torstai 6. helmikuuta 2014

Sukkia ja sämpylöitä



Iltavuoropäivän aamun arjen saippuaoopperan tähtinä ja kumppaneina olivat tänään vastapaistetut sämpylät ja villasukkavillitys. Tarkoitus oli luoda kotiin tunteita ja tuoksuja. Taisin siinä onnistuakin, sillä kotona asuva lukiolainen herätessään oli niin aidosti ilahtuneen hämmästynyt. Hänen nenäänsä kyllä tulvi huijaustuoksu, sillä paistuvien sämpylöiden päälle ripoteltu juustoraaste loi illuusion kypsyvästä pitsasta.

Sämpylätaikinan tekoa olin suunnitellut jo monta päivää. Tänään vihdoin toteutin suunnitelman. Tällä kertaa taikinaan upposi hiivan lisäksi vettä, suolaa, rypsiöljyä, vehnäleseitä, rouheisia sämpyläjauhoja, perusvehnäjauhoja sekä jääkaappiin pyörimään jäänyt ruohosipulituorejuusto. Taikinan alustettuani jätin sen kasvamaan ja saamaan lihaa luidensa ympärille.

Hiivan työskennellessä loin uudet sukkasilmukat puikoille ja kilisyttelin menemään. Eilen sain valmiiksi ensimmäiset villasukkani vuosikymmeniin. Neulomisen himo heräsi ja heti oli laitettava uudet sukat alulle, vaikka entisten langat vielä odottavat päättelijää.




Vartta kerkesi valmistua muutamankin sentin verran ennen kuin oli tartuttava härkää sarvista.. ei kun taikinapyttyä korvista ja pääsin nauttimaan taas taikinaterapian rauhoittavasta meditaatiosta. Taikina oli kiltisti kohonnut reilusti kaksinkertaiseksi leivinliinan alla. Leipominen oli herkkää touhua, sillä olin taas säästellyt jauhoissa. Kahta palleroa ei pystynyt kerralla pyörittämään ollenkaan. Kevyen määrätietoisella ranneliikkeellä piti pehmeät taikinapalat pyöritellä yksitellen palloiksi. Eikä kun - sämpyläpallojen pyörittely ei todellisuudessa lähde ranteesta vaan oikeaan otteeseen tarvitaan koko käsivarsi ja liike lähtee olkapäästä.

Kananmunalla voitelin sämpyläsuvun ja ensimmäiset vesat saivat pinnalleen jääkaapissa lojuneen juustoraasteen jämät. Harkitsin loppujen sämpyläveljesten kuorruttamista esimerkiksi auringonkukan siemenillä, mutta päädyin kuitenkin jättämään niiden päät paljaiksi. Rakkaassa perheessäni ilmenee ajoittain epäluuloisuutta kokeilujani kohtaan ja arvelin, että siemenkuorrutteiset paistokset jäisivät loppujen lopuksi leipojan yksin syötäväksi.






Ensimmäisten pellillisten lojuessa kiertoilmauunin solariumissa keittelin hellan levyllä kattilallisen mansikkamehukeittoa. Illalla töistä palannutta odottikin makoisa iltapalahetki. Mikäs sen mukavampaa, varsinkin kun postisetä oli vielä tuonut laatikkoon mukavaa lehtipostia päivän aikana. Elämä on upeaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti