Tapahtui joulukuussa

Koska joulukuu on valunut sormien välistä kuin hieno hiekka, kasaan monta asiaa tähän yhteen postaukseen. Kuopuksen koirat ovat viettäneet melkein koko kuukauden "joululomaa" "mummolassa" ja vaikka koirilla on ollut monta hyvää saumaa ottaa rennosti, samaa ei voi sanoa tädistä... Olen puuhannut kaikenlaista. Välillä olen onnistunut ja välillä on yritys mennyt myttyyn, esimerkiksi kun yritin ommella kierrätystarvikkeista kummitytön joulupakettiin pussukkaa... Se ei valmistunut ikinä.

Mutta pari maukasta soodaleipää olen leipaissut kaiken muun ohella, Ohje on niin helppo ja nopea, että leipä valmistuu miltei itsestään. Ohjeen voi käydä kurkkimassa täältä(klik). Tosin ensimmäisellä kerralla ei ollut kotona hiivaleipä- eikä sämpyläjauhoja, joten korvasin jauhot laittamalla 1 dl kaurahiutaleita 1 dl ruisjauhoja, 1 dl talkkunajauhoja ja 3 dl vehnäjauhoja. Hirmuisen hyvää tuli! Tosin leivän päälle tekemäni viillot olivat sen verran reippaat, että leipä kohotessaan jakautui miltei neljään osaa. Maltillisemmalla viiltelyllä leivästä olisi tullut kauniimpi.

Työkaverin kanssa on otettu tavaksi käydä joulun alla antamassa itselle edullinen, mutta toiselle ehkä erityisen arvokas lahja eli luovuttamassa verta. Kiitokseksi verestä saa aina kahvilipun, jolla saa kanttiinista hyvää leipää/piirakoita yltäkylläisten päällysteiden kera ja maukasta kahvia. Niin nytkin.

Olavinlinnassa järjestetyiltä Tuomaanmarkkinoilta en ottanut yhtään kuvaa, koska tungos oli valtava. Linna oli ulkopuolelta valaistu hienoksi ja pihalla mahtui jo kuvaamaankin.

Kun joulu lähestyi, iski tarjoiluahdistus. Piti sitten paistaa pari taatelikakkua ja monta pellillistä piparipullia. Kakuista ei ole kuvia ollenkaan ja pullistakin vain tällainen pikainen räpsy.

Kummitytön kanssa olemme suunnitelleet elokuvissa käyntiä jo pitkään. 21.12. tuli ensi-iltaan Ailo, pienen poron suuri tarina. Sen halusimme nähdä! Mutta ensin syömään! Capero on kantapaikkamme ja kyllä siellä näkyy aina melkein tungokseksi saakka muitakin asiakkaita. Valitsin jälleen Gorgonzola-pitsan, se kun on niin ylittämättömän hyvää. Kummitytön lautasella oli pastaa. Ja Caperon hyvillä salaateilla tietysti aloitettiin!

Ailo oli dokumenttityyppinen tarina pienen poron syntymästä ja kasvamisesta isoksi. Maisemat olivat lumoavat ja Ailon tarina ihan vain pikkuisen jännittävä, mutta herttainen. Tarina kuvasi monen muunkin Lapin eläimen elämää. Naali ja orava olivat vallan sympaattisissa sivurooleissa ja varsinkin naalin ilakointi lumessa oli hupaisaa katsottavaa. Pikkuisen tuppasi välillä nukuttamaan, mutta jaksoin kuitenkin pysytellä hereillä koko tarinan ajan.

Kotona olen kahvi- tai ruokapöydässä istuessani ihastellut runsaasti kukkivaa jouluruusua. Jouluinen lempikukkani!

Jouluaattona lähdimme koiria ulkoiluttamaan koko Kotosen naissakki, esikoinenkin oli ehtinyt Helsingistä paikalle. Pakkanen nipisteli poskia, mutta emme antaneen sen haitata.

Kotimme lähellä oleva päiväkoti lakkautettiin joitakin vuosia sitten sisäilmaongelmien vuoksi. Iso talo on nyt tyhjillään ja ilkivallantekijöiden silmätikkuna. Ikkunoita on laudoitettu umpeen, ne kun on pitänyt särkeä ja kaikki sisällä ollut hajottaa.

Siellä on kuitenkin mainio sisäpiha, jossa kävimme juoksuttamassa koiria. Päiväkodissa lapsuutensa viettäneille tytöille tuli päiväkodin pihalla ihan nostalginen olo ja kiipeilytelineeseen kavunnut esikoinen ihmetteli, kuinka paljon helpompaa narujen välissä pujottelu olikaan silloin pienenä... Yhteistuumin kiittelimme päiväkodin valtavaa pihaa ja lukuisia leikkitelineitä. On siellä ollut hyvä kasvaa.

Kun koirat oli juoksutettu, ne saivat jäädä keskenään kotiin ja me suunnistimme haudoille ja aattoillan hartauteen Kerimäen talvikirkkoon, ison kirkon kupeeseen.

Kirkonmeininkien loputtua maisemassa näkyi upea pakkaspäivän auringonlasku. Kuvaa siitä ei kunnollista saanut.

Kirkolta autoilimme mummolaan aattoillan viettoon. Sinne tuli myös veljeni perheineen, joten pääsimme viettämään ihan kunnon perinteistä jouluaattoa koko suvun voimin. Mammu oli laittanut kystä kyllä ja kaikki erilaiset ruokavaliot (maidoton ja kasvis) oli otettu hienosti huomioon. On siinä ollut kovasti askaretta mammulle. Ja meillehän maistui!

Mammulassa sain sylitellä Sulo.kissaa, joka ei tosiaankaan tykkää olla sylissä. Mutta joulun kunniaksi Sulokin oli yllättävän sosiaalinen ja pyöriskeli silityksiä kerjäämässä meiltä joulunviettäjiltä. Sulo viihtyi sylissä ihan yllättävän pitkät tovit, oli kai iloinen, kun olimme liikkeellä ilman koiria.

Kotiin kiirehdimme jo hyvissä ajoin tarkistamaan, vieläkö kuusi on pystyssä. Hyvin olivat karvakaverukset käyttäytyneet kaksin ollessaan, mitään koiruuksia ei oltu tehty. Joulupukin säkistä löytyi lahjoja myös koirille ja tämä Kirjastokuningattaren lahja näytti olevan nuoremman koiran ehdoton suosikki.

Joulupäivää vietimme leppoisasti pelaillen ja löhöillen, minäkin kolme Buranaa syötyäni tokenin pystyyn puoli yhdeltätoista... Ikinä ei ole ollut niin kovaa päänsärkyä, se melkein onnistui pilaamaan koko joulupäivän. Nuorempi koira oli kovin iloinen, kun nousin ylös eikä sallinut minun naputella tietokonetta vaan nousi nojatuolia vasten pystyyn hellyyttä jakamaan.

Viimeisessä kuvassa vielä koiramainen malliesimerkki siitä, kuinka rennosti joulu pitää ottaa.

Jouluun liittyviä postauksia on vielä pari tulossa... Mutta tässä vähän esimakua.