Penkkarireissu

Olen pohdiskellut ja mietiskellyt, että kirjoittelenko tämän postauksen vai en. Nyt mennään offtopicina sivuraiteelle ja vauhdilla. Mutta sitten ajattelin, että sitähän se elämä on. Mutkia ja mäkiä eikä aina vain viivasuoraa linjaa.

Taivas rätki räntää aamulla, kun astuin ulko-ovesta ulos ja lähdin patikomaan linja-autoasemalle. Maisemassa ei ollut mitään iloista ja keväistä. Mutta odotuksen onni ja jännityksen kutina tekivät matkanteosta mukavaa. Olinhan menossa katsomaan ja kuvaamaan Rantasalmen lukion abien penkkariajelua. Ihan vartavasten otin töistä lomapäivänkin.

Matkustin linja-autossa, jossa lisäkseni oli vain kaksi muuta matkustajaa. Toinen vaikutti jotenkin tutulta ja arvelin mielessäni, että hän olisi voinut olla yhden abiturientin sisko. Epäilykseni osoittautuikin oikeaksi, sillä meillä molemmilla oli sama määränpää.

Matkan aikana huvitin itseäni pitämällä ruokatunnin, ottamalla valokuvia ja neulomalla sukkaa. Matkaanlähtö sattui juuri ruoka-aikaan, joten hain Tokmannilta evääkseni lörtsyn, manteleita, kuivattuja banaanlastuja ja vettä. Lörtsy taisi olla eilinen, sillä se ei ollut lainkaan nimensä mukainen "lörtsy" vaan pikemminkin tönkkö. Jos olisin maistanut tätä Savonlinnan perinneherkkua nyt ensimmäisen kerran, tuskin olisin toista kertaa moiseen leivonnaiseen tarttunut.

Koulun pihalle oli jo alkanut kerääntyä kansaa, kun kello läheni kahtatoista. Pian alkoi näkyä myös erikoisiin asuihin sonnustautuneita abiturenttuja. Onneksi taivaassakin oli kierretty räntäsadehanat kiinni ja keskitytty seuraamaan päivän h-hetkeä.

Ja seuraavaksi rikon taas yhtä tämän blogin kirjoittamatonta sääntöä. Tässä blogissa ei pitäisi olla ihmisten kuvia. Mutta tämän kerran on...

Kun abit vetäytyivät takaisin sisätiloihin ulkopuolisilta kielletyn abishown merkeissä, minulle jäi aikaa reilu tunti paluubussin lähtöön. Päätin pistäytyä kirjastossa. Siellä olikin ihanan kodikasta, upea valokuvanäyttely ja mukavat virkailijat, jotka kutsuivat minut kanssaan päiväkahville. Hyvin hämmästyttävää, mutta myös erittäin ilahduttavaa. Aika meni siivillä siinä rupatellessa ja pian jo kiirehdinkin linja-autoasemalle paluukyytiä odottamaan.

Paluubussi oli käynyt ensin koululla ja nyt olivat istumapaikat kortilla. Onneksi kyydissä oli ystävällisen näköinen nuori nainen, jonka laukku ei tarvinnut omaa istumapaikkaa, joten istahdin aluksi hänen viereensä. Melkein joka maitolaiturin kohdalla väki väheni ja vaihdoinkin paikkaa myöhemmin, että sain taas sukankutimen esiin.

Kotikaupungissa pyörähdin pikaisesti kaupassa ostamassa tarvikkeita huomista leivontatuokiota varten. Mutta se onkin jo toinen juttu!