Eväskateus

Kateus vie kalatkin vedestä. Kateus katsoo kaikkea itsen läpi. Säälin saa ilmaiseksi, kateus pitää ansaita. Kateus on sielun home. Iloitsenko siitä mitä sain vai surenko sitä että toiset saivat enemmän?  Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Wikipedia määrittelee kateuden mielentilaksi, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta.

Kateus on yksi kuolemansynneistäkin.

Hui. Näitä määritelmiä lukiessa hirvittää. Meillä töissä nimittäin harva se päivä kärsitään eväskateudesta, kun toisilla on paremman näköiset eväät kuin itsellä. Mutta se on vain hupaisaa leikkiä eikä ollenkaan pahansuopaa. Ei meistä kukaan olisi niin ilkeä, että söisi toiselta eväät. Mutta hauskaa eväiden vertaileminen on! Ja kuinka paljon toisten ruoista onkaan saanut virikkeitä omaankin kokkailuun. Esimerkiksi nuudelit tulivat tämän perheen ruokapöytään nähtyäni niitä työkaverilla eväänä.

Ei kateuden tarvitse olla aina vain pahaa. Se voi olla myöskin käyntiinpaneva voima. Jos kadehtija ei jää märehtimään huonommuttaan tai vähäosaisuuttaan, vaan saa pontta omaan tekemiseensä ja yrittämiseensä, kateus on ollut hyödyksi. Ja eväskateus on avannut minullekin aivan uusia makuelämyksiä. Esimerkiksi tänään yhdellä työkaverilla oli kiehtovan näköinen pullo hauskoine etiketteineen ja herkullisen näköisine sisältöineen. Ihastelimme sitä ihan joukolla. Kun kuulin, mistä tuo herkku oli ostettu, tiesin toimivani.

Viikonloppuna olin tehnyt ostoksia Facebookin kirpparilla. Epätoivoinen taisteluni vanhenemista ja rypistymistä vastaan vaatii taas uusia tehoaineita ja kirpparilla oli tyrkyllä pariakin erilaista Avonin päivävoidetta. Olin myyjän kanssa yhteyksissä ja päästiin sopuun hinnasta. Sovimme, että käyn ryppyvoiteeni hakemassa tänään töistä päästyäni hänen työpaikaltaan, joka sattui olemaan pieni ruokakauppa keskustassa. Sieltä samasta kaupasta oli työkaverini eväspullonsa hankkinut. Kohtalo siis järjesti minulle pakkoraon ostoksille.

Tällaisen herkkupullon ostin. Sisältää ananasta, banaania ja kookosta. Nam! Pitäisiköhän käydä harrastamaan perjantaipulloja..? Sisältönä täyttä hedelmää! Pullo on kaunis ja kierrätettävä. Jos ei siitä kukkamaljakkoa halua, sen voi viedä takaisin kauppaan ja saa takaisin 10 sentin pantin.

Halpaako? Ei todellakaan! Siksi tämän nauttimista ei voi ottaa tavaksi. Mutta silloin tällöin voi hieman itseään hemmotella.

Ja ne ryppyvoiteetkin sain kassalta mukaani kohtuuhintaan eli kaksi purkkia yhteensä 8 euroa. En ole näitä rasvoja ennen testannut (en muutenkaan ole erityisen merkkiuskollinen), mutta toivon kannen alta löytyvän kunnolla kosteutusta pintakuivalle pärställe. Kaikkensa sitä nainen katoavan kauneutensa (?? no ainakin nuoruutensa) eteen tekeekin!

Sain muuten eilisiltä tutuilta vierailta hirmuisen puskan kukkia, väriä elämään. Tökkäsin kukkaset pikapikaa maljakkoon ja maljakon apupöydälle yhtään asettelematta. Liinakin jäi kuprulleen. Saa kadehtia!

Vieraita vai tuttuja

Eilen illalla iski hirmuinen salaattihimo eikä auttanut muu kuin tutkia, mitä kaapeista löytyisi. Onneksi löytyi salaattitarvikkeita ja edellisen päivän lounaan tähteeksi jääneet possun sisäfileetkin pääsivät uuteen ruokaan ja maistuivat oikein mainioilta. Salaattia sommitellessa vain taivas ja mielikuvitus on rajana. Helposti vain käy niin, että aineksia tulee haalituksi liikaakin... mutta toisaalta - eihän se haittaa!

Enpä arvannut tänä aamuna herätessä, kuinka mahtava päivä oli tulossa! Eilen taivas työnsi vettä koko päivän, mutta tänään näytti paremmalta. No joo - satoi ja paistoi vuorotellen. että ei käynyt yksitoikkoiseksi kyllä.

Mutta ei tämän päivän mahtavuudella ollut mitään tekemistä säätilan kanssa. Tai oikeastaan olikin... Äiti soitti aamulla ja kysyi, että ottaisinko kalakukon. Tietenkin ottaisin! Olivat tulossa naapureidensa kanssa tänne keskustaan saakka osallistumaan kirkonmeininkeihin, kun seurakunta tempaisi ja järjesti Taivaan tähden -tapahtuman, johon toivoivat osallistujia koko laajan pitäjän kaikilta kolkilta. Kirkonmäellä oli messun jälkeen tarjolla soppaa ja lettuja melkein kaikelle kansalle ja aikoivat osallistua tuohon ruokailuunkin, mutta ajattelivat tullessaan heittää kalakukon meille. Siinä puhelun aikana kyselin, että eivätkö tule meille kahville. Eivät kuulemma, kun eivät ole omalla kyydillä.

Hetken päästä sain kuitenkin viestin, että jos kutsu on vielä voimassa, tulisivat kuitenkin koko porukka meille, säätiedotus kun ei luvannut hyvää ulkoilmajuhlia ajatellen. Toivottelin vieraat tervetulleiksi. Ja kävin miettimään, että miksi puhutaan vieraista, kun kylään on kuitenkin tulossa ihan tuttuja!

Samassa kävin puuhaamaan kahvitarjoilua. Pilkoin puoli levyä valkosuklaata (enempää ei ollut) ja kaivelin pakastimen perukoilta mustikoita sekä kantarelleja. Ensin mainitut upotin muffineihin ja sienet sujautin kantarellipiirakkaan. Tätä samaista piirakkaa tein kerran aiemminkin, silloin vain minulla ei ollut pehmeää vuohenjuustoa ja pilkoin sienien päälle pötköstä viipaleita. Tällä kertaa piirakka oli himpun liian kauan uunissa ja paistui vallan ruskeaksi, mutta onneksi ei kuitenkaan liian kuivaksi. Pehmeä vuohenjuusto mukavasti mehevöitti leivonnaista.

Neliskanttiset muffinivuoat olivatkin melko suuria ja samasta taikinasta, josta olen saanut 12 pyöreää leivonnaista, tuli vain 8 neliskanttista. No, ei se mitään, tuli niitä silti ihan riittävän paljon.

Aamulla västäräkkipariskunta vähäsen keikisteli pihamaalla, kun käväisin terassilla. Pistäydyin takaisin sisälle kameraa hakemaan, niin eivätkös ryökäleet sillä aikaa lentäneet karkuteille. Ei niissä sitten ole linssiluteen vikaa hiukkaakaan!

Eilinen meni sisätiloissa turottaen koko pätynen päivä. Tänään oli suuri hinku ulkoilemaan ja kun jossakin välissä näytti säätilan suhteen toiveikkaalta, pakkasin kameran laukkuun ja hyppäsin pyörän selkään. No joopa! 16 kilometrin pyörälenkillä tuli niskaan niin rakeita kuin vettäkin ja aina välillä aurinko ilkkui paistaen täysillä niin, että kaipasin aurinkolaseja. Yhtään kuvaa en vesisateen keskeltä viitsinyt zoomailla. Mutta säästä viis, pyörälenkki teki terää ja oli niiiiiiin mukavaa!

Pyörälenkin jälkeen pänttäydyin sängylle pitkälleni ja siirryin kärpäseksi teltan kattoon seurailemaan Mäkisen Raijan elämää Rovaniemellä sodan jälkeisinä aikoina. Siis lueskelin Paula Havasteen kirjaa Kolme käskyä.

Tämän trilogian ensimmäinen osa Kaksi rakkautta ei ollut ihan niin hyvä kuin monet Havasteen kirjoista ovat olleet. Tai ehkä olin väärässä mielentilassa sitä lukemaan. Toinen osa Yhden toivon tie melkein nielaisi minut ja tästä kolmannesta pidän kyllä. Havasteella on mutkaton ja mielenkiintoinen tapa kirjoittaa ja taustatyö on tehty huolella. Tätäkin kirjaa varten kirjailija on perehtynyt tarkasti romanien elämään ja kulttuuriin.

Kesken lukemisen sain ilahduttavan puhelinsoiton. Entinen työkaverini oli tyttärensä kanssa tulossa hakemaan korvasienisaalistani. Heidän kanssaan taas kahvittelimme ja rupattelimme. Illan tunnit hurahtivat aivan huomaamatta ja voi sitä naurun määrää!

Ihana päivä! Lisää näitä, kiitos!

Valpurin päivänä

 

 

Mietin munkkien paistamista jo heti herättyäni, ennen kuin olin edes kömpinyt pois peiton alta. Munkit kuuluvat vappuun kuin nenä päähän, kulunutta vertausta käyttääkseni. Mutta olisiko järkevää käydä niitä paistamaan? Vaikka kuinka yrittäisi pientä taikinaa vääntää, munkkeja tulee kuitenkin koko kasa. JA kun Lotta-serkku kävi keskiviikkona, hän toi kahvipöytään munkit tullessaan. Munkkeja oli reilusti, monta rinkeliä syöjää kohti.

 



Lisäksi kuopus oli jo haaveillut mummolan simasta ja munkeista... Vieläkö näiden herkkujen lisäksi tekisin näitä sokerisia rasvapommeja itsekin?

Pohdinnan lopputulos oli, että tekisin!

Kävimme eilen ruokaostoksilla siinä automarketissa, jossa asioimme harvemmin. Margariinihyllyllä pyörittelin käsissäni munkkirasvapakettia, mutta päädyin kuitenkin jättämään sen hyllyyn ja ostamaan munkkien paistamiseen ihan tavallista rypsiöljyä. Paitsi että unohdin ostaa sen öljyn! Niinpä tänään piti vappuajelua harrastaa toiselle puolelle kaupunkia ABC-asemalle. Sielläkin oli kato käynyt ruokaöljyhyllyllä ja jäljellä oli vain oliiviöljyjä. Mitäs sitten...? Aikamme ihmeteltyämme löysimme kaupasta venäläistuotteiden hyllyn ja sieltä auringonkukkaöljyä. Kai munkit voi siinäkin paistaa?

Koska en halunnut tehdä tolkutonta munkkivuorta, tein pikkuruisen 2,5 desin taikinan. Yleensä teen aina vähintään litran hiivataikinat, joten tämä neljäsosan taikina tuntui ihan leikkitaikinalta. Siitäkin tuli 18 munkkia, jossa on 15 liikaa...

Siinä vaiheessa kun munkit valmistuivat, vatsa oli vielä killallaan päiväruoasta, joka oli possun sisäfilettä, perunamuusia ja amerikkalaisia vihanneksia. Silti oli pakko maistaa yksi munkki siman kanssa. Simaa juotiin häälahjalaseista.

NAM!

Jälkiä siivotessa kämmäilin ja sirottelin pöydälle runsaasti sokeria. No, menköön nyt vappujuhlinnan piikkiin!

Tässä vaiheessa kuulin, että kummityttö oli metsäretkellä Luotojärvellä. Heti alkoi omaakin metsävarvasta kutittaa armottomasti. Kuopus makasi pimennetyssä huoneessa migreenin kourissa, eikä jaksanut ajatellakaan mukaan lähtemistä. Mutta sanoi pärjäävänsä kotona, joten me sedän kanssa lähdimme vappuajelulle Luotojärven suuntaan.

Isäni oli levittämässä kuorikkeita marjapensaiden alle ja kanat olivat täysillä touhussa mukana. Pienet apulaiset... :)

Äidin kahvit juotuamme ja herkkumunkit syötyämme vetäisimme kumpparit jalkaan ja suunnistimme metsän kautta hakkuuaukiolle. Sieltä löytyi... tippaleipiä??

Sää oli leppoisa ja keli niin mukava, että kävelimme pitkin metsää vielä sienet saalistettuamme. Hirven papanoita oli läjäpäittäin vähän väliä, mutta olipa siellä sammaleella sellaisiakin jätöksiä, jotka näyttivät muroilta! Isä tunnisti ne teeren tai metson ulosteiksi. Hirvet olivat tehneet istutuksilla tuhojaan ja myyrien reikiä oli maassa siellä täällä.

Ruusu?

Luonnossa oli ihanaa. Kun pysähtyi kuuntelemaan, ei kuulunut mitään. Paitsi puron lirinää, tuulen huminaa ja lintujen liverrystä. Voimaannuttavaa!

Kesä on viittä vaille valmis. Ihan vielä ei koivuissa ole hiirenkorvia, mutta melkein...

Taivaita ei tähytty, mutta metsäretkeltä tultiin silti takaisin hyvän saaliin kanssa!

Olipas mukava vapun päivä! Kippis teillekin!