Sunnuntain tuumailuja ja tsuumailuja

Tänä aamuna sai heräillä ihan rauhassa, kunhan ei kuitenkaan loputtomiin vuoteessa lorvinut. Puolen päivän jälkeen oli nimittäin tulossa vieraita. Tai ihan tuttuja he olivat... mutta kyläilijöitä kuitenkin. Harvinaista! Meillä käy nykyään vieraita melko harvoin. Emme kyllä itsekään usein jaksa lähteä kyläilemään. Olenkin  itsekseni miettinyt, että kun työ jo on yltiösosiaalista, vapaa-ajalle ei välttämättä kaipaa ihmiskontakteja. Lisäksi kahden vuorotyötä tekevän ihmisen aikataulujen sovittelu toisen perheen aikatauluihin on usein osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi.

Mutta kun vieraita käy, tai kun itse saa itsestään niin paljon irti, että raahautuu jonkun toisen sohvalle istumaan, aika rientää ja juttu lentää ja voi kun on mukavaa! Silloin sitä aina miettii, että pitäisi enemmän harrastaa kyläilyä. Mutta arjen koittaessa taas vaan jumittuu työpäivän jälkeen kotiseinien sisäpuolelle.

Hämähäkkimäinen höytyväinen pasuunakukassa.

Tänään varauduin vieraiden kestitykseen paistamalla pitsaa ja mustikkakukkoa. Ennen kuin puuhaan pääsi käsiksi, piti pistäytyä kaupassa. Eilen emme ennättäneet kauppaan, kun täti vain säntäili pitkin suomättäitä mustikoiden perässä... Onneksi ABC:llä aukeaa kauppa sunnuntaisinkin anivarhain ja saimme sieltä haettua kinkkusuikaleita, jauhelihaa, voita ja muita tykötarpeita. Juustoraastepussissa luki juustoraaste, niin kuin mielestäni oikein onkin. Kinkkusuikalepussissa luki pitsasuikaleet. Mitä? Suikaloitua pitsaa?

Amppelimansikka rönsyilee epätoivoisesti pitkin terassin lattiaa.

Vaan kylläpä tulikin hyvää pitsaa! Tai ehkä sitä pitäisi kutsua pitsapiirakaksi, sillä en kohota pohjaa hiivalla vaan leivinjauheella. Perheen nuoriso jaksaa ihmetellä niin sanottuja pitsapohjiani.

Pitsataikinaa tehdessä rakas vanha monitoimikoneeni sanoi työehtosopimuksensa irti ja vielä aivan varoittamatta ja ilman irtisanomisaikaa. Sipulit se pilkkoi valittamatta ja raastoi kesäkurpitsan. Vaan taikinaa sekoittaessaan se kesken kaiken pysähtyi. Niille sijoilleen. Ei käryä, ei savua, ei pahaa hajua, ei muuttunutta käyntiääntä. Vain tyyni hiljaisuus. Ja liikkumattomuus. Kai se yksinkertaisesti tuli tiensä päähän. Nyt jo? Eihän se olekaan kuin noin 24 vuotta vanha vekotin. On se kumma, kun nykyään ei mikään enää kestä mitään!

Kun serkultani jokin aika sitten sippasi yleiskone, hän hankki tilalle Herculeksen. Sitä olisi saatavana herkullisen punaisenakin. Pitäisiköhän minunkin...?

Luonnon pitsiliina

Elämä ilman monitoimikonetta ei ole mahdotonta, mutta työläämpää kyllä. Tähän saumaan suosittelen kuuntelemaan vähän Fröbelin palikoita.

Pikkuruinen Vuokko-omenepuumme kasvattaa muhkeita hedelmiä!

Vieraiden lähdettyä säntilin pitkin pihamaata kamera kourassa ja ikuistin kuistin ihmeitä.  Ja puutarhankin ihmeitä. Oikeastaan enemmän puutarhassa oli kuvattavaa kuin kuistilla, vaikka kuistin kasveja tulee keittiön ikkunan läpi ihailtua päivittäin.

Mustikkapensas jaksaa tuottaa satoa, vaikka näitä ei kasteltu hellekaudella kertaakaan. Eikä kastella sadekaudellakaan...

Kuopuksen herkkua.

Miniruususta on kasvamassa ihan iso!

Siinä se ruusu kukoistaa kartiovalkokuusen ja pinkin lumihiutaleen kanssa samassa ruukussa.

Talon eteläseinustalle on ihan huomaamatta kasvanut sinisenä hohtava kissankelloketo.

Helminukkajäkkärä

Yrtti,jonka nimi on ihan hukassa.

Pasuunakukassa on hurjan paljon pieniä uusia nuppuja! Toivottavasti ennättää kukkia ennen pakkasia!

Unohdettiin ostaa ABC:ltä minigrippejä. Eilisen mustikkasaalis on jo huvennut hienosti, mutta halusin kuitenkin pakastaa vähän. En jaksanut pyöräillä illalla enää Prismaan ja päädyin Lidliin tutkimaan tarjontaa. Sieltä löytyikin vallan mainioilta vaikuttavia pusseja, jotka perinteisiä pussukoita näppärämmin avaavat ja sulkevat suunsa.

Portulakka

Keijuangervo

Naapurusto ilta-auringossa

Koska on taas jo yömyöhä, loput pohdinnat pitää jättää myöhempään ajankohtaan. Huomenna on työpäivä, eikä sinne auta mennä haukottelemaan. Eli tuumailut ja tsuumailut kutistuivat lähinnä tsuumailuiksi.