Aika kului, samoin laina-aika. Muutaman kerran uusinkin kirjaa, mutta sitten ajattelin vihdoin tarttua toimeen ja valita kirjasta parhaan mallin toteutukseen. Mutta voi. En ole ollenkaan niin hempeän romanttinen ja pitsinen enkä oikeastaan edes huivi-ihminen. Tuubihuiveja käytän, mutta nämä hempeät kaunokaiset jäävät kaappiin käyttämättöminä. Eikä suurehkossa kotilankavarastossani edes ollut sopivaa lankaa.
Kuitenkin alekorista ostetut Novita polku -langat huutelivat kokeilemaan. Mutta mikäs malli? En mitään nyppyjä halunnut enkä liian pitsistä... Mutta tämä:
Liukuvärjätyssä langassa ei kuvio tule ollenkaan noin kauniisti esille. Eli huivin luonne on ihan erilainen kuin kirjan kuvassa. Lopulta päätin tehdä huivista vain sen kokoisen kuin yhdestä kerästä tulisi.
Noissa yläkuvissa on vielä langat päättelemättä ja viimeistely tekemättä. Ongelmaksi tuli aikainen kevät, jolloin tuntui ettei tällaisia villahuiveja todellakaan enää tarvita. Viimeistely ei kiinnostanut. Reunakin kupruili eikä näyttänyt hyvältä...
Lauantaina valon määrä oli tasoissa pimeyden kanssa. Kevätpäivän tasaus. Mutta ei olisi pitänyt tuudittautua uskomaan vielä kevääseen. Vielä eletään talviaikaa sunnuntaihin saakka. Silloin taas veivataan kelloja kesään päin ja sitten kai uskotaan, että on kesäaika.
Eilisessä postauksessa oli ihan kevät. Tai kylmähän eilen oli, mutta kuvissa oli nähtävissä kuivat ja lumettomat tiet. Tämän aamun maisema olikin ihan erilainen kuin eilen ja kevät otti takapakkia.
Nyt olikin loistotilaisuus saattaa päätökseen huivin keskeneräinen elämä. Virkkasin huivin ympäri loppulangalla pylväskierroksen. Ihan ei yksi kerä riittänyt vaan vähän piti ottaa lisäksi toisesta. Mutta ehkä huivi nyt on valmis. Ihan ilman pitsisiä reunuksia.
Hartiahuivina ehkä aavistuksen nafti, mutta lämmittää mukavasti. Kaulaliinaksi sopivampi, mutta kutittava. Saa nähdä, mihin käyttöön lopulta päätyy... vai päätyykö mihinkään paitsi purettavaksi. Eipähän hommat lopu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti