tiistai 7. heinäkuuta 2020

Vielä vähän kesäkuuta

Kännykän muistikortilta tyhjensin vielä kesäkuun kuvia. Näitä on jaettu somessa. Ainakin joitakin. Mutta laitanpa kuvat tänne blogiinkin, pysyvät jotenkin paremmin tallessa niin.

Kesäkuussa tuli maisteltua uusia jäätelömakuja, mm. tätä vaaleanpunaisella suklaalla kuorrutettua Magnumia. Oli sen verran imelä imeskeltävä, etten toiste tähän pinkkiin herkkuun haksahda.



Alkukuusta punavihma kukki ihan tolkuttomasti rapun pielessä.


Tämä on kasvi, joka kukkii edellisen kesän versoilla ja leviää hallitsemattomasti kasvupaikallaan. Olen jo kerran perannut tämän rinteen ja yrittänyt kitkeä punavihman pois kokonaan. Sieltä se vain puski juurimaton läpi uuteen kukoistukseen. Eikä se sinänsä haittaa, kaunishan tämä on. Mutta pitäisi aina olla ahkera ja toimelias ja muistaa leikata kukkineet versot pois heti alkukesästä, tai muuten vuosien saatossa puska muuttuu risukasaksi. Mutta enpä ole tänä(kään) kesänä leikkauspuuhia harrastanut... ensin paikka oli paahteisuudessaan tappava ja nyt on sadellut niin, ettei märkään puskaan tee mieli mennä komuamaan saksien kanssa.



Yhtenä päivänä töihin mennessä näin kadulla kauniin onnettomuuden uhrin. Korento parka. En tiedä, mitä tapahtui, mutta veikkaan sen kokeilleen voimiaan autoa vastaan.


Toisena aamuna kotikadun katulampputolpassa istui rupattelemassa kolme varista...


... mutta ennen kuin kunnolla kerkesin kuvata, silivatiseilaa yksi lensi pois...


Koirakavereita taas kuvasin lupiinipuskien äärellä.




Laku nautti oleskelusta pihalla. Se viihtyi ulkoilemassa narun päässä ihan yksikseen, sillä Lumia ei voi jättää pihaan ilman ihmistä. Lumi on sen verran haukkuherkkä ja louskuttaa leukojaan ihan omaksi ilokseen ilman syytä, jos sille päälle sattuu.


Tänä vuonna juhannusruusut kukkivat melkein juhannuksena ja aivan mahdottomasti. Kukkia oli varmaan enemmän kuin ikinä.








Harmi vain, että juhannuksen aatonaattona satoi vettä kuin saavista kaataen ja kaupungin kaduilla tulvi niin, että veneellä olisi päässyt liikkumaan paremmin kuin autolla. Kuva ei ole pahimmasta tulvapaikasta, tässä sentään näkyi autoista jopa maavara. Mutta tämä kaatosade vei juhannusruusuista terälehdet, joten kukinta loppui lyhyeen.


Tämän postauksen päätteeksi vielä yksi kukkakuva. Nuo keltaiset kukat ovat aika veikeät. Ne avaavat silmänsä auringon noustessa ja jo puolilta päivin kukka vetäytyy suppuun. Myöhemmin kesällä siemenpallo on kiehtovan kaunis ja erikoinen... Googlesta löysin kukalle nimenkin. Se on pukinparta!



2 kommenttia:

  1. Ihana kesäkuvakooste! Kauniita kukkia <3 Samat ajatukset Magnumin pinkistä jädestä. Jännä kokemus, mutta ei jatkoon. Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista