Eräänä maaliskuisena lauantaina

Viime viikolla jouduin tekemään asian, joka harmittaa ihan vietävästi enkä tiedä, miten pitkään joudun sitä mielessäni märehtimään ennen kuin pääsen päätöksestä ja toiminnasta yli. Ai mitä?

No. Vuoden vaihtuessa kotomaan sää oli surkea. Pelkkää masentavaa mustuutta aamusta iltaan. Lisäksi meistä sedän kanssa tuntui, että arjessa on paljon asioita, joihin olisi hyvä saada etäisyyttä. Siitä se ajatus sitten lähti. Jospa aurinkolomalle...

Minä seikkailin matkatoimistojen nettisivuilla, haaveilin, unelmoin ja tein vertailuja. Löysin erittäin edullisen loistovaihtoehdon, joka toteuttaisi yhden monivuotisista haaveistani. Saisimmekohan lomaa yhtä aikaa sopivaan saumaan? Selvitimme tahoillamme ja jee! Onnistui! Siispä tuumasta toimeen ja matkavaraus sisään. Talven pimeimpänä hetkenä oli ihanaa tietää, että huhti-toukokuun vaihteessa olisimme nauttimassa auringosta, lämmöstä ja leppoisuudesta Kreetan saarella Agios Nikolaoksessa. Itseäni ilahdutti kaikkein eniten tieto, että pääsisin vihdoinkin käymään Spinalongan saarella, jonne Victoria Hislopin sydämeen käypä romaani sijoittui.

Ilo loman odotuksesta on melkein yhtä tärkeää kuin itse loma. Kuukauden verran ennätin leijua. Sitten alkoi kuulua huolestuttavia huhuja. Lakkotalven jälkeen uumoiltiin myös kunnallisen alan työehtosopimusneuvoitteluista kinkkisiä. Ja lopulta se pahin: Lakkonuhkan takia työnantaja ei saisi myöntää lomia juuri sille ajalle, kun meidän piti olla lataamassa akkuja.

Mitä sitten, kun loma on jo myönnetty? Onko työnantajalla oikeutta perua jo myönnetty loma? Tuntui, ettei oikein kukaan osannut vastata varmasti. Selvitin asiaa lukemalla vuosilomalakia ja KVTES:iä ja netin verkkokeskusteluja, mutta en tullut hullua hurskaammaksi. Työnantaja ehdotti palkatonta vapaata loman ajankohdalle. Se ei ole minulle vaihtoehto, puolen kuun palkan menetys olisi turhan iso lovi lompakkoon.

Lopulta ammattiyhdistyksen asiantuntijoilta tuli selkosuomella vastaus. Jos lomani ehtisi alkaa ennen lakkoa, saisin olla lomalla rauhassa. Mutta jos lakko alkaisi ennen lomaa, koko loma peruuntuisi automaattisesti. Tosin se, tuleeko lakkoa ylipäätään ja olemmeko me edes siinä mukana, on spekulaatiota. Riski olisi otettava itse.

Oma veikkaukseni on, että lakkoa ei tule. Kunnallisen alan työntekijät tuntuvat olevan pelkkä menoerä, jonka hyötyä ja potentiaalia ei tunnusteta. Ollaan palkkakuopassa eikä tikapuita tai turvaköyttä kukaan ole valmis meille ojentamaan. Eli kuoppaa kaivetaan vain syvemmäksi ja sanotaan, että se on ammatinvalintakysymys... 

Mutta vaikka en uskokaan lakkoon, en uskaltanut ottaa riskiä, ettei reissuun päästäisikään ja maksettu raha holahtaisi kankkulan kaivoon. Vaikka olin löytänyt hinnaltaan edullisen kahden viikon lomamatkan, sekin olisi kahdelta hengeltä maksanut toista tuhatta euroa. Ei sellaista rahaa halua heittää hukkaan. Jos lakko olisi perunut reissuun lähtemisen, ei menetettyjä euroja olisi mistään saanut pois. 

Eli sydän verta vuotaen peruin matkan viime torstaina siinä vaiheessa, kun maksettavaksi jäi vain matkatoimiston toimistokulut, jotka nekin ovat sivumennen sanoen ihan kohtuuttoman kokoiset. Rahan menetystä enemmän harmittaa unelman romahdus. Väsymyksen ja uupumuksen määrä tuplaantui kerralla. Tuntuu, ettei elämässä ole mitään mukavaa odotettavaa. Samaa tasaista arkea vain hamaan hautaan saakka. Mitä järkeä on olla olemassa?

Yksi motoistani on, että kaikella on tarkoituksensa ja tälläkin pettymyksellä on syynsä. Toistaiseksi en näe niitä syitä enkä osaa ajatella positiivisesti.

Ettei koko viikonloppu menisi pelkkään märehtimiseen, järjestin itselleni kiireisen lauantain. Ensin aamulla kävelin Taito Shopille loistavassa kevätsäässä. Siellä oli naistenpäivän etkot, tuote-esittelyjä (jotka ohitin laput silmillä), kakkukahvit ja Blockprinting-työpaja.

Mennessäni en ollut ihan varma, haluanko tehdä tiskirättiä tai kangaskassia... Niitä kun on kotona yllin kyllin jo ennestään. Aikani katseltuani halusin kuitenkin kokeilla ja päädyin sekoittelemaan värejä...

...ja kokeilemaan tiskirättien painamista. Rätit kun ovat kuluvaa tavaraa, niitä tarvitaan aina. Koska väriä oli paljon, painoin lopulta kaksi tiskiliinaa.

Alimmaisena ensimmäinen eli harjoitustyö. Toinen liina onnistui paremmin ja keltaiset täplät vihreiden viivojen välissä mielestäni oikein aateloivat työn. Tuli pääsiäisliina ja tykkään kovasti!

Painetut kuviot piti vielä silittää liinan alla kiinni alustaansa.

Valmista!

Sitten olikin aika katsella ihastelevin silmin ympärilleen. Kyllä oli taas silmäkarkkia kaikkialla!

Kahvipöydässä oli tarjolla herkkua myös kielelle.

Kakku hämäsi... se näytti mustikkaherkulta, mutta päällä olikin mustaherukkaa. Hämmentävää pistää lusikka suuhunsa ja maistaa muuta kuin oletti. Mutta hyvää oli, yllätyksestä huolimatta.

Askarreltuani ja kakut herkuteltuani poistuin kassan kautta ja kipittelin kotiin. Kävin siellä vain vaihtamassa vaatteet ja taas mentiin. Nyt ajelimme sedän kanssa Punkaharjulle. Kävin maksamassa Harjun Portilla ratamaksun ja vuokraamassa jääkiiturin ja voi vauhdin hurmaa! Setä viiletti retkiluistimillaan ja minä potkuttelin sydämeni kyllyydestä. Ihan hiki tuli, mutta olipa mukavaa!

Punkaharjulta kotiuduttuamme tein meille lounasta, perunamuusia ja lihapullia. Sitten jaksoikin taas mennä... Nyt kävelin elokuvateatteri Killaan katsomaan monta Oscaria voittanutta Parasite-elokuvaa. Ulkoilusää oli edelleen mainio.

Elokuvasta tiesin etukäteen aika vähän. Sen, että se kahmi Oscareita (Paras elokuva, Paras kansainvälinen elokuva, Paras ohjaaja ja Paras alkuperäiskäsikirjoitus), on eteläkorealainen ja K-16 ja saanut hämmentyneen kehuvia kommentteja sen nähneiltä ystäviltäni.

Ja juu, olihan se. Ehdottomasti näkemisen arvoinen, mutta myös erikoinen, yllättävä ja hämmentävä. Ehdin jo ihmetellä, miksi elokuvalla oli K-16 -luokitus, mutta selvisihän se. En kyllä ollenkaan ihmettele, että Oscareita ropisi.

Elokuvan jälkeen kävelin kotiin, jonne olikin ilmestynyt pari koirakaveria. Kuopus oli sairastunut rajuun vatsatautiin ja koirat tarvitsivat hoitoa. Kyllä mummukka hoitaa, mielellään. Olikin jo ollut tassuterapeutteja ihan ikävä. Loppuillan ohjelmassa oli Putous, sauna ja koiralenkki. Yhteen lauantaipäivään mahtui monenlaista. Sehän oli tarkoituskin, eli tämä suunnitelma toimi!