sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Elämä on luopumista



Lokakuun lopun ja marraskuun alun viikonloppuun osui tänä vuonna paljon eriasteisia luopumisia ja jäähyväisiä. Sääkin rätkii räntää, joten surumielisyys tuppaa valtaamaan alaa.

Torstaina minulla oli tämän viikon viimeinen työpäivä. Silloin hyvästelin kaksi upeaa, ihanaa ihmistä, sillä heidän työsuhteensa päättyi. Nykyaika on niin epäoikeudenmukaista ja kummallista, että ihmisiä otetaan vain pätkätyösuhteisiin eikä pitkäjänteisyydestä ja suunnitelmallisuudesta ole tietoakaan. Nämäkin kaksi ihmistä olisivat olleet meille kallisarvoisia, mutta ei... uusia työllistettäviä on otettava koulutettavaksi, että tilastoja saadaan tekohengitettyä siistimmiksi. Huomenna aloittaakin taas uusi työtön puolen vuoden työskentelyjaksonsa meillä. Ihan mukavaa on tutustua uusiin ihmisiin, mutta en olisi millään halunnut menettää näitä kahta, jotka nyt laitettiin kilometritehtaalle.

Perjantaina oli kaikkein haikeimpien jäähyväisten aika. Sedän isä, appiukkoni ja lasten rakas pappa saateltiin ikuiseen lepoon mummin vierelle nukkumaan. Aurinko paistoi ja Suomen syksyinen luonto pani parastaan siunaustilaisuuden aikana. Tuntui aivan, että papan positiivisuus ja hyväntuulisuus ympäröi saattoväkeä. Poistullessa taivas oli kuin tulessa, siitä tuo kuva ylhäällä.



Seuraava luopuminen on huomattavasti pienemmän mittaluokan menetys ja suoraan sanottuna melko inhorealistista... Hautajaisiin sonnustauduin korkokenkiin. Sitäpä ei olisi passannut tehdä. Samarian rotkon patikalla vahingoittunut ukkovarpaan kynsi joutui korkojen päällä liian tiukille. Varpaassa tuntui ikävää kivistystä jo muistotilaisuudessa, mutta en sitä joutanut siellä miettimään. Eilisen saunan jälkeen vain huomasin, että minun ja kynnen yhteinen taival oli päättynyt. Kynsi oli jo miltei irti, vain toiselta reunalta enää kiinni. Sen verran tiukasti kuitenkin, ettei repiminen tullut kysymykseenkään. Onneksi on sakset.


Ihan voin kuvitella, ettei tuon kuvan jakaminen ollut monenkaan mielestä pakollista... Siinä se nyt kuitenkin on. Muistutukseksi siitä, että patikoidessa on tärkeää vetää jalkoihin kunnolla sisäänajetut ja mukavat popot. Mutta elän toivossa, että vielä kerran saan varpaaseeni uuden ja ehomman kynnen.

Tänään on taas kerran jätetty jäähyväisiä syksylle. Talvi on lähettänyt etujoukkonsa ilmoittamaan lähestyvästä valtakaudestaan. Lunta... ja harakanvarpaita.



Tuo pyöräkin muistuttaa huomisista jäähyväisistä. Esikoinen lähtee taas. Pari kuukautta hän jo on viettänyt au pairina Englannissa. Nyt viikon Suomen loman (ja EYP:n istunnon) jälkeen edessä on paluu Britteihin ja uuteen perheeseen. Halauksin ja rukouksin hänet lähetän matkaan ja pakkaan matkalaukkuun roppakaupalla onnea, iloa, menestystä, mahdollisuuksia ja onnistumisen kokemuksia.

Kaiken tämän luopumisen keskellä oli pakko laittaa tänään sydämellistä ruokaa. Tai no... pyttipannua vain jääkaapista löytyneistä aineksista, mutta pääsinpä kokeilemaan yhtä kirpparilöytöäni. Paistoin kananmunista sydämen muotoisia. Pidän eniten molemmin puolin paistetuista kananmunista. Hyvältä maistuikin!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti