Pikareissu Mikkeliin

Viikko sitten sunnuntaina meillä Kotosilla oli ohjelmassa päiväajelu Mikkeliin. Piti käydä hakemassa kuopuksen koiralapset lomalle "mummolaan", sillä kuopuksella oli suunnitelma, johon eivät koirat sopineet.

Kuopus oli töissä neljään saakka, joten sitä ennen emme hänen residenssiinsä päässeet. Se ei ollut ongelma vaan mahdollisuus. Päätimme näet ryhtyä turisteiksi!

Ensin Mikkelipuistoon!

Tintit kisailivat kivasti kivellä, mutta en ehtinyt kunnolla niitä kuvata kun jo lennähtivät eteenpäin.

Ihan ensin suunnistimme Greeneri-ravintolaan kahvikupposelle. Samaan seurueeseen liittyi myös sedän veli ja veljenpoika, joille toimme matkalaukkuja lainaan. Kenenkään meistä ei tarvinnut käyttää takaovea, vaan rohkeasti marssimme sisään pääovesta.

Eilinen viineri oli niin herkullinen, ettei sitä olisi uskonut yönylinukkuneeksi. Pistimme pullan puoliksi sedän kanssa, sillä tulomatkalla poikkesimme Juvan ABC:llä murkinalla ja nyt ei ollut lainkaan nälkä.

Kahviteluamme kiersimme vielä puistoa. Vähän oli pettymys mallipuutarhojen määrä... niitä oli aika vähän. Mutta ne mitä siellä oli, olikin tosi hienoja!

Kärhöt olivat niin upeita, etten meinannut päästä ollenkaan eteenpäin... Otin tuhat (vain hieman liioittelua) kuvaa, joista oli vaikea valita tänne laitettavat.

Mikkelissäkin on ratikka!

Tosin tämä ei ajele pitkin kaupunkia, vaan nököttää paikoillaan Mikkelipuiston vieressä. Helsinkgin kaupungin liikennelaitos on lahjoittanut nämä käytöstä poistetut ajopelit Mikkelin kaupungille ihan viime vuoden lopulla.

Pääsiskö kyytiin?

Ei ainakaan tästä ovesta.

Tervetuloa!

Kuskin penkiltä olisi tällaiset näkymät. Aika paljon erinäisiä nappuloita...

Ei tule matkustajan aika pitkäksi, sillä matkalukemista on tarjolla talon puolesta. Tosin ei ihan tuoreita painoksia, heh.

Onneksi ei ollut vaunukahvila auki, koska kerkesimme eliksiirimme nauttia Greenerissä.

Vaunusta toiseen piti siirtyä ulkokautta. Siinä olikin sopivasti pyörällinen silmäniloa.

Saattaapi olla, että tätikin on pienenä tyttönä kummin luona kyläillessä istuskellut tämän vaunun punaisilla penkeillä.

 
Vaunuissa oli saunamaisen helteistä, joten ihan mukava oli hypätä taas ulkoilmaan.

 
Seuraava etappimme oli Naisvuorella. Sinne piti päästä, sillä Rita-siskon blogipostaus herätti mielenkiinnon tornin värikästä taidenäyttelyä kohtaan.

Tänne ei museokortti käy, joten kävimme lunastamassa lippumme riihikuivalla rahalla. Tai siis muovikortilla. Eikä edes saatu mitään lippuja, joita olisi voinut kuvata. Maksu kyllä kelpasi.

Setä laski 143 porrasta alhaalta ylös. Minä ihailin betoniportaikon ruutuikkunaa ja poikkesin kesken kapuamisen näyttelytilaan.

Ovi on auki, tervetuloa!

Läksin kiertämään näyttelyä myötäpäivään ja lopussa huomasin olleeni vastavirran akka. Näyttely olisi pitänyt kulkea vastapäivään. Siksiköhän en oikein innostunut tästä blingbling-taiteesta. Oli siellä muutama hieno oivallus, mutta jotenkin tuntui liian muoviselta ja tekokorealta minun makuuni.

Ilon enkeli oli mainio idea ja setä nappasi minusta kuvan siipimimminä. Tämä sopii omaan ajatusmaailmaani kuin nenä päähän. En aina jaksa olla ilon enkeli, mutta olen täysin vakuuttunut siitä, että ajattelemalla positiivisesti, elämä on paljon helpompaa.

Tämä "Pyörre" on hauska, iloinen ja värikäs. Mutta tornin huonokuntoinen seinä syö osan Pyörteen iloenergiasta.

Ja sitten se taideteos, jonka halusin omin silmin nähdä: Sateenkaarikirjasto.

Tästä tykkään!

Seuraavaksi muutamia kuvia niistä taideteoksista, jotka eivät minuun kolahtaneet. Liikaa krumeluureja ja tavoittamattomia sfäärejä.

Pitkästä piknikpoppanasta tykkäsin!

Näyttelystä jatkoin matkaani kohti korkeuksia ja mahtavia maisemanäköaloja. Tornista näkyi mm. kirkko...

... kuopuksen kotitalo...

...tuolla jossain kaukaisuudessa piippujen tällä puolen Kenkävero ja Mikkelipuisto...

... värikässeinäinen sairaala tavallisten talojen puristuksessa...

...ja tornin oma varjo.

Tornista näimme alapuolella olevan patsaan, jota laskeuduimme takaisin maan pinnalle katsomaan.

Mutta ei kyltissä kerrottu, miksi tämä alaston ukkeli patsastelee Naisvuorella. Onneksi kuitenkin Wikipedia tietää kertoa, että kyseessä on Johannes Haapasalon pronssiveistos Vaeltaja vuodelta 1920.

Sitten olikin jo aika suunnistaa kuopuksen luo kahvittelemaan ja koirien kanssa kotimatkalle. Se oli sellainen pikapistäytyminen naapurikaupungissa. Ei pöllömpi päivä!