Erinomainen elämä

Erinomaista se on - elämä. Työkin on sellaista, ettei ikinä ole kahta samanlaista päivää eikä aamulla töihin mennessään tiedä, mitä on edessä. Se on asiakaspalvelun suola ja sokeri.

Mutta perjantai oli muuten vain taas ihan ilmiöimäisen hyvä päivä. Olin jälleen keikalla Kerimäen lähikirjastossa työkamusen kanssa. Töissä syön AINA eväitä, mutta noina keikkapäivinä olemme ottaneet tavaksemme pitää ihan oikean ruokatauon ja lounastamme Kaivopirtillä. Nyt ostin sieltä iltapäiväkahville mukaan meille herkkupullat. Pullat, joilla on ilme... 

Urakoituamme koko päivän kokoelmanhoitotöissä, kotona kutsui sohva. Mutta sen seireenkutsusta kieltäydyin huokaisten, sillä olihan minulla taas lippu teatteriin. Tällä kertaa seurana oli seitsemän työkaveria ja koko joukko muita teatteriharrastajia.

Siitä on jo vuosia (varmaan kymmenen ellei enemmänkin) kun luin Esko-Pekka Tiitisen kirjan Anjan erinomainen elämä. Luin ja tykkäsin! Luin sen myöhemmin vielä toistamiseen, se kun oli niin hupaisaa, mutta myös syvällistä luettavaa.

Nyt sitten Savonlinnan teatterista vasta eläköitynyt Mervi Koskinen esitti samat tarinat monologina Savonlinnasalin Onnellisten ateljeessa. Kun kuulin tulevasta produktiosta, olin heti intona lähtemään yleisöksi. Kirja oli hyvä, joten tämä esitys oli nähtävä.

Pyöräilin paikalle. Mietin vähän, minne voin fillarin parkkeroida. Ei näkynyt pyörätelineitä, joten tähän on hyvä...

Pyörä parkkiin, pikainen maisemien ihailu ja sitten sisään...

Katsomo oli pieni, olisikohan ollut 60 - 70 hengelle. Melkein joka penkille istui joku. Taisi jäädä vain kaksi paikkaa tyhjäksi.

Näyttömön lavastus oli hieno ja vielä hienommaksi se muuttui esityksen edetessä, sillä kaikki muuntui ja muuttui eikä mikään ollut ihan sitä miltä näytti.

Tarina lyhykäisyydessään on sellainen, että sisko tuo Anjalle kasettisoittimen ja isän vanhat humppakasetit ja käskee polottaa niihin elämänsä jälkipolville muistoksi. Ja Anjahan polottaa, "ruppeemia" syntyy. Mutta mutta... mikä kaikki on totta ja mikä mielikuvitusta. Anja puhuu välillä kasettitarinoiden päälle, riiteleekin itsensä kanssa, käy piilossa kiroilemassa, tanssii ja laulaa, elää.

Kaikessa on ihastuttavan positiivinen vire, vaikkei Anjan elämä niin helppoa ole nyt eikä varsinkaan ole ollut. On ollut avioero, ainoa poika muutti Espanjaan, kun ei Anja saanut sitä kotona pidettyä, yli kolmekymppistä... Sisko taitaa olla ainoa, joka käy kylässä.

Kirjan lukenut jo tietää odottaa yllätystä lopussa ja sieltä se tulee. Sairaalan lääkäri toteaa lakonisesti, että onhan tästä jo puhuttu. Kun ei sinulla sitä siskoa ole koskaan ollut. Niin että mistä tässä kaikessa sitten oikein olikaan kyse?

Mervi Koskinen on mainio näyttelijä. 35 vuotiaana uransa aloittanut ja 34 vuotta näytellyt ammattilainen osaa asiansa. Ikää on jo eläkkeelle jäännin verran, mutta jaksamista ja kuntoa on enemmän kuin monella nuuoremmalla. Monologia katsellessa aika suorastaan riensi eikä suvantokohtia tullut. Yksinäinen nainen näyttämöllä osasi pitää yleisön mielenkiintoa yllä.

Voisin tämän katsoa vaikka uudestaankin kyllä.