Täkkitakki ja karkkikorsetti eli vielä kerran Jyväskylästä

Maistuisko muffinssi?

Otatko drinkin?

Sunnuntaina meillä lomaviikonlopun viettäjillä jäi muutama toimeton tunti hotellin huoneenluovutuksen ja bussin lähdön väliin. Vaikka päiviin oli mahtunut jo monenlaista, vielä oli intoa tutustua Suomen käsityön museon näyttelyihin. Kuuden euron pääsylipulla pääsi tutustumaan museon perusnäyttelyyn sekä vaihtuviin näyttelyihin, jotka tällä kertaa olivat lasitaidetta ja japanilaista katumuotia.

Ensin ihmettelimme hienoja, luovia ja värikkäitä lasitaideteoksia teemalla Soodaa ja sirkushuveja. Ihan uskomattomia!

Museon toisessa kerroksessa olisi ollut myös työpaja, jossa olisi voinut askarrella esimerkiksi tuohisormuksen, korvakorut tai muuta mielenkiintoista. Olisi siellä voinut ottaa osaa vaikka kimppakirjontatyöhönkin istumalla hienolla tuolilla

tai jos olisi ollut arki, olisimme voineet esittää kiperiä kysymyksiä kansallispuvuista kansallispukukeskuksen tietopalvelulle.

Ensimmäisen kerroksen näyttelytilassa oli esillä japanilaista katumuotia ja cosplay-pukuja. Hienoja!

Kellarikerroksessa on museon perusnäyttely ja siellä hämärässä valaistuksessa ilman salamavaloa kuvaaminen oli haasteellista. Vanhojen käsitöiden ihailu vei meiltä paljon aikaa. Näyttelyssä oli niin paljon hienoa, ihmeellistä ja muistoja herättävää. Siellä olisi voinut myös kutoa kangasta ja neuloa yhteisöllistä kaulaliinaa.

Se saikin minut pohtimaan, että kun meidän murteessa kangaspuilla kudotaan ja puikoilla neulotaan, niin mitä kangaspuilla tehdään niissä murteissa, joissa puikollakin kudotaan...

Itse juutuin pitkäksi aikaa tuijottamaan "tunteella ja taidolla" tehtyjä Juhla Mokan vanhoja mainoksia. Ne olivat niin ihastuttavan nostalgisia!

Yhtä kiehtovia olivat vanhat ohjeet perheen äidille. "Toimessa oleva perheenemäntä voi järjestää toimensa seuraavasti: perjantai-iltana vaatteet kylmään liotusveteen, lauantai-aamuna ennen toimeen lähtöä vaatteet pataan hautumaan, lauantaipäivänä toimesta päästyä pesun loppuunkäsittely." Luojalle kiitos pyykkikoneesta!

Neulominen on ollut suomalaisen naisen ahkeruuden symboli. - Niinpä! Siksi tätikin vinguttaa neulepuikkoja innoissaan, vaikka ei sentään kävellessään kuitenkaan.

Perusnäyttelyssä oli esillä uudempiakin käsitöitä, joissa oli käytetty kekseliäästi vanhoja tai kierrätysmateriaaleja. Täkkitakkia en kuitenkaan itse tahtoisi ja vaikka karkkipaperikorsetti näyttikin makealta, sekin voisi olla melko epäkäytännöllinen...

Lopuksi kiersimme katselemassa käsitöitä ihmisen elämänkaaren varrelta. Näyttelyssä oli mm. villapaita, jossa oli paikka paikan päällä. Neuleella oli ihana tarina: tyttö ja poika kasvoivat yhdessä jossakin Suomenlahden saaressa ja heidän piti mennä isona naimisiin. Mutta poika joutui sotarintamalle ja sillä aikaa tyttö meni naimisiin toisen miehen kanssa. Naimisissa ollessaan tyttö neuloi lapsuudenystävälleen villapaidan, jota tämä käytti seuraavat viisikymmentä vuotta! Miehen sukulaiset antoivat miehelle uusia villapaitoja, että tämä voisi heittää puhkikuluneen paidan pois. Mutta mies vain käytti uusia paitoja paikatakseen vanhaa paitaansa. Hellyttävää!

Näyttely loppui kuten elämäkin kuolemaan ja hautajaisiin.

Tässä vaiheessa olimme jo lähdössä pois näyttelystä, mutta huomaisimmekin, että meillä oli vielä yksi nurkkaus katselematta. Siellä oli liinavaatteita, käspeittoja ja pyyhkeitä runsain mitoin.

Ennen museosta poistumista piti tietenkin kurkistaa vielä museokaupan tarjonta ja kuinka ollakaan... ostin pari korttia!

Poistuessamme museosta bussin lähtöön oli vielä reilu tunti. Päätimme etsiä kahvittelupaikan. Anttilassa oli kovin ystävällinen myyjä, joka huomasi että etsimme jotakin ja tuli kysymään, että mikä meiltä oli hukassa. Hän neuvoi meidät Konditioria Wilhelmiinaan, joka on sympaattinen kahvila Jyväskylän vanhimmassa talossa Nikolainkulmassa.

Kanarieskat olivat maistuvaiset, samoin tee, jonka päätin ottaa kahvin sijasta. Näillä eväillä sitä jaksoikin hyvin matkustaa takaisin kotiin ja normaaliin arkeen. Jyväskylähehkutukseni päättyy tällä erää tähän.