maanantai 15. syyskuuta 2014

Kippoja ja kukkia


Lauantaina latasin akkuja ja kiersin kirpputoreja ja kävin ihan oikeallakin torilla. Joskus, kun kirpparilta ei meinaa löytyä mitään ostettavaa, voi tulla hetkellinen ärsyttävä turhautumisen tunne, että siellä sitä vaan aikaa tuhrataan jonnin joutavaan hypistelyyn. Samalla ajalla voisi tehdä kotona jotain hyödyllistä. Ja toden sanoakseni, viime aikoina en ole tehnyt loistolöytöjä ollenkaan, mutta jotain pientä kivaa kuitenkin.

Muutenkin on melko stressaavaa, kun tekeepä mitä vaan, niin aina on kallonpohjassa ikävä tunne, että jotain tärkeämpää jää tekemättä. Mistä tämä tällainen oikein tulee? Kokkailu ja leipominenkin on silkkaa ajanhukkaa, sillä yleensä kippaan kompostiin kaiken sen, mitä en itse jaksa syödä. Ehkä teen vääränlaisia ruokia perhettä silmällä pitäen, mutta esimerkiksi herkulliset jauhelihapihvit päätyivät hajottajaeliöiden ruoaksi, samoin loput letut. Tai sitten pitäisi joka päivä seistä hellan edessä ruskistamassa perinteistä jauhokastiketta ja tehdä vain sen päivän annos. Mutta koska käyn töissä, olen sitä mieltä, että samaa ruokaa voi syödä useampana päivänä. Eikä missään sanota, että ruoanlaitto on vain naisten tehtävä. Piste!

Luin vasta netistä omien oikeuksien listasta. Se oli oikein hyvä muistutus, ettei äidin ja vaimonkaan aina tarvitse unohtaa itseään. Minulla on oikeus tehdä virheitä ja olla epätäydellinen. MINULLA ON OIKEUS OLLA EPÄTÄYDELLINEN! Ja sitähän minä olen. Epätäydellinen joka solulla!

Siitä huolimatta tein pieniä hassuja löytöjä lauantaina kirppareilla.


Koristepupunen oli niin hellyttävä näky, että järki pakeni päästä ja oli adoptoitava tuo pieni raukka. Sitä voi vallan mainiosti käyttää somisteena jossakin asetelmassa vaikka. Pupu maksoi euron, joka oli kyllä toisaalta aika paljon... tuollaisia pikkupehmoja saisi usein ihan muutamalla kymmenellä sentilläkin. Pupu löytyi Superkirppikseltä, samoin puinen kukka-astia, jolle oli rätkäisty hintaa kohtuullisesti 50 senttiä.



Superkirppikseltä löytyi myös kolmen pikkulusikan setti kymmenellä sentillä. Minähän olen menossa joulukuussa Taito Shopin kurssille, jossa lusikat muuttuvat taianomaisesti enkeleiksi, joten nämä ovat sinne oivaa materiaalia.


Superkirppikseltä löytyi myös Ikean maljakko eurolla. Tällaisen olen ostanut joskus aiemminkin kirpparilta. Sille vain kävi silloin köpelösti. Heti maksun jälkeen maljakko pyörähti myyntipöydältä lattialle ja särkyi tuhannen pirstaleiksi. Hiussuihke on myös Superkirppiksen myyntipöydältä löytynyt löytö. Entinen suihkeeni vetelee viimeisiään ja nyt sain uuden kampaamotuotteen eurolla. Kyllä, yhdellä eurolla! Kuvassa on vielä herkullisen värinen kukkaruukku/maljakko, jonka korjasin mukaani Toimintakeskukselta viidelläkymmenellä sentillä.


Vihreät Arabian 24h -sarjan lautaset ovat loistolöytö Facebook-kirpparilta parin viikon takaa. Koko tämä viiden ruokalautasen satsi irtosi kympillä. Siis vaivaiset kymmenen euroa! Ja tätä sarjaahan löytyy meiltä kaapista ennestäänkin, mutta noita matalia ruokalautasia on ollut vain 6 kpl ja joskus olisin kaivanut muutamaa lisälautasta. Kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan!


Torin tunnelmista raportoinkin jo eilen. Kukkakuvat vain puuttuivat, joten nyt on tilaisuus korjata se virhe. Auringonkukat tosin alkavat jo nuokkua oltuaan pari päivää auringonpaisteessa ruokapöydällä. Auringonkukka on kuin pieni aurinko, niin iloinen ja positiivinen, että se jo pelkällä olemassaolollaan saa ihmismielen aurinkoiseksi. Nämä kolme pientä ilopilleriä kasvoivat yhdessä varressa ja sain ne yhden hinnalla, siis eurolla. Maljakon alla on Kympintorilta bongattu tabletti, yksi kolmesta. Yhteensä maksoivat 1,50 €.




Myös asterit kuuluvat mielestäni syksyyn yhtä tiukasti kuin kuulaan kirpeät aamut. Onneksi näitäkin ihanuuksia oli torilla kaupan, koko kimppu 6 €.







Nauttikaa näistä ihanista syyspäivistä ihmiset! Tätä autuutta ei voi loputtomiin riittää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti