Lukuhetkiä

Kun käsiin sattuu hyvä kirja, lukeminen on mukavaa ja hyvin koukuttavaa. Jotenkin tuolla työpaikallani näihin tarina-aarteisiin törmää päivittäin. Lukuaikaa on aina liian vähän, mutta sille, mitä pitää tärkeänä, järjestetään aikaa ja mahdollisuus. Siksipä olenkin viime aikoina jättänyt turhempia asioita vähemmälle ja pötkötellyt pitkin pituuttani sängyllä kirja kädessä. Ehdin näköjään lukea enemmän kuin tänne niistä raportoida, mutta huitaistaanpa nyt pari kirjakärpästä yhdellä 

iskulla.

Kate Mortonin Kaukaiset hetket -kirja on odottanut yöpöydälläni jo kauan, viime vuoden puolelta saakka. Tämä vuonna 2015 ilmestynyt, Natasha Vilokkisen suomentama 727-sivuinen romaanijärkäle on saanut odottaa vuoroaan kiireellisemmin luettavilta uutuuksilta, joilla on vain kahden viikon laina-aika. Jotenkin huolestutti ottaa näin paksu Morton luvun alle, koska Paluu Rivertoniin -floppi oli vielä tuoreessa muistissa.

Mutta ei hätää. Kaukaisten hetkien tarina imi mukaansa eikä tarinaa tarvinnut kahlata viikkokausia. Jos olisi ollut aikaa, sen olisi hotkaissut parissa illassa.

Edien äidillä on menneisyydessään salaisuus, josta ei puhuta. Vaikka Edie on äitinsä kanssa läheinen, hän on autuaan tietämätön asioista, joita äidille on lapsena ja nuorena tapahtunut. Salaisuus haluaa kuitenkin paljastua ja vihjeitä paljastuu Edielle yllättäen sieltä ja täältä.

Edien äiti on evakuoitu lapsena Lontoon pommituksia pakoon maaseudulle Kentiin. Siellä hänet adoptoidaan kolmen nuoren naisen upeaan kotiin. Kodissa asuu myös naisten kuuluisa kirjailijaisä. Adoptoitu tyttö tuntee päässeensä henkiseen kotiinsa eikä haluaisi palata entiseen perheeseensä Lontooseen sodan päätyttyä. Edien isovanhemmat kuitenkin pakottavat tyttärensä takaisin kotiin. Sitten seuraa onnettomia tragedioita, joita ei koskaan selvitetä. Mutta menneisyyden haamut eivät halua vaieta ikuisesti...

Kuten muutkin Mortonin sankarittaret, myös Edie turvautuu kirjaston kokoelmiin salaisuuksia ratkoessaan. Se perustunee lapsuudessa opittuun käytäntöön, sillä Edien äiti on tuonut sairaalle tyttärelleen kirjastosta luettavaa. Yksi kirjoista tekee Edieen suuren vaikutuksen. Niin suuren, että se jopa vaikuttaa Edien ammatinvalintaan. Itseäni huvitti eniten juonen paljastus siitä, mitä varten kirjastonhoitajat ovat, heh.

Kaukaisten hetkien jälkeen matkustin mielikuvituksen siivin aivan toisenlaiseen todellisuuteen. Seuraava luettavani oli edellistä huomattavasti ohuempi, mutta tarina oli rankempi. Vaikka kyseessä oli romaani, tapahtumat perustuvat oikeasti elettyyn elämään ja holokaustin aikaan. Ei siis mitään kevyttä luettavaa tämä Heather Morrisin kirja Auschwitzin tatuoija.

Sisko luki kirjan jo ajat sitten, englanniksi. Hänen mietteitään voi lukea 365 kuppia kahvia -blogista, täältä (klik).

Luettuani siskon postauksen, arvelin, että tarina olisi liian koskettava, liian karu ja julma minulle.. Mutta luin sen kuitenkin ja olen hyvilläni, että luin. Kaiken kauheuden ja raakalaismaisuuden keskellä inhimillisyys voi pitää pintansa. Käsittämättömän julmuuden keskeltä voi selvitä elossa ja sieltä voi löytyä jopa elämänmittainen rakkaus.

Kirjassa sivuttiin keskitysleirin kauheuksia, mutta onneksi kirjailija ei nostanut niitä ykkösasiaksi. Kuoleman keskellä toivo säilyi.

On hyvä, että holokaustista puhutaan ja kirjoitetaan. Emme saa unohtaa niitä viattomia uhreja, jotka systemaattisesti tuhottiin pääasiallisesti Hitlerin ja Saksan kansallissosialistisen hallituksen toimesta. Uhrilukumäärät liikkuvat miljoonissa, mutta onneksi on näitä onnellisempiakin loppuja. Onneksi on ihmisiä, jotka kertovat meille, mitä keskitysleireillä ja ghetoissa oikein tapahtui. Ottakaamme opiksi ja pitäkäämme huoli, ettei sama pääse koskaan toistumaan!

Jos vielä juonesta lyhyesti:

Lale on slovakialainen nuori mies, joka lähtee vapaaehtoisena saksalaisten työleirille, koska jokaisesta perheestä jonkun pitää lähteä... Lale luulee näin pelastavansa muun perheen, mutta myöhemmin käy ilmi, ettei niin käynyt.

Lalen onneksi hänet poimitaan jonosta tatuoijan oppipojaksi ja lopulta hänestä tulee uusien vankien tatuoija. Hän siis tatuoi uusien vankien ihoon heidän numeronsa, nimiä ei leireillä käytetty. Vaikka työ on liukuhihnatyötä eikä tatuoijalla juuri ole aikaa kiinnittää huomiota tatuoitaviin (eikä se ole edes suotavaa), Lale sattuu katsomaan erään nuoren naisen silmiin ja rakastuu ensi katseesta.

Onko rakkaudella tulevaisuutta keskitysleirin kurjuudessa?

Jotenkin ihmeellisesti Lale ja Gita onnistuvat tapailemaan vartijoiden silmien välttäessä ja rakkaus syvenee. Kun naisten leirissä asuva Gita sairastuu lavantautiin, Gitan ystävät kiirehtivät kertomaan siitä Lalelle. Mies onnistuu hankkimaan Gitalle penisilliiniä ystävällisten paikallisten rakennusmiehien kautta ja Gita paranee. Nuoret onnistuvat sinnittelemään hengissä vuosien ajan pahamaineisella leirillä.

Kun sodan loppupuolella Auschwitz-Birkenaun leiri lakkautettiin, osa siellä olleista vangeista siirrettiin muille leireille ja loput tapettiin. Lale ja Gita olivat molemmat siirrettyjen joukossa, mutta he joutuivat eroon toisistaan. Mutta kuin sadussa he kuitenkin tapasivat myöhemmin Bratislavassa ja julmuuden keskellä alkanut rakkaus jatkui ja he menivät naimisiin.

Auschwitzin tatuoija oli rankkaa luettavaa, mutta onneksi siinä kuitenkin oli toiveikas ja onnellinen loppu. Kannatti lainata ja lukea!

Sitten olikin jo sunnuntai ja naistenpäivä. Ostin itselleni ja kaikille upeille naisille kimpun tulppaaneja ja paistoin helppoja muffineja, joihin upotin valkosuklaata ja mustikoita. Vietin päivää leppoisasti ja luin jo seuraavaa uutta kirjaa.

Beth O'Learyn ensimmäinen suomennettu romaani Kimppakämppä osoittautuikin vallan mainioksi opukseksi. Alussa vähän häiritsi pikkunokkeluus, joka oli ehkä tarkoituksetonta, mutta juoni kaappasii mukaansa eikä kirjaa haluaisi laskea käsistään... toisaalta harmittaa että tarina loppuu aivan liian aikaisin. Cosmopolitanin arviossa jo todetaan kirjoittajan olevan uusi Jojo Moyes ja allekirjoitan tämän.

Koska on pitänyt käydä töissä ja välillä nukkuakin, kirja on vielä vähän kesken. Mutta palaan siihen vielä, kunhan olen päässyt viimeiselle sivulle. Lisää lukuhetkiä siis tulossa myöhemmin.