Helmikuun helmiä

Kevät on kohissut eteenpäin ja valoisa aika on lisääntynyt niin että sen ihan oikeasti huomaa. Talvi ei oikein missään vaiheessa saanut otetta syksystä, joten enimmäkseen piti laahustaa eteenpäin märässä, mustassa pimeässä miettien, tuleeko enää koskaan kunnon talvea, jolloin pääsisi suksille sivakoimaan pitkin lumen pehmentämiä metsiä. Välillä sitä lunta saatiin, mutta seuraavana päivänä piti jälleen kahlata loskassa. Vaikka sää on ollut kurja, sitä on ollut turha jäädä märehtimään. On vain pitänyt löytää muita valopilkkuja elämästä.

Helmikuu on lyhyt kuukausi ja tänä vuonna sen päivät valuivat sormien välistä miltei huomaamatta. Kuopuksen koiralapset ilahduttivat meitä läsnäolollaan melkein koko kuukauden, vain viikon olivat välillä poissa. Useampana viikonloppuna kävimmekin Luotojärvellä metsäautoteillä ulkoilemassa, että koirat saivat nauttia muustakin kuin kaupugin kaduilla lenkkeilystä.

Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna maisema näytti siltä, miltä kalenterin mukaan pitikin. 

Helmikuun toisena viikonloppuna juhlistimme äitini syntymäpäivää pienellä porukalla hotelli Varpun lounaspöydässä. Paikalla oli äidin lähimmät lähellä asuvat eli me molemmat lapset puolisoinemme, veljeni lapset, äidin kasvattisisko ja toisiksi nuorin sisko eli kummitätini lapsineen ja heidän puolisoineen sekä osa heidän lapsistaan. Meitä taisi olla kaikkiaan 16.

Varpu on entinen hotelli Herttua. Oli mielenkiintoista nähdä, miltä talossa nyt näytti... ei suuria muutoksia, mutta kodikkaan ja viihtyisän näköistä kyllä.

Ruokapöydät notkuivat herkkuja ja kattaukset oli tehty kauniisti.

Pääruokana oli lohta ja kanaa. Koska en osannut päättää kumpaa ottaisin, otin molempia. Kylläpä maistui!

Jälkuruokapöydässä oli tarjolla vispipuuroa ja leivoksia, jotka näyttivät saaneen innoituksensa Runebergin tortuista.

Ruokailun jälkeen siirryimme jatkamaan yhdessäoloa vanhempien kotiin Luotojärvelle. Minä tein sinne kahvin kaveriksi täytekakun, jonka koristeluun en ollut tyytyväinen. Meni överiksi.

Kakku on gluteeniton ja laktoositon. Välissä kolme täytekerrosta. Alimmaisena mustikkamousse, keskellä vadelmamousse ja ylimmäisenä valkosuklaamousse. Mousseohjeet löytyivät Kinuskikissa leipoo -kirjasta.

Syntymäpäiväviikolla posti oli tuonut mukavan lahjan eli äidin nuorimman siskon taideteoksen. Siinä on vesivärein ikuistettu paperille äiti nuorena tyttönä.

Minun lahjani äidille oli yllätysreissu, joka toteutuisi pikkuisen myöhemmin. Alun perin suunnittelin, että olisin saanut paikalle myös kaikki äidin siskot, mutta koska se osoittautui hankalasti toteutettavaksi, suunnitelma muuttui ihan toiseksi. Siitä myöhemmin lisää...

Juhlan jälkeen arki jatkui. Työasioista sen verran, että muutamassa alueemme lähikirjastossa otettiin käyttöön omatoimiaika, jolloin kirjastoon pääsee asioimaan silloinkin, kun henkilökuntaa ei ole paikalla. Paikallinen aviisi teki asiasta ison jutun, mutta unohti oikoluvun... Mitä erikoista on seuraavassa lehtileikkeessä?

Ystävänpäivä on joka päivä, mutta helmikuussa sillä varjolla saattaa saada postia ja herkkuja... Postilaatikosta löytyi kolme korttia, vähän enemmän (4) ystävänpäiväpostia taisin itse laittaa maailmalle. Kiitos ystävät!

Töissä tarjoilin työkamusille pusuja. Siis en ihan iholle työntäytynyt vaan ostin kaupasta ison laatikollisen Brunbergin mokkasuukkoja kahvitauon imeläpaloiksi. Lisää makeaa toi pomomme pikkudonitseina.

15.2. Lauantaina olin ensin töissä ja illalla oli vielä menoa. Tuomiokirkossa oli Linnanneitojen 30-vuotisjuhlakonsertti. Aikataulut aiheuttivat päänvaivaa. Pääsisin töistä vähän kolmen jälkeen ja jo ennen viittä pitäisi olla takaisin kaupungissa ja tuomiokirkon penkissä. Minun kulkupelini näin talviaikaan on apostolinkyyti ja se ei ole liian nopea... Busseja ei mennyt kumpaankaan suuntaan enää, koska lauantai. Ei muuten mitään, mutta koiralapset olivat kaksin meillä kotona ja kai niidenkin pitäisi välillä pissille päästä.

Onneksi on kummityttö! Hän tuli ja pelasti pulasta. Hän autoili iltapäivällä meille, käytti koirat kunnon lenkillä ja sitten tapasimme kaupungilla ja suunnistimme Caperoon pitsalle. Sinne ehti menoiltaan jo kuopuskin kaverinsa kanssa.

Lopulta suunnistimme koko porukka hyvissä ajoin kirkkoon konserttia kuulemaan. Oli nostalgista, sillä sekä kuopus että esikoinen lauloivat kuoron riveissä useita vuosia aikoinaan.

Konsertin jälkeisenä sunnuntaina oli jälleen ulkoilupäivä Luotojärven maisemissa. Suojasäässä ei palellut.

Oli oiva lumiukkokeli. Kuopus ystävänsä kanssa rakensi oikein kunnon ukon, jolla oli vänkä ilme. Harmi, etten tullut ottaneeksi lähikuvaa ukkelin naamasta.

Koska koirat pitivät huolen liikkumisestani, ehdin vähemmän nyhjöttämään sohvan nurkassa kutimen kanssa. Ihan kokonaan en voinut neulomisia jättää, sillä olen siinä suhteessa addikti. Tällä kertaa pistin puikoille Riikka-Piikan käsin värjättyä Hip hei -lankaa.

Ohjetta ei ollut, oli vain jonkinlainen mielikuva omassa päässä. Malli muuttui neulomisen edistyessä, sillä aloin huolestua, josko lanka ei riittäisikään niin pitkiin varsiin kuin suunnittelin. Siis varresta tuli vähän väljä, mutta en jaksa siitä stressata.

Koirista oli paljon iloa. Sain askelmittariin huimia lukemia liikkuessani niiden kanssa enenmmän kuin koskaa viitsisin itsekseni. Kun oikein niitä juoksutin, ne sitten kotona pötköttivät lötkoinä.

Ruoka-ajan lähestyessä ne alkoivat sinnikkään väsytystuijotuksen.

Ennen nukahtamista yritän aina lukea vähän. Kuun lopulla tartuin Tuija Lehtisen uusimpaan hömppäromaaniin Pensionaatti huojuva talo, koska siinä oli mieltä kiehtova kansikuva. Lehtisen Tuhansien aamujen talo -kirjan jälkeen olin jo kertaalleen päättänyt, etten enää tuhlaisi aikaani tämän kirjailijan tuotoksiin, mutta näköjään olen kova pyörtämään päätöksiäni.

Pensionaatti huojuva talo olikin viihdyttävämpi kokemus kuin tuo armeijamaailmaan sijoittuva Tuhansien aamujen talo. Nyt kirjan päähenkilö, suosittua sisustusblogia pitävä Marianne on tullut jätetyksi tekstarilla ja nainen vaihtaa maisemaa selvitelläkseen tunteitaan. Kesä pienellä majakkasaarella on jotain muuta kuin entinen arki. Onko se oikea paratiisi vai jotain päinvastaista?

Kirja on kelpo tarina, jos kaipaa vain kevyttä ajankulua. Lehtisellä on kyllä kyky tuottaa tekstiä ja punoa juonta, joka on romanttista tusinatavaraa, jota ei kyllä myöhemmin muista. Mutta joskus voi tarvita pienen irtioton arjesta ja muistutuksen siitä, että asioilla on tapana järjestyä.

Siinäpä sitä katsausta menneeseen helmikuuhun. Vielä on takataskussa tarinaa menneestä. Niihin palaan, kunhan saan aikaiseksi.