Callunoita ja kuurupiiloa

Leppoisa lepopäivä! Eilen oli työpäivä, joten tänään on viikon ainoa kotipäivä. Siitä otinkin sitten kaiken irti! Minullehan lepopäivä on sitä, että saan tehdä asioita, joita haluan ja jotka tuottavat iloa.

Aamupäivällä kävelin pihalla nauttien kauniista syyssäästä. Kaivoin vähän perunoita ja ihmettelin, kuinka ne yhtäkkiä ovatkin kasvaneet suuriksi. Ruoaksi tein uudella reseptillä kesäkurpitsajauhelihapihvejä, mutta siitä kerron tarkemmin myöhemmin.

Ruoan jälkeen ajelimme sedän kanssa Punkaharjulla tervehtimässä vuodeosastolla lepäilevää appiukkoa. Mennen tullen neuloin. Siitäkin raportoin tarkemmin myöhemmin. Mutta kyllä vaan neulominen onkin mukavaa! Ihanaa tämä syksy ja sen uudet herkullisen väriset langat!

Kotiin palattua päätin olla ihan pihalla ja samalla istuttaa viikolla ostamani callunat. Osa kesäkukista alkoi olla jo sen verran ränsistyneitä, etteivät enää ilahduttaneet. Kahdesta purkista kiskoin pois kerrotut marketat ja niiden tilalle asettelin callunoita. Kosmoskukan vierellä pikkuruinen calluna näytti miniatyyrikasvilta...

Murattien juurella oli myös tilaa uudelle kukoistukselle. Tämä asetelma tuntui kuitenkin kaipaavan vielä pistettä iin päälle. Kaivelin jemmoista ikivanhan tikun nenässä vaappuvan vaakun ja tökkäsin sen purkkiin piristykseksi.

Sitten oli jäljellä vielä kolme callunaa, mutta ei niille paikkaa. Aikani asiaa hämmästelteltyäni menin koluamaan meidän ränsistyneeseen leikkimökkiin, joka toimittaa puutarhavajan virkaa. Siellä on purkki poikineen. Kiinnostavimmalta tuntui vanha puulaatikko, jonka alkuperäisestä tarkoituksesta ei ole mitään hajua. Laatikko oli liian suuri, mutta mielikuvitus alkoi kehittää kukille rekvisiittaa. Leikkimökkivarastosta löytyi vanha koivunrisukranssi ja rautalankaa. Siitä tuli mieleeni hieno idea Sirpan väkerryksiä -blogista .

Pujottelin rautalankaan ruusunmarjoja suoraan puskasta. Tyylirikko sinänsä, etteivät oranssinpunaiset marjat natsaa kympillä marjapuuronpunaisiin callunoihin, mutta päätin olla välittämättä.  Koivunrisukranssin keskelle kynttilä olisi nappijuttu. Kunhan saan askarreltua säilykepurkeista kynttilälyhtyjä, laitan yhden sellaisen tähän asetelmaan.

Samalla kun askartelin kyykkysillään nurmikolla, minulla oli kamera ja muut tykötarpeet selkäni takana rappusilla. Hirmusti säikähdin, kun käännyin kannoillani ottamaan jotain rapulta ja samalla hetkellä siitä ampaisi karkuun Kurre Oravainen.

Kurrella oli mielessä kujeet. Se kävi kääntymässä moneen kertaan lähettyvillä ja piti naksuttavaa ääntä. Kun otin kameran käsiini, se oikein riehaantui. Kurre kipaisi vaahteraan ja naksutteli sieltä kutsuvasti. Kun tulin kameroineni vaahteran juurelle, kurre kurkki milloin puolelta ja milloin toiselta puolelta puuta. Välillä se tuijotti minua suoraan silmiin ja sen jälkeen teki temppujaan. Ensin olin ollut harmissani, ettei kamerassa ollut kiinni pitempi putki, mutta Kurre oli niin rohkealla päällä, että se kävi välillä poseeraamassa kädenojennuksen päässä ja sain perusputkellakin siitä kuvia. Jos kiinni kamerassa olisi ollut tehokkaampi tykki, olisin voinut kuvata oravan korvakäytävätkin.

Näitä kuvia ei ole mitenkään muokattu eikä rajattu, vaan kaikki on ihan luomua ja todellisuutta.

Missä Kurre luuraa?

Aika monessa kuvassa oli vain viuhahdus tai vilahdus hännänpäästä tai vain puolikas kaveri. Jos olisin ollut fiksu, olisin säätänyt kameran urheilukuvausasentoon, mutta äly tuli iltajunassa. Aikansa poseerattuaan vaahteran oksilla, Kurre säntäsi tuhatta ja sataa pihan poikki näkymättömiin. Luulin, että leikki loppui.

Vein kameran rappusille ja lähdin tutkimaan, joko luumut alkaisivat olla kypsiä. Siinä samassa kuului pääni päältä ilkkuva säksätys ja siellähän se piileskelevä kaverini lällätteli kuusen oksalla. Hassu oravainen. <3

Keräsin hapanomenapuun alta pudokkaita ja palasin sisälle laittamaan perheelle makeaa iltapalaa eli kauraomenapaistosta.

4 omenaa
2 dl kaurahiutaleita
1 dl juoksevaa margariinia
1 dl fariinisokeria
1,5 tl kanelia

Omenat pilkoin paistonkestävän astian pohjalle. Muut ainekset kuumennetaan kattilassa tasaiseksi massaksi ja levitetään omenapalojen päälle. Vuoka uuniin puoleksi tunniksi kahteensataan asteeseen.

Kämmäsin ja tungin herkun liian pieneen kippoon. Rasvaista sokerilientä kuohui uunin pohjalle ja käry oli huomattava. Onneksi se ei vaikuttanut valmiin herkun makuun vaan hyvälla halulla pistelimme paistosta vaniljajäätelön kera. Nam.

Uusi suosikkiresepti

Ihminen on oppivainen. Niin väitetään. Taidan kuitenkin olla se poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Ai kuinka niin?

No, viikolla yritin opettaa itselleni, että kaikkia naistenlehtien mainioilta vaikuttavia herkkureseptejä ei tarvitse toteuttaa kotikeittiössä. Kuitenkin - oli se hyvä, että taistelin tutkainta vastaan ja toimin vasten parempaa tietoa. Löytyi nimittäin oikein oiva, murean maistuva ja hyvin helppo mustikkapiirakkaresepti kesäisestä Kotivinkistä, jonka poimin mukaani käydessäni vanhempieni luona viikonloppuna.

4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
150 g voita
1 prk (200 g) kermaviiliä

Lisäksi
5 dl mustikoita
1 rkl sokeria
2 tl perunajauhoja

Näiden superhelppojen mustikkapiirasten taikinaa ei vaivata eikä vatkata. Kuivat aineet sekoitetaan ensin keskenään ja niihin lisätään huoneenlämpöinen voi sekä kermaviili. Nimenomaan vain sekoitetaan eikä vaivata liikaa. Sitten vain taikina paloitellaan kahdeksaan tai kymmeneen osaan ja taputellaan jauhotetulla pöydällä ohuiksi lettusiksi, täytetään mustikoilla, joihin on lisätty ripsaus perunajauhoja ja ropsaus sokeria.

Ohjeessa täytettä käskettiin tekemään 5 desilitrasta mustikoita. Eihän se riittänyt kuin hätäisesti alkuun! Tein vielä toisen samanmoisen annoksen ja sain kunnolliset piiraat aikaiseksi. Sitten vain reunat marjojen päälle ja kakkuset leivinpaperin päälle pellille. Se on helpommin sanottu kuin tehty! Taikina on pehmeää ja helposti repeilevää, eivätkä kosteat mustikat juuri helpota tilannetta. Mutta muovisen paistinlastan avulla homma hoitui suhteellisen helposti.

Herkut uuniin paistumaan kahteensataan asteeseen kahdeksikymmeneksi minuutiksi. Tovin jäähdyttelyn jälkeen pääsee maistamaan... mmmmmm, taivaallista!

Halutessaan valmiiden piiraiden päälle voisi ripotella tomusokeria. Mutta hyviä ovat ilmankin.

Näistä mustikkapiiraista tulee elävästi mieleen jo kauan sitten kuollut mummoni. Hän leipoi joskus samantapaisia ellei ihan samanlaisia leivonnaisia.

"Hei hei mummo, täällä mummon pikku joosehvi muistelee sinua lämmöllä!"

Mummo kutsui jostain syystä minua pikku joosehvikseen. En koskaan tullut tietämään, että miksi. Kun en tullut kysyneeksi. Ihmettelin vain omassa mielessäni, sillä minusta Jooseppi olisi miehen nimi... mutta mummon ääni oli aina hyvin hellä ja rakastava, kun hän noin sanoi.

Syksy on luopumisen aikaa. Tänä vuonna erityisesti. Lähetänhän pian lapseni maailmalle. Ehkä siksikin olo on epätavallisen haikea ja nuo mummon muisto -piirakat miltei itkettivät. Ihmekö tuo, kun liikuttaa jo Anna-Mari Kaskisen Uuden ovella -runokirjan sanatkin:

Mitä tänään toivottaisin
aikaan uuteen alkavaan?
Paljon antaa haluaisin:
rakkauden kasvumaan,
kärsivällisyyden kielen,
ymmärryksen taitoa,
hellän, oivaltavan mielen,
ystävyyttä aitoa.

Vielä antaa haluaisin
virkistyksen hetkiä,
sylillisen ojentaisin
hiljaisia retkiä
metsätielle, järvenrantaan
autiuteen erämaan.
Piirtää saisit jäljet santaan,
palaisit taas aikanaan.

Viimeisenä tahdon antaa
lahjan kaikkein kauneimman.
Halki elämän se kantaa.
Se on siunaus Jumalan.
Olkoon siunaus yllä pääsi, 
minne tiesi johtaakin.
Koskettakoon elämääsi
siipi taivaan enkelin.
       - Anna-Mari Kaskinen

Kesäkurpitsakeitto

Tänään töistä tullessa aurinko esitteli elokuun loppupuolen parhaita paloja. Viskasin vain työrepun eteiseen ja nappasin kameran ja painelin pihalle nauttimaan.

Enpä kovin kauaa ennättänyt ulkona patsastella, kun syyssade jo joutui ja joudutti tädin sisäpuuhiin. Kahdeksan melkoisen julmettua kesäkurpitsamöykkyä on jo jonkin aikaa odottanut päätymistä ruoaksi. Yksi pääsi tänään päämääräänsä.

Homma alkoi tolkuttomalla pilkkomisella. Piti silputa niin perunat, kesäkurpitsa kuin purjokin.

Keittoon tulee kilo kesäkurpitsaa, 1 purjo ja viisi suurehkoa perunaa. Kattilaan laitetaan 2 ruokalusikallista öljyä kuumenemaan ja siinä kuullotetaan purjo.

Lisätään 14 dl vettä ja annetaan kiehahtaa. Sekaan heitetään kaksi kasvisliemikuutiota ja pari puristettua valkosipulin kynttä sekä perunat. Annetaan kiehua noin viisi minuuttia ja sitten kiehumaan pääsevät myös kesäkurpitsakuutiot.

Keitto keitetään kypsäksi, otetaan pois liedeltä ja soseutetaan sauvasekoittimella. Kattila takaisin liedelle ja joukkoon sekoitetaan suurus, jossa on 6 ruokalusikallista vehnäjauhoja ja 4 dl maitoa.

Maustetaan meiramilla, basilikalla ja mustapippurilla, annetaan kiehahtaa ja lopuksi keitto aateloidaan pilkkomalla sinne sekaan rasiallinen valkosipulituorejuustoa. Valmiin keiton pinnalle voisi vielä saksia ruohosipulia, mutta se unohtui.

Lautaselle keiton sekaan voi vielä ripsutella krutonkeja tai raejuustoa. Herkkuruoka on valmis. Syömään!