Kun mieli avoimena kulkee maailmassa, voi käydä niinkin, että sellaiselle päivälle, jolle ei ollut mitään suunnitelmia, muodostuu oikein mukavat menot. Sellainen päivä oli viime viikon sunnuntai.
Lauantai tuli ja meni tien päällä. Kuopus ja veljeni järjestivät meille sedän kanssa pistäytymisen Lahdessa ihan noin vain... Tai no, ei se nyt ihan niin yksinkertaisesti käynyt ja oli minullakin lusikkani sopassa.
Eli kuopuksen ongelmana on ollut aikaiset työaamut, kun töissä pitää olla jo kuudelta. Työmatkaa on kuusi kilometriä eikä paikallisliikenne kulje. Kun on vielä ne karvalapsetkin aamulla lenkitettävä, heräämiset pyöräilykauden jälkeen alkaisivat olla vallan varhaisia. Tuli auton tarve. Ja Lahdesta löytyi sopiva, mieleinen menopeli kohtuullista korvausta vastaan. Veli, joka ymmärtää autojen päälle enemmän kuin keskivertopulliainen, soitti autokauppaan ja neuvotteli kuopuksen puolesta asian miltei valmiiksi. Sitä sitten melkein koko oman perheen voimin käytiin katsomassa ja mukaanhan se pieni punainen pippuri lähti... Autoliikkeen pihalla oli ajopeli poikineen ja yhden keulalla kellotteli kuvauksellinen vesipisararivistö. Tämä on ainoa kuvatodiste koko matkalta.
Siihen reissuun tärvääntyi koko lauantaipäivä, mutta sunnuntain ohjelmaa en juuri ehtinyt edes miettiä, kun se oli jo itsekseen muodostunut. Ensin käytiin isän ja äidin kanssa lounaalla Laitaatsillan ABC:llä ja iltapäivällä kapusin äidin kanssa Kuvalinnan portaita.
Olimme menossa katsomaan elokuvaa Downton Abbey. Minähän en ole yhtään tv-sarjan jaksoa nähnyt, joten olin ihan ummikko ja noviisi. Henkilöt olivat tyystin uusia ja uppo-outoja, mutta aikani katseltuani pääsin vähän jyvälle minäkin.
Maisemat olivat hienoja, talot upeita, musiikki miellyttävää ja juonikin ihan hauska. Näyttelijät olivat vallan mainiot, etenkin Maggie Smithin näyttelemä Violet Crawley. Että ihan miellyttävä tapa menettää Dowton Abbey -neitsyys... Tosin vaikutti siltä, että sarjaa aiemmin seuranneet saivat elokuvastakin enemmän irti.
Elokuvan loputtua kiirehdimme takaisin meille ja kahvipöytään. Isä ja äiti olivat menossa tuomiokirkkoon Jorma Hynnisen konserttiin ja minulla oli illan ohjelmassa Runoa, musiikkia ja ruisleipää Kulttuurikellarilla ystäväni ja esikoisen kummitädin kanssa.
Tarjolla oli ennen ja jälkeen esityksen LuomuMuhosen mainiota ruisleipää hyvillä höysteillä.
Linnan Lausujat olivat valmistaneet ohjelmaan monia ruoka-aiheisia runoja ja Laura Vartion haitarimusiikki lausuntaesitysten välillä sopi tunnelmaan kun nappi raksiin.
Kuultiin runoja mm. Iikka Muhoselta, Riikka Haloselta, Eeva Kilveltä, Eeva Heilalalta, Anja Poriolta, Sinikka Nopolalta ja monelta muulta. Välillä piti nauraa ääneen ja välillä kiersi vesi silmässä. Että tunteisiin kävi ja oli hienoa! Maire Makkosen esittämä Jaakko Tepon Hilma ja Onni oli vallan hykerryttävän hauska melankolisuudestaan huolimatta. Mainio oli myös Marja Hakkaraisen ja Marjatta Väyrysen tulkitsema Juhani Mäkelän Rouvien kesken. Ja ihan jokainen lausujista kantoi kunnon korren yhteiseen kekoon ja liikutti kuulijoiden sisintä. Olen niin hyvilläni, että tuli lähdettyä!
Viimeisenä runona kuultiin Aili Hakkaraisen Matkaeväitä. Se oli paras lopetus, mitä kuvitella saattaa. Tietenkään en muista runoa kokonaan, mutta ajatus oli se, että kun joku (äiti?) huolehtii lähtijälle (lapselle?) yhtä sun toista mukaan, lähtijä pyytää, että anna vain leipomasi lämmin leipä... Kaiken muun saa maailmalta.
Kiitos Linnan Lausujille ja ohjaaja Kaarina Lavoselle sekä tilaisuuden järjestäneille MTK-Savonlinnalle, Sääminki-Seuralle ja LuomuMuhoselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti