Kerimäen keikka

Olipa sellainen erikoinen viikonloppu, että olin ihan yksin kotona. Wau, tykkään! Vapaus tehdä mitä haluaa tai olla tekemättä. Syödä silloin kun on nälkä tai olla syömättä. Tosin lauantaina oli työpäivä ja illalla olin jo sen verran uuvuksissa viikon riennoista, etten mitään kummempaa saanut aikaiseksi.

Sunnuntaina avasin tekemättömien töiden purkin, kurkistin sisään ja suljin sen saman tien. Liikaa velvollisuuksia kerralla haukattavaksi ja viikon ainoa vapaapäivä oli liian kallisarvoinen tuhlattavaksi. Ajattelin, että aamupäivän humputtelen ja iltapäivällä teen kasvimaan, etsin reseptit ja kirjoittelen ostoslistan loppuviikon leipomuksia ajatellen ja viimeistelen keskeneräisen matonvirkkuun. Humputteluksi valikoitui Itä-Savon menovinkeistä Kerimäen kirppistapahtuma.

Kerimäelle on meiltä matkaa pikkuisen reilu 20 kilometriä. Laskin mielessäni, että tunnin pyöräily sinne, tunti perillä ja paluumatkaan taas tunti. Olisin kotona hyvissä ajoin iltapäivällä tarttuakseni odottaviin kotitöihin.

Niin innoissani poljin fillarilla, etten edes kuvia ottanut ennen kuin vasta kääntyessäni valtatieltä kirkonkylälle.

Silloin kun vielä asuin Kerimäellä, takana oleva talo toimi valtion virastotalona. Sittemmin siitä tuli kunnantalo ja nyt se on yksityisessä omistuksessa oleva Kerimäkitalo. Pihamaalle levittäytyi historian kolmas kirppistapahtuma ja syksyllä jatkoa seuraa.

Viihdyin pitkän tovin katselemassa tarjontaa ja rupattelemassa paikalle sattuneiden tuttujen kanssa.

Tien toisella puolella on Wanha apteekintalo ja siellä kirppismyyjillä oli pöydät sisätiloissa, ihanassa lämmössä. Ulkona oli sen verran vilpoisaa, että vaikka pyöräilyn jälkeen olin kuumissani, pian alkoi vilu hiipiä hipiälle. Oli suloista käydä välillä sisällä lämmittelemässä.

Tein muutamia hyviä löytöjä, mutta ne on vielä kuvaamatta. Palaan siis ostosraporttiin myöhemmin.

Kuulin siellä kirppiksellä kuljeskellessani, että läheisen kahvilan, siis Kaivopirtin, hampurilaiset olisivat hirmuisen hyviä. Varsinaisesti en ollut kovin nälkäinen, vaikka kello oli jo ehtinyt puoleen päivään. Päätin kuitenkin käydä murkinalla, ettei kesken polkemisen väsy yllättäisi.

Kaivopirtti on ihan maailman suurimman puukirkon vastapäätä.

Kaivopirtti on sisältä viihtyisä ja hyvällä maulla kekseliäästi sisustettu. Istuin pöydässä, jonka lasin alla oli tällainen viisaus:

Hetken odottelin ja jo minulle kiikutettiin tilaamani ruishampurilainen. Oli muuten hyvää!

Olen mainoksen uhri ja ostin jälkiruoaksi pehmiksen. Minulla oli jätskintai.

Syötyäni keksin pistäytyä kirkkorannassa nappaamassa muutaman kuvan idyllisestä järvimaisemasta venevajoineen.

Laituri oli vähän sammaloitunut ja vähän pelotti kävellä siinä. Vaikka ihan tukeva se oli.

Ihme kukka tuo voikukka. Kasvaa ja kukkii kivierämaassakin.

Hairahduin vielä Suopursu-kukkakauppaan ihastelemaan kukkaloistoa.

Mieleni teki villisti kukkivaa amppeliruusua, mutta järki kielsi ostamasta. En olisi sitä pyörän tarakalla saanut mitenkään turvallisesti ehjänä kaupunkiin.

Upeat, erikoisen väriset kärhöt!

Pinkki on pop!

Valtava hortensia!

Tällainen kerrottu petunia sopisi mainiosti meidän parvekkeelle.

Kasvihuoneissa oli monta houkutusta.

Minullahan on pääni sisällä monta ajatusta tekemisistä, joita teen sitten joskus... Kulennoisten mutkaisen kylätien läpi pyöräily on ollut tällä suunnitelmalistalla jo pari vuotta. Niinpä nyt paluumatkalla pysähdyin tähän risteykseen ja kahden sekunnin miettimisen jälkeen päätin toteuttaa tämän haaveen juuri nyt. Käänsin pyörän keulan siis kohti Punkaharjua, vaikka olin menossa Savonlinnaan. Päädyin palaamaan kotiin mutkan kautta.

Tie on kapea, mutkainen ja mäkinen ja hämmentävän vilkkaasti liikennöity. Tie oli myös hirveän huonossa kunnossa. Ihan tilkkutäkkitie, sillä sitä on paikattu paikankin päälle. Asvaltti on pykinyt kuin korppuihoisen kantapäät ja vaarallisen oloisia asvalttirailoja on pitkin matkaa. Ihan kunnon monttujakin tiessä oli talven jäljiltä.  Piti siis pitää katse tarkasti tiessä eikä passannut hairahtua ihailemaan hienoja maisemia.

Kuvassa railoja lievemmästä päästä eikä sattunut paikkauksiakaan tähän otokseen.

Aikani ajettuani aloin moitiskella itseäni. Tie jyrkkine ylämäkineen imi mehut ja reidet alkoivat anoa armoa, jota niille ei tietenkään suotu. Pari vuotta sitten Kolin rinteillä kokeilin onneani ja oikean käden nivelten kestävyyttä hallitsemattomassa alastulossa ja nyt ne mokomat kävivät muistuttamaan olemassaolostaan. Tähän mennessä olen tänä keväänä pyöräillyt vain lyhyitä asiointipyrähdyksiä, yleensä töihin.  Nyt matkaa tuli kiertotien kierrettyäni 58 km. Tuollainen lähes kuusikymmentä kilometriä oli kertalinttuulla jommoinen rykäisy. En aina muista, ettei tämä muori ole enää ihan nuori.

Matkani varrella oli tarjolla paljon keväistä silmänruokaa. Kuinka  kiehtovia ovatkaan nuo vastakylvetyt pellot! Oli hieno pyöräilypäivä ja kotiin palattuani olin oikein tyytyväinen matkamittariin kertyneihin kilometreihin ja kaikkeen kokemaani.

Aikaa tuhrasin reissullani niin paljon, etten ehtinytkään tehdä kaikkea suunnittelemaani. Kasvimaa on edelleen tekemättä, samoin ostoslista. Mutta sanotaan, että urheilusuorituksen jälkeen pitäisi venytellä kunnolla, joten loppuillan venyttelin istumalla kovalla, kylmällä lattialla viimeistelemässä  virkattua palamattoa. Kaikenlaisiin asentoihin sitä ihminen pääseekin, mutta niistä asennoista pois pääseminen... Se on jo toinen juttu.