sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pikapullat


4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 - 1 dl sokeria
1/4 tl suolaa
2 tl kaardemummaa
1 muna
2 dl maitoa
n. 100 g voita tai margariinia

Pinnalle: raesokeria

Sekoita kuivat aineet. lisää muna, maito ja sulatettu ja jäähdytetty rasva. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Annostele pieniin paperivuokiin ja ripottele päälle raesokeria. Paista 200 asteessa 15 - 20minuuttia.


Eilisen työpäivän jälkeen pinkaisimme pikaisesti tädin vanhempien luo viettämään isän syntymäpäivää. Käytimme törkeästi tilannetta hyväksemme ja otimme mukaan pestävää pyykkiä ja saunavehkeet. Oma saunaosastomme on edelleen remontin kourissa, joten siellä ei vedellä lotrata.

Tänä aamuna tätiä nukutti kahdeksaan ja muuta perhettä vielä kauemmin. Kun muut sitten vähitellen heräilivät, täti kiskoi jo päiväunia sohvalla. Perhe oli lähdössä kauppaan ja houkuttelivat minut mukaan. Alun perin minulla ei pitänyt olla mitään ostettavaa, mutta loppujen lopuksi olin ainoa, joka kukkaroaan kevensi. Aika ovelaa...

Pääsin sitten kokkailemaan myöhäistä sunnuntain lounasta vasta iltapäivällä. Syödessä sain kuulla, että kuopukselle oli tulossa kaveri kylään ja samalla meillä soi ovikello... siellä olikin sedän veli. Vieraista kuultuani kävin saman tien miettimään kahvitarjoilua ja olematonta kahvileipätarjontaa. Piti siis leipoa ja pian.

Ensin ajattelin tekaista kardemummapullan Kiireisen kokkaajan keittokirjan ohjeella. Mutta sen olisi pitänyt olla uunissa tunnin ajan. Niinpä kuumeisesti etsin nopeampaa ohjetta ja löysin pikapullien reseptin. Sitä siis kokeilemaan ja heti!

Eikä aikaakaan kun keittiössmme tulvi ihana paistuvan leivonnaisen tuoksu!




Setä veljensä kanssa ei halunnut heti kahvia, vaan lähtivät aloittelemaan saunan panelointia. Siispä täti sujautti pikapullat lasikannen alle ja kiskoi lenkkarit jalkaan ja lähti katselemaan kevään etenemistä.

Hui miten kamalan kylmä tuuli puhkuikaan! Rivakasti sai askeltaa, ettei kylmä yllättänyt. Luonto on talven jäljeltä vielä harmaa ja toimuinen eikä ollenkaan valokuvauksellinen. Muutaman otoksen sentään reissullani nappasin.




Lenkin jälkeen kotiin puuskutti punaposkinen ja kylmästä hytisevä täti. Vieraat olivatkin jo kotiutuneet maistelematta koepullia. Mutta omalle perheelle tirautettiin kahvit ja maisteltiin pulleroita. Lasikuvun alla olleet leivonnaiset olivat hionneet enemmän kuin lenkkeilijä konsanaan!





Kyllä tällaiset etukäteen ohjelmoimattomat sunnuntait ovat sitten rentouttavia ja voimaannuttavia. Taas jaksaa huomenna lähteä leipää tienaamaan. Ensi viikko onkin hyvin epätavallinen. Töitä on vain kahtena päivänä, sitten on vapaapäivä ja loppuviikolla loma. Jee!

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä pikapullareseptistä, pääsee varmasti kokeiluun, kunhan leivotuttaa ;)

    Alkava viikkosi kuulostaa unelmaviikolta, mullakaan ei kahta työpäivää enempää olisi jaksua... Mutta eipä näy vapaita eikä lomia, joten jolleen uudelleen sairastu (EI! EI!) niin tulossa on työläs viikko... Mutta Sulle mukavia vapaita ja hyviä lomia!!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Aion ottaa ilon irti lomasta :) Sinulle työniloa ja voimia! Toivottavasti tauti jo olisi antanut periksi!

    VastaaPoista