sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kesän merkkejä


Jos nyt eilen tulikin talviturkki heitettyä Luotojärveen, tänään piti jo muitakin kesäiloja kokea. Savonlinnan varmin kesän merkki on, kun matkustajasataman Lippakioski avaa luukkunsa talven hiljaiselon jälkeen. Eilen jo olisi voinut käydä tämän vuoden ensimmäiset pehmikset popsimassa, mutta Kotosen kotiväki ehti vasta tänään kesän avajaisiin. Tuima viima puhalsi järveltä ja helleherkun lipojia suorastaan hytisytti. Mutta nyt on jäätelökesäkin korkattu!

Aamupäivän ensimmäisiä askareita tänään oli polkupyörän pesu. Otettiin kuopuksen kanssa yhteinen urakka ja puunattiin menopelit entistä ehommiksi. Kyllä kelpasi vastapestyllä fillarilla polkaista kauppaostoksille muutaman kilometrin päähän automarkettiin.


Tänään oli oikea toimen päivä. Harmitti, että jääkaapissa oli hyviä ruokatarvikkeita, jotka eivät oikein löytäneet paikkaansa. Minimuffinssien kuorrutusta oli kipposen pohjalla monta desiä, mutta meillä ei ollut mitään kuorrutettavaa. Niinpä tekaisin pannukakkutaikinan ja kippasin kuorrutteen sen sekaan. Että tulikin makoisaa pannaria! Melko makeaa (se tomusokeri!), mutta mukavasti appelsiinilta maistuvaa (ihana appelsiinituorejuusto!). Tällainen pannari ei hilloa kaverikseen kaipaa, mutta raikkaat purkin pohjalla lojuneet säilötyt mandariinilohkot ja kermavaahtonokare teki pannarista ihan juhlaruokaa.



Jääkaapissa oli myöskin parasta ennen -päivämäärän ohittanut rahkapurkki sekä juustoraastepussin pohjat. Ne löysivät paikkansa sämpylätaikinasta, sillä siman tekemistä varten piti ostaa hiivaa kokonaista kaksi palaa (!!) vaikka sitä tuohon vappujuomaan ei tarvita kuin herneen kokoinen sikkare. Sämpylätaikinaan tuli tällä kertaa siis veden, suolan ja hiivan lisäksi Karu-hiutaleita, KauraKuitusta, vehnäjauhoja, öljyä, rahkaa ja juustoraastetta.


Ja se sima. Se on ollut suunnitelmissa ainakin viikon, mutta vasta tänään asian tiimoilta tapahtui jotain. Ensin ostin fariinisokerin, mutta unohdin sitruunat. Kun sitruunatkin oli ostettu, puuttui hiiva. Mutta tänään oli taivaankappaleet oikeassa järjestyksessä ja siis suotuisa päivä laittaa kupliva juoma käymään. Kyllä se vielä vapuksi ehtii valmistua.



4 kommenttia:

  1. Talviturkki heitettyä? Apua, kylmääää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se hyvinkin virkistävää :) mutta illalla ei tämän vilukissan varpaita palellut!

      Poista
  2. Mukavia kesän merkkejä ja ihania herkkuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työkaverin pihalla oli tänään keikistellyt pari västäräkkiä. Eli ihan pian on kesä! :)

      Poista