Viisi vuotta ja 900 höpötystä

Puolitoista viikkoa sitten torstaina tuli tasan viisi vuotta siitä, kun ensimmäisen kirjoitukseni kirjoittelin Kotosella-blogiin. Ihan olin noviisi, vaikka bloggaaminen olikin jo vähän tullut tutuksi työhön liittyvällä kurssilla. Vaikka opiskellessa kuljettiin tiedon valtatiellä, kurssitehtävät raapustelin Metsänhenki-blogiin. ettei totuus unohtuisi.

Kun kurssi päättyi, mietin mitä tapahtuisi blogille ja julkiselle kirjoittamiselle. No kappas, esikoinen sitten pian muuttikin maailman ääriin, joten kotikuulumisia oli kätevää päivittää verkkoon. Samalla sitä sieltä saisi muutkin tutut ja tuntemattomat lukea Kotosen kuulumisia, jos ne jotakuta sattuisivat kiinnostamaan.

Ihan alun perin tosin kirjoittelun idea oli kirjata vain itselle muistiin elämänpolun mutkia, tapahtumia ja kohokohtia. Mutta kun yllättäen alkoi tulla oikein lukijoita, kirjoittamisen tapa muuttui enemmän yhteisölliseksi.

Blogin aihepiirinä oli alun perin tarkoitus olla pelkkä kotoilu. Kotipuuhat yleensä ja varsinkin käsityöt ja leipominen. Sitten alkoi olla aina vain enenevässä määrin luontopostauksia ja lopulta reissupäivitykset valtasivat alaa. Siksi piti muuttaa blogin nimi vastaamaan paremmin sisältöä. Nyt siis ollaan kylillä ja kotosella, milloin mitenkin. Ja vaikka vietän arkipäivien valveillaoloajasta suurimman osan työpaikalla, työasiat olen pyrkinyt pitämään poissa Kotoselta ja blogista. Välillä vain ihan pikkuisen lipsahtaa...

Blogin oikeana aloituspäivänä istuin bussissa matkalla Helsinkiin, joten syntymäpäivähehkutus jäi ajallaan tekemättä. Mutta ei se haittaa, vielä ehtii.

Tämä juttu on Kylillä ja Kotosella blogin yhdeksässadas postaus. Siksi oli oiva sauma paistaa ja täyttää täytekakku. 900 kynttilää olisi ollut kolmen munan kakun päälle liioittelua, mutta viisi sopi hyvin.

Leivoin pienen kakun (kolmesta pienestä munasta), halkaisin sen kolmeen osaan, kostutin laktoosittomalla maidolla, väleihin raikasta omenasosetta ja kermavaahtoa ja päälle pakastimesta itse kerättyjä vadelmia sekä laktoositonta kermaa pursotuksin. Tykkään!

Tosin vadelmat sulaessaan loivat kakkuun hyvin ajankohtaan sopivaa Halloween-tunnelmaa. Punainen mehu värjäsi kermavaahtoa melko mielikuvituksellisesti. Kiille marjojen päällä olisi pitänyt koristeet paremmin kuosissa, mutta en oikein tykkää hyytelömäisestä kiilteestä kermakakun päällä.

Ilahduin, kun löysin kaapin perukoilta joskus muinoin kirpputorilta ostamani kakkukynttilät. Kun asettelin kynttilöitä pidikkeisiinsä, hoksasin miksi nämä olivat kirpparille joutuneet: Kynttilät eivät sopineet pieniin jalkoihin! Mutta ei ollut hätä tämän näköinen... Pikkuisen sulatin kynttilän alaosaa ison kynttilän liekissä ja johan pysyi tuikku pystyssä!

Reilun kaupan ruusutkin kipaisin hakemassa lähikaupasta juhlan kunniaksi. Että oli sitten pikkuisen paremmat päiväkahvit tänään.

Kiitos kaikille vuosien varrella mukanani kulkeneille, kiitos myös uudemmille tuttavuuksille! Vaikka edelleen kirjoittamisen peruslähtökohta on oma "päiväkirja", on kuitenkin mukavaa tietää, että olette siellä. Ei tunnu niin yksinpuhelulta tämä, kun tiedän, että joku jossakin ainakin joskus lukee höpöttelyjäni. Jos vielä joku joskus jaksaa jonkun kommentin kirjoittaa, niin se on iso ilo. Valoa marraskuun pimeisiin päiviin, teille jokaiselle, ystävät!