sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Siitä yli mistä aita matalin


Esikoinen on taas kotona polttamassa kynttilöitä! Vain hetken, mutta kuitenkin. Elämä (hostperhe) ei ole kohdellut lasta oikeudenmukaisesti ja uuden au pair -perheen etsintä on käynnissä. Ilman tätäkin episodia lapsi olisi tällä viikolla kotona, koska hän on EYP:n  istunnon pääjärjestäjä ja oli sopinut tämän vapaan jo ennen lähtöään Suomesta. Kumma kohtalo järjesti senkin, että tähän lomaan sisältyy myös papan saattaminen haudan lepoon.

Viime yönä siirryttiin talviaikaan. Kelloja on tänään rukattu uuteen aikaan. Ja takuulla joku unohtuu ja aiheuttaa sitten joskus myöhemmin hassuja tilanteita. Niin on käynyt ennenkin... setä Kotonen myöhästyi kerran töistä ja minun rannekelloni näytti kesäaikaa vielä keskellä kylmintä talvea.




Eilen kirjoittelin, että blogin syntymäpäivän kunniaksi olin aikonut leipoa kuppikakkuja, mutta en vain eilen saanut aikaiseksi. Tänään korjasin tuon epäkohdan, mutta otsikon sanoin menin aidasta yli helpoimman kautta. Ostin kaupasta muffinssiainekset. Sunnuntaita tottakai, koska nyt on sunnuntai. Pussin sisältö kuppiin, sekaan vettä ja öljyä. Sekoitus ja taikina muffinssivuokiin ja uuniin paistumaan.


Ihana tuoksu tulvi kotiin. Molemmat lapset kävivät kyselemässä maistiaisia. Kielsin koskemasta leivonnaisiin ennen kuin ne oli kuorrutettu. Kuorrutteen tein Mascarponesta, tomusokerista, kaakaojauheesta ja maidosta. Särmää leivonnaisiin tuli turkinpippurirouheesta. Nam! Yllättävän hvyää noin puolivalmisteesta.









Muuttorevohka, siis tyttöjen huoneiden vaihtaminen keskenään, on hyvällä loppusuoralla. Esikoisen vanha rautasänky on hetkisen olohuoneessa ennen kuin se saadaan myydyksi. Yllättävän hyvin se kuitenkin istuu tuohon väliaikaiseen paikkaansa.



Kamalasti on ihmisten huushollissa tarpeetonta tavaraa. Sehän on ollut ilmiselvää jo kauan. Mikähän olisi helpoin tapa vähentää sitä järkevästi? Sitä tässä taas pähkäillään. Että pääsisi siitäkin aidasta yli matalimmalta kohdalta...

4 kommenttia:

  1. Suosittelen kirpparin pitoa! Kolme viikkoa tämän vuoden aikana ja huushollissa on satoja tavaroita vähemmän ja samalla tuli tienattua sohvien verhoilurahat ;)

    Osanotto papan poismenon johdosta. Muistot sydämiänne lämmittäköön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osanotosta!

      Kirpparia olen harrastanut aiemmin, mutta nyt en millään viitsisi hinnoitella kaikkia tavaroita ja kiikuttaa niitä kirpparille... kun siellä pitäisi käydä joka päivä siivoamassa sotkut. Mutta varmaan jossain vaiheessa vuokraan kuitenkin kirppispöydän, kun en ihan ilmaiseksi kuitenkaan raaski kaikesta luopua....

      Poista
    2. Ai niin, piti vielä ihmetellä, että hyvinpä tienasti kirpparimyynnillä! :)

      Poista
    3. Tätä ihmettelin itsekin ja kirpparin henkilökunta tilityskopissa ;) Tosi hyvin siellä tienasi, olihan siinä hinnoittelussa ja siivoilussa työtäkin, mutta kyllä kannatti!

      Poista