunassa oli niin väljää, että siellä viritin kahvipulloni, sukankutimet ja evässuklaat ikkunalaudalle ennen välipalahetkeä.

Ensimmäisen sukan viimeistelin kotona ja toinen sukka oli alkuvaiheessa, kun torstaina oli uuden reissun aika. Minne tällä kertaa? No, se selviää myöhemmin.

Kaikkien reissujen myötä sukkapari valmistui perjantaina kotisohvalla. Kokoa näillä on jälleen sen verran, että omalle jalalle ovat turhan väljät ja setä Kotoselle eivät mahdu. Ehkä joku käyttäjä joskus jostakin löytyy.

Sunnuntain kohdalla kalenterissa on pelkkää tyhjää. Sehän ei tarjoita pelkkää lonkanvetoa... Keittiön ikkunat ovat nyt putipuhtaat ja välissä on talviasetelman tilalla vähän pääsiäistä. Eikä villakoirat juoksentele enää pitkin nurkkia. Joutuivat imurin kitaan mokomat viilettäjät. Ja loppuillan yritän urakoida reissuraportteja tänne blogisivustolle. Katsotaan, mihin saakka jaksan ja viitsin...