Ahkera se kyllä on, mutta tehoton

Tadaa, vapaapäivä!

Mutta voi hyvänen aika kuinka monta hommaa olin tälle päivälle suunnitellut! Koko syksyn ajan kodin siivoaminen on ollut kiireellisyysjärjestyksessä siellä loppupäässä... ja sehän alkaa pikkuhiljaa näkyä. Nyt olin siis suunnitellut korjaavani koko syksyn laiminlyönnit.

Päivä on mennyt mukapuuhatessa. Koko ajan olen ollut tekevinäni jotain, mutta tuntuu etten ole saanut ollenkaan tarpeeksi aikaiseksi. Siksi tulikin mieleeni, kuinka äiti muinoin siteerasi jotain runoa, joka oli ehkä Maaria Leinosen tai Eeva Heilalan tai voi se olla jonkun ihan muunkin. Siinä sanottiin jotenkin, että ahkera se kyllä on, mutta tehoton, silittää kissaakin kiireestä hännänpäähän.

Ensimmäisenä päivän ohjelmassa oli vähän vaatekaapin päivitystä. Ostin jo kauan sitten uusia hengareita, ohuita ja pirteitä ja mikä parasta, pinnaltaan nahkeita, etteivät vaatteet pääse valumaan itsekseen alas. Mutta mitä ihmettä mahdoin ajatella, kun ostin vain 20!

Tosin tulin ajatelleeksi, että tuollaiset ohuen ohuet ripustimet aiheuttavat neuleisiin helpommin venymiä. Siksipä kelpuutin vanhoja leveämpiä hengareita joukkoon. Kolme muovikassillista vaatteita lähti kierrätykseen. Harkitsin niiden säästämistä, jos vaikka kirpparipöytää joskus pitäisi... mutta paras heittää heti pois kaikki ylimääräinen niin ei tarvitse nurkissa pyöritellä.

Kaapin vieressä olevasta sängystä vein lakanat pyykkiin ja peitot ja tyynyt ulos tuulettumaan. Koko päivä oli harmaan ankea ja sumua leijui kaikkialla. Onneksi iltapäivällä kosteus alkoi haihtua, joten tuulettaminen onnistui. Siis tekstiilit ihan oikeasti raikastuivat eivätkä vain kostuneet pilalle.

Sängyn yläpuolella olevalta hyllyltä imuroin ja pyyhin pölyt ja järjestelin roinat. Heti näytti paremmalta!

Koska aika monta paitaa, neuletta ja takkia joutui kierrätykseen, tuntui että kaappiin tarvitaan uutta täytettä. Citymarket ilmoitti antavansa 40 % alennuksen kaikista naistenvaatteista ja KappAhlista tuli viesti, että on vähän kaikenlaisia tarjouksia, mm. kaikista alehinnoista vielä puolet pois. Innostin sedän kanssani kaupoille. Mutta ihan hukkareissu! Ei yhden yhtä kiinnostavaa tai houkuttelevaa vaatetta. Höh!

Kotona jatkui siivousurakka. Roskislaatikon jynssäsin yltäpäältä ja jääkaappikin on taas edustuskunnossa.

Samalla kun pesin jääkaapin hyllyjä, nappasin ruokapöydän yläpuolelta tiskiin lasisen lampunkuupan.

Sedän kanssa puistelimme matot ja peitteet tuuletustelineelle raikastumaan ja sitten setä pääsi taluttelemaan imuria ja minä valssasin mopin kanssa.

Lopuksi oli vielä vuorossa pölyjen pyyhkiminen sekä inhorealismin huippu, vessan pesu. Pyttyyn myrkyt ja sillä aikaa puunasin peilin ja lavuaarin ympäristöineen. Lasiset hammasmukitkin pääsivät tällä kertaa ihan kunnolla uimaan tiskiaineveteen.

Kun koti oli kutakuinkin kunnossa, kaivelin esiin matkalaukun. Loppuilta meneekin saunan lämmössä ja sitten matkakamppeita keräillessä. Vastavalmistuneet reissusukat pääsevät myös mukaan, vaikken osaa arvata että tarvitaanko niitä.. .Perästä sitten kuuluu!

Tikapuita pitkin taivaaseen

Ihminen voi tulla väsymyksen takia heikkopäiseksi. Ihan niin katkipoikki en ymmärtääkseni vielä ole, mutta tikut silmissä helpottaisivat kovasti. Kuusipäiväinen työviikko on takana ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän se vaikuttaa. Nuorempana sitä vain paahtoi menemään sen kummempia miettimättä eikä koskaan väsyttänyt. Tai ainakaan en muista...

Eilen aamulla aloin neljän jälkeen vahtia kelloa ja odotin viisareiden liikahtavan viiteen, jolloin kello oli soimassa. Päivä töissä sujui ihan hyvin, mutta kun olin päässyt kotiin ja syönyt kunnon annoksen ruokaa (nälkä ahdisteli, sillä lauantaisin meillä töissä on ruokatunti jo ennen kymmentä!) ja käyty pikaisesti kaupassa, lamaannus iski jäseniin. Olisin ollut ihan valmista kauraa yöpuulle. Mutta pitihän sitä saunaan mennä, kun kerran oli lauantai ja saunominen kuuluu ehdottomasti rutiineihin. Sauna virkisti niin, etten sitten hetikään hoksannut painua petiin, vaan tuijotin telkkarista Putousta ja Amazing Racea.

Tänä aamuna uni loppui viideltä. Ihan kuin joku olisi imenyt pillillä minusta unen raukeuden ja lämmön. Hetken peiton alla sinniteltyäni päätin käydä touhuamaan. Tälle päivälle oli nimittäin tehtynä suunnitelma jos toinenkin.

Aamukahvin ja päivän lehden jälkeen sulloin pyykkejä koneeseen ja käynnistin koneen. Keittiössä nostelin hellalle pari kattilaa ja paistinpannun. Yhteen kattilaan laitoin kiehumaan riisiohraa ja toiseen kananmunia. Pannulla ruskistin jauhelihaa, jonka joukkoon sekoitin sipulia ja kuivattuja suppiksia. Jo edellisenä iltana ennen saunaa tein taikinan maitorahkasta, voista, vehnäjauhoista ja leivinjauheesta.

Taikina oli tekeytynyt yön aikana ja oli oikein sopivaa kaulittavaksi. Koska viime viikonloppuna leipomani lihapiirakka oli syntisen hyvää, sitä piti nyt tehdä uusi satsi. Ensin kaulitsin pohjan, jonka asettelin vuokaan. Ylimääräiset reunat leikkasin pois. Pohjan päälle tuli täyte, eli 500 g jauhelihaa mausteineen, riisiohra, yksi kananmuna ja ruohosipulituorejuustopurkista puolet.

Sitten kaulitsin pyöreän kannen... eikä siitä meinannut pyöreää tulla millään!

Reunat työntelin piirakan alle ja johan näytti siistiltä! Pohjasta leikatuista ylijäämäpaloista leikkelin kannen päälle koristeita vapaalla kädellä. Sitten vain haarukalla pistelyt pintaan ja piirakka voitelun jälkeen uuniin!

Tällä kertaa halusin kokeilla myös joulutorttuja tästä taikinasta. Luumuhillo ei ole sedän mieleen, joten kokeilin saksalaiskaupan hassua omenakanelihilloa, joka suoraan tuubista tiristettiin leivonnaisen päälle. Taikinalevyt leikkelin vauhdilla ja vapaalla kädellä neliöiksi, joten niiden symmetrisyys on vähän niin ja näin...

Jälkiviisaus on se paras viisaus ja nyt viisastuneena voisinkin todeta, että tähtitorttujen taikinalevyt olisi voinut jättää vähän paksummiksi. Mutta kyllä nämä nuukailuversiotkin hyvältä maistuvat! Mutta täti on vakaasti sitä mieltä, että joulutortun oikea täyte on luumua!

Taikinaa jäi jäljelle vielä pieni möykky. Poishan sitä ei tietenkään heitetä, mutta mikä olisi järkevä tapa hyödyntää se? Siitä tuli jämäpiirakka!

Sekoitin tähteeksi jääneeseen jauhelihakastikeeseen pari pieniksi pilkottua perunaa, riisiä ja ruohosipulituorejuustoa. Täyte taikinan sisään kippoon ja koko hoito puoleksi tunniksi uuniin. Hyvältä näyttää, mutta vielä ei ole jaksettu maistaa!

Leipomistouhun sivussa ihastelin nimipäivälahjakukkaa, joka edelleen on upea. Vesikin oli maljakosta haihtunut, mutta kukka vain kukoistaa. Saa nähdä kuinka kauan...

Toinenkin koneellinen pyykkiä tuli pestyksi leipomistouhujen ohella. Tehokas aamu, sillä ennen puolta päivää istuimme jo autossa matkalla kohti lapsuuden kotiani ja mökkiä. Äidillä oli kotona ruoka odottamassa, kun pääsimme perille ja hyvällä halulla upotimme tuulen suojaan perunamuusia ja lihapullia.

Mummolavierailun perimmäinen syy oli, että halkovarastomme oli huvennut huolestuttavasti ja piti käydä hakemassa täydennystä. Lähdimme lastaamaan auton peräkärriä viiden hengen voimin, joten homma sujui sukkelasti ja lasti oli valmis alta aikayksikön. Onneksi oli aikaa myös katsella maisemia kameran linssin läpi. Harmaata oli!

Kolme pientä elefanttia marssi näin lumista tietä rantaan päin...

Hei tipsun tapsun tipsun tapsun, tontun jäljet lumeen jää... Joku muukin on mökkirannassa tallustellut ennen meitä...

Koska käly aikoo rakentaa joulupuun, hän oli toivonut kuusenhavuja. Siis tehotiimimme suuntasi seuraavaksi havupuiden kimppuun varustautuneina puukoin ja leikkurein.

Havut pistettiin pusseihin.

Yhtään en ihmettele, että muinaiset esi-isät uskoivat tonttuihin ja maahisiin ja muihin metsän henkiin. Tässäkin on selvästi käsi!!

Mummolan pihassa viettää alkutalvea herkkä enkeli luudan varjossa ja sisällä talossa kissa etsiskeli parasta nukkumispaikkaa.

Kotiin palattiin kaupan kautta. Käytiin hakemassa sipulipussikeittoaineksia, että pääsin pyörittelemään vielä satsin lihapullia. Kun homma oli hoidettu, olin niin onnellinen, mutta väsynyt kaikesta touhusta. Olen siis tänään kiivennyt puuhaillen tikapuita pitkin tyytyväisyyden taivaaseen.