Karkauspäivän ulkoilut

Tämän talven säät eivät ole komeudellaan hemmotelleet. Tai jos on sattunut joskus vähän aurinko pilven takaa kurksitelemaan, on tietysti pitänyt kökkiä töissä neljän seinän sisällä. Niinpä oli erityisen autuasta, ihanaa ja piristävää päästä karkauspäivän reippailuille Luotojärvelle auringon kilottaessa taivaalla täydellä tehollaan. Oli myös viimeinen päivä koiralasten pinkoa pitkin hankia ilman rajoittavia taluttumia. Kun kalenterista käännettiin esiin maaliskuun sivu, alkoi kiinnipitoaika. Karvaiset kaverimme tosiaan ottivat ilon irti vapaudesta ja juosta viilettivää hännät heiluen pitkin peltoja ja metsiä tuhatta ja sataa.

Vapauden riemu kilpistyi välillä nahisteluksi, mutta onneksi kaverukset ovat sen verran tasaväkiset, ettei kumpikaan jää liiaksi alakynteen.

Meitä reippailijoita olikin ihan kunnon porukka. Minun, sedän ja koirakaksikon lisäksi kevätsäästä patikoi nauttimassa isä, äiti, kuopus, kuopuksen kulta, serkku ja serkun poitsu. Oli hauskaa olla liikkeellä pienen miehen kanssa, hän kun näki ja huomasi matkan varrelta paljon kaikenlaista ihmeellistä.

Kuvasin ihmisiäkin, mutta jaan tänne blogiin kuitenkin enemmän näitä koirakuvia...

Matkan varrella tuli vastaan kanto. Siitä tulee mieleeni hevosen kavio. Tumma keskusta näyttää myös tuimalta härältä.

Uskaltauduimme vähän kävelemään jäälläkin. Koirilla oli vauhti päällä.

Me ihmiset etenimme verkkaisemmin. Oli mukavaa kuljeskella, kun ei ollut kiire.

Jäältä löytyi yksi kangistunut... Olisikohan ollut liian uhkarohkea ja lähtenyt liikkeelle turhan aikaisin roikottelemaan. Vähän surullinen näky. Pidimme visusti huolen, etteivät koirat tätä ihmettä huomanneet.

Viimeinen etappimme kulki pitkin sänkipeltoa.

Oli hieno päivä!