Luontoretkiä pääkaupungissa

VAROITUS! Tämä on maratonpostaus. Kannattaa varata eväät vierelle, tai selata vain kuvat nopeasti... vaikka sekään ei käy kovin nopeasti. Pahoittelen jo etukäteen!

Vähän kuin puskista Helsingin reissun käyntikohteisiin tuli ylimääräisenä... tai ei, ei ylimääräisenä, mutta aiemmin suunnittelematta, Roihuvuoren kirsikkapuisto. Olen vuosia haaveillut pääseväni Japaniin kirsikankukkien aikaan, mutta en usko tämän unelman ikinä toteutuvan. En usko jaksavani edes matkustaa niin kauas, saati sitten että onnistuisin osuttamaan matkani parhaaseen kirsikankukka-aikaan. Siksi oli kutkuttavaa nähdä uutisissa kuvia Roihuvuoresta edellisenä viikonloppuna. Kukkia oli valtavasti!

Paras kukinta oli kyllä jo ohi siinä vaiheessa kun me matkustimme bussilla paikalle. Vähän turhaan koukattiin Itiksen kautta, sillä ajoimme epähuomiossa pysäkin ohi. Mutta se olikin onni onnettomuudessa, sillä matkakorteillamme saatoimme ajella niin paljon kuin päivässä kerkesimme ja nyt pääsimme lähemmäs retkikohdettamme ja patikointia tuli paljon vähemmän. Esikoinen toimi hyvänä matkaoppaana ja ilman häntä olisimme varmaan olleet ihan hukassa.

Kukkivat puut olivat niin lumoavia, että kuvia tuli napsituksi aivan tolkuton määrä! Kirkas auringonpaiste loi haastetta kuvaamiseen, sillä valon ja varjon rajat olivat jyrkät ja ihmisten kasvoihin varjot loivat epätasaisuutta.

Ihan totta, olen valinnut tähän postaukseen vain osan kuvista. Mutta kyllä näitä riittää...

Kuvasimme kahdella järkkärillä ja kolmella kännykällä. Tulikohan kuvattua tarpeeksi?

Kuvasimme toisiamme kukkivien puiden alla. Ja sitten loppupäivän keräilimme kukkien terälehtiä hiuksista ja vaatteista. Jopa vaatteiden sisäpuolelta!

Kummityttö kuvasi minua ja esikoista. Olimme tosi jäykkiä ja hymyttömiä... heh, ei vainenkaan. Ei meistä meinannut saada kunnollista pelleilemätöntä otosta ollenkaan.

Huh, asetuimmehan me lopulta kutakuinkin kunnon poseeraukseen!

Kun kaikki kauneus oli tallennettu muistikortille, piti vielä vähän leikkiä kuihtuneilla kukinnoilla ja valolla.

Kukkivien puiden alla oli kyltti, joka opasti japanilaiseen puutarhaan. Lähdimme sitä etsimään, mutta emme löytäneet. Mutta vesitornin juurelta löytyi uskomaton keto-orvokkimatto.

Myöhemmin kävi ilmi, että näitä orvokkipeltoja oli viljalti muuallakin Helsingissä. Nämä ensimmäiset olivat kuitenkin ne, joita kuvattiin eniten.

Kummityttö istahti sinne orvokkien keskelle ja esikoinen kävi häntä kuvaamaan. Ja minä sitten kuvasin molempia...

Esikoinen tosin piiloutui puskaan paparazzina.

Linja-autolle kiirehtiessämme näimme vielä upean lemmikkiesiintymän. Tämä kuva tosin ei tee näille somille kukille oikeutta.

Roihuvuoresta ajoimme bussilla taas Itäkeskukseen ja sieltä metrolla Kamppiin. Hesburgerilla haukkasimme vähän välipalaa ja taas mentiin! Tällä kertaa matkustimme Klaukkalaan kummieni luo. Meitä oltiin jo matkakeskuksella vastassa. Ja pian olimmekin kummitädin kasviskeitolla, jäätelöllä ja munkkikahveilla.

Edellisestä vierailusta oli melkein vuosi, joten oli tosi kiva käydä ja päästä vaihtamaan kuulumisia. Useammin pitäisi käydä.

Illaksi vielä oli ohjelmaa, joten viiden bussilla ajelimme takaisin Helsinkiin, jonne saavuimme vähän ennen kuutta. Nopeasti pakkasimme piknik-eväät mukaan ja suuntasimme kaupunkipyörille.

Helsingissä on mainio kaupunkipyöräsysteemi. Koko pyöräilykaudeksi voi hankkia itselleen lisenssin, jolla kaupunkipyörät ovat käytössä koko kesän. Lyhyemmäksikin ajaksi fillarin voi saada käyttöönsä. Ensin kirjaudutaan netissä ohjelmaan ja maksetaan vuokra etukäteen ja sitten vain polkemaan!

Paitsi ettei se nyt niin helposti käynytkään!

Esikoisella ja ystävällään on maksettuna koko kausi. Lisäksi esikoinen osti minulle ja kummitytölle vuorokauden käyttöoikeudet (5 € kpl). Ensimmäisellä pyöräparkilla oli vain kaksi pyörää, joten talutimme ne seuraavalle parkille, josta ottaisimme lisää fillareita käyttöömme. Tai luulimme ottavamme. Järjestelmä ei antanutkaan meille kuin kaksi pyörää, ilmoitti vain kolmatta irroitettaessa, että maksettujen pyörien määrä on täynnä.

Esikoinen soitti asiakaspalveluun, mutta sieltä ei koskaan vastattu. Pankkitilillä näkyi, että veloitus kahdesta pyörästä oli mennyt sinä päivänä ja aiemmin ostetun lisenssin piti tietenkin kaiken järjen mukaan olla edelleen voimassa. Mutta neljä henkeä  ja kolme polkupyörää  oli toimimaton yhtälö.

Oli taas turvauduttava bussikyytiin.

Pian olimmekin Seurasaaren silloilla. Vihdoinkin yksi unelmistani oli toteutumassa!

Ensimmäisenä oli vastassa taas valtavat määrät orvokkeja.

Kaikilla alkoi taas olla nälkä, joten etsimme sopivan paikan, johon pystytimme leirimme. Salaattia ja sämpylää sekä smoothieta oli ruokalistalla. Hyvältä maistui!

"Ruokasalin " ikkunasta oli hienot näkymät.

Kummityttö on kevään ylioppilas. Sitä juhlistaaksemme ostin pienet pullot kuohuvaa. Kuivaa halusimme ja tooosi kuivaa saimme. Seuraavalla kerralla vähän makeampaa mettä lasiin, kiitos.

Seurasaaressa ollaan luonnon keskellä. Kummit arvelivat, että saaren oravat tulisivat osille maistelemaan eväitämme ja antoivat kurreja varten pähkinäpussin. Pitkähäntiä ei näkynyt, mutta lokit tarkkailivat silmä kovana ruokailuamme. Niille ei kyllä meiltä herkkuja herunut.

Ruokailun jälkeen kiersimme saarta, mutta ilta saapui ja väsy. Tahdon tuonne vielä joskus uudelleen paremmalla ajalla. Vaikka kyllä pienelläkin vierailulla ehti nähdä paljon.

Ketunleipä eli käenkaali kukki metsässä myös.

Tuomi kukki ja tuoksui.

Metsäorvokkeja oli enemmän kuin olen koskaan ennen missään nähnyt.

Rentukat kukkivat rantaheinikossa hehkuvina.

Ei ollut kioski auki. Ei saatu jäätelöä eikä kahvia.

Alueella on monta mielenkiintoista rakennusta, mutta kaikkien ukset olivat ummessa. Olimme liikkeellä väärään kellon- ja vuodenaikaan.

Karjamaja Maalahdelta Pohjanmaalta 1820-luvulta

Patsasaitta eli nili Petsamosta 1800-luvulta. Tänne laitettiin metsästyssaalis talteen suojaan karhuilta ja ahmoilta.

Aurinko laski jo horisontin taa kun pieni joukkiomme kiirehti pois saaresta. Vielä löytyi paljon kuvattavaa.

Kaikki eivät oikein pidä kanadanhanhista, mutta kyllä tällainen hanhiperheen iltauinti-idylli sulattaa paatuneimmankin sydämen. Ja minähän olin ihan myyty, kun muutenkin noista luontoelikoista tykkään.

Vain täysikuu jäi katsomaan jälkeemme, kun astuimme bussiin ja ajelimme esikoisen luo yöpuulle. Olipa meillä taas toimen päivä! Ja huomenna jatkuu!