Kakkukekkerit

Puoli vuotta sitten, joulukuun alkupäivinä, olin reissussa Saksan maalla. Sieltä toin tuliaisiksi lasipurkillisen kiviä. Kokonaisuus oli niin hieno, että olen vain säilyttänyt purkkia ja ihaillut sitä hyllyn reunalla.

Kivethän ovat oikeasti karkkia ja viime päivinä olen huolestuneena pohtinut sisällön hyödyntämistä, sillä eihän elintarvikkeita voi loputtomiin säästää. Kuopuksen syntymäpäiväkakkuun ajattelin kivet hyödyntää, mutta piti pähkäillä, että miten! Kivikakku kuulostaa kovalta enkä ollut vakuuttunut kakun houkuttelevuudesta.

Vuosien ajan olemme onnistuneet pääsemään kerran vuodessa ihanalle aurinkolomalle Välimeren rannoille. Nytkin kuopus on lämpölomasta haaveillut, mutta tänä vuonna vain haaveilemme ja muistelemme aikaisempia reissuja. Mutta siitä sitten keksin, että tarjoan välimerellisen hiekkarannan syntymäpäiväkakussa. Eli näin:

Pelkällä makealla kakulla ei meillä täysi-ikäistymistä juhlita, joten pöytään päätyi myös voileipäkakku,

mansikkakuppikakut

sekä kantarellipiirakka, irtokarkkikupillinen ja keksikuppi.

Että me sitten syötiin! Röyh.

Ja oikein paljon onnea meidän kuopukselle, joka on jo aikuisten kirjoissa ja kansissa!

Rennot kakkukekkerit

Vanhemmillani on idyllinen rantamummonmökki, jonka aikanaan nimesimme Lipetiksi. Se on levollisuuden tyyssija, jossa mieli rauhoittuu. Ehkä se on satumainen sieluni koti ja taruolentojen maa. Niin tai näin, kun ensimmäisen kerran kävin Lipetin pihassa talon ollessa autiona, koin tulleeni kotiin. Sen jälkeen miljöö on muuttunut, avaruus ja keijujenkotimaisuus on vähentynyt, pusikoitumista on tullut lisää.  Silti olen leikitellyt ajatuksella, että joskus vielä pystyttäisimme Lipetin pihaan pitkät pöydät ja kattaisimme pöydille iloisenkirjavat keskikesän kestit.

Omat 50-vuotissynttärini ohitin keväällä ilman suuria juhlallisuuksia. Isojen kemujen järjestämisen ajatteleminenkin sai ryhdin painumaan lysyyn ja mielen mustumaan. Olen lasten rippi- ja yo-juhlat järjestänyt melko lailla yhden naisen voimainponnistuksena ja vaikka tykkään leipomisesta,  kaikki muu järjestelyihin liittyvä vie kyllä voimat. Ei minusta oikein ole sellaiseen. Juhlien järjestäminen olisi tiimityötä.

Puolen vuosisadan rajapyykistä saakka olen kuitenkin tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, etten edes lähisuvulle kakkukestejä järjestänyt. Voi olla, että joku asiasta vähän puoliksi leikillään mainitsi ja asia jäi mielen pohjalle kalvamaan. Olenko hirveän huono ihminen?

Äiti ehdotteli, että olisin alkukesästä pitänyt pienet pippalot Lipetissä, koska olin kekkeriajatuksen joskus puhunut hänelle julki. Kesäkuun viikonloput olivat kortilla ja toisekseen ajattelin, että moisissa kalaaseissa soisin myös omien lasteni olevan paikalla. Esikoinen oli kotiutumassa vasta elokuussa, joten piti mahdolliset kahvittelut siirtää syyskesään.

Lopulta alkoi jo uhkaavasti näyttää siltä, ettei mitään kakutteluja tule, sillä ihmisten aikataulujen yhteensovittaminen on nykyään mission impossible. Pälkähästä päästäkseni päätin, että valmistan kakkukattauksen tiettyyn päivään ja pyydän ihmiset paikalle rennosti vain iltapäiväkahville. Ne pääsevät ketkä pääsevät. Ei paineta kenellekään.

Myös kattaus katettaisiinkin meille kotiin, sillä Lipetti olikin varattu vuokralaiselle minulle sopivana ajankohtana. Se olikin oikeastaan hyvä, päästäisiin vähemmällä tavaroiden roudaamisella ja siivoamisella.

Tarjoilujen kanssa en myöskään stressannut. Tein kaksi voileipäkakkua, toinen oli kinkku-salami-kananmunakakku ja toinen kasviskakku. Koristetkin olivat mallia "nopeasti ja helposti".

Koska en koskaan aiemmin ole tehnyt kasvisvoileipäkakkua, piti apua etsiä googlettelemalla. Sokerihelmen blogista löytyi oiva ohje, jonka toteuttaminen oli helppoa ja kakku oli oikein maukasta.

Nuo "ruusut" on tehty tomaatinkuorisuikaleista, siniset kukat ovat kurkkuyrtin kukkia.Varmaan kymmeneen vuoteen en ole itse kasvimaahani tätä yrttiä istuttanut, mutta aina se vain sinne ilmaantuu. Ei haittaa, en kitke sitä pois.

Makeita kakkuja tein kolme. Perinteisin oli gluteenittomaan kakkupohjaan rakennettu kermainen marjakakku. Sen alimpaan täytekerrokseen laitoin mustikkamoussea ja toiseen väliin valkosuklaamoussea, jonka sekaan hämmentelin pakastimesta viimeiset viime kesäiset vadelmat.
Kuten voileipäkakut, myös tämän kakun kostutin kauramaidolla.

Kermakakun koristeeksi kaivoin pakastimesta oman pihan viime vuotisia pensasmustikoita ja kävin kaupasta tuoreita, muhkeita vadelmia. Lisäksi silppusin valkosuklaalevyn paloiksi ja ripottelin palasia marjojen joukkoon, Sitruunamelissan lehdet kruunasivat viritelmän.

Mansikka-mustaherukkajuustokakkuun sain kätevästi käytettyä myös viime kesän marjasatoa. Piti kokeilla kakun tekoa ilman liivatetta eli jouduin soveltamaan ohjetta. Hyydytin kakkua vaniljakreemijauheella ja ihan hyvin onnistui.

Unohduskakku oli esikoisen toive. Tämä herkullinen kakku on maailman helpoin tehdä.

Unohduskakku

5 kananmunanvalkuaista
3 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Lämmitä uuni 250 asteeseen
Voitele ja leivitä kookoshiutaleilla irtopohjavuoka.
Mittaa ainekset kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella vähintään 10 minuuttia.
Kaada taikina vuokaan, aseta vuoka uuniin ja katkaise virta. Unohda kakku uuniin vähintään viideksi tunniksi, mieluiten yön yli.
Kakkuun pitäisi tulla keskelle kuoppa, mutta ei minulla ikinä tule. Kuoppa täytetään kermavaahdolla ja koristellaan marjoilla. Minä siis vain levittelen kermavaahdon kakun pinnalle ja koristeet siihen.
Älyttömän herkullista. Tämä kakku syötiin sunnuntain kekkereillä ensimmiseksi loppuun niin ettei viimeiseksi tulleille ollut edes muruja jäljellä.