Tapahtui marraskuussa

Huh, kylläpä on taas ollut päivissä elämää! Kiirettä pitää, että kaiken ehtii ja kun välillä pitää nukkuakin. Blogipäivitykset ovat jääneet kaiken muun jalkoihin, mutta mitäs siitä. Teho-Ellinä kasaan kaiken kerralla tähän yhteen juttuun.

Kaiken kiireen keskellä on ehdittävä aina kilkuttelemaan edes muutama silmukka keskeneräiseen neulomukseen. Siitää se sitten vähitellen edistyy, tosin tämänkertainen työ on sen verran haastava, että valmistumiseen menee tovi.

Suunnittelemattomia sukkia väkertäessäni en tiennyt, mihin kuvauksiin lähetettävä pariton seikkailija mahtaa joutua. Mutta nyt on salaisuus selvinnyt. Sukkani paistatteli tässä päivänä muutamana paikallisen aviisin sivuilla monen muun sukkakaverin kanssa. Omani ylärivissä kolmas vasemmalta. On se, vaikka sanomalehden painovärit eivät ihan vastaa todellisuutta.

Viikko sitten perjantaina oli vuorossa ammattiyhdistyksen tarjoama pikkujouluateria ja -teatteri Savonlinnasalissa.

Vanhalla Casinolla pääsimme poimimaan alkupalat seisovasta pöydästä. Otin varovaisesti, että jaksaisin syödä vielä pääruoan ja jälkiruoankin. Pääruokaa pitikin sitten odottaa. Ja odottaa. Ja odottaa. Mikä ihme saattoi kestää, sillä ruokailijoiden määrä oli tiedossa jo etukäteen?

Kun ruoka vihdoin tuli, sain tosi pienen annoksen. Liha ja muusi olivat maukasta ja hyvää, mutta nälkä jäi. Viimeisissä pöydissä ruokaa odotettiin niin loputtoman kauan, että he saivat kuohujuomat hyvitykseksi pitkästä odotuksesta.

Jälkiruoka tarjoiltiin teatterin väliajalla. Sekin oli vähän outo tapaus. Hervottoman kokoisella lautasella oli pieni pallero jotain moussea, pari sikkaretta marenkia ja muutama makupisara appalsiinia ja jotain muuta. Kahvi oli hyvää, mutta tekotaiteellinen jälkiruoka ei vakuuttanut.

Teatterin uusin pikkujoulurevyy sen sijaan vakuutti ja lunasti odotukset. Matti Ruuskan kirjoittama ja teatterinjohtaja Taava Hakalan ohjaama Radio Xlinna on yhtä paikallisten erikoisuuksien humoristista tykitystä. Kohtauksesta toiseen kiitävän esityksen aikana ei voinut olla ihmettelemättä tekstintekijän loistavaa komiikantajua ja ihastelematta näyttelijöiden upeaa heittäytymistä ja ammattitaitoa. Olen ennenkin todennut, että pienen teatterimme sykkivä sydän on taitava, yhteen hitsautunut ja sitoutunut henkilökunta. Missään muualla en ole nähnyt tällaista!

Se on tosin todettava, että toispaikkakuntalaiselle vitsit ja paikkakunnan omituisuudet eivät olisi auenneet.

Lauantain huhkin töissä, mutta sunnunaina oli ihan toiset sävelet. Kummitätini oli kutsunut minut seurakunnan järjestämään kummikirkkoon. Tämä oli ensimmäinen kummikirkko Savonlinnassa, mutta ilmeisesti jatkoa seuraa.

Meitä oli paikalla penkkirivillinen, sillä isä ja äiti olivat paikalla oman kummityttönsä, serkkuni eli oman kummini tyttären, kanssa. Serkun puoliso oli paikalla myös, samoin heidän poitsunsa oman kumminsa kanssa.

Käyn kirkossa hirveän harvoin ja jos käyn, niin suurimpina juhlapyhinä. Silloin siellä on aina hirmuinen tungos. Siksi hämmästyinkin, kun hyvin harvalukuinen kuulijakunta tuntui ilahduttavan tilaisuuden järjestäjiä. Onko normisunnuntaisin yleisöä vielä vähemmän?

Messun jälkeen kirkossa oli mahdollisuus valokuvaukseen (emme halunneet) ja kahvitarjoilu. Kahvia halusimme ja hyvältä se maistuikin.

Sunnuntain iltapäivä menikin tiiviisti jouluyllätysten valmisteluissa. Niistä ei voi tässä vaiheessa enempää hiiskua. Paitsi että serkun joulukalenteri olisi nyt valmis...

Viime joulun alla serkku kysyi, tekisimmekö täksi jouluksi toisillemme joulukalenterit. Lupasin. Asiasta ei ole sen koommin keskusteltu, joten voi olla, että asia on serkulta jo unohtunut. Mutta koska itse olen pitkin vuotta täytettä pusseihin haalinut, olihan se kalenteri koottava. Kehikko löytyi jollain kirppiskierroksella, pussukat ompelin kierrätyskankaista ja tadaa! .... Ei siitä erityisen kaunis tullut. Mutta on se yllätyksellinen. Kai.

Maanantaina palasin töistä kotiin mutkan kautta suoraan. Ja ihailin marraskuista auringonlaskua.

Tiistaiaamuna töihin mennessä selän takana nousi aurinko. Ihana, ihmeellinen talviaurinko. Melkein myöhästyin töistä, kun piti sitä ihmettä vähän väliä kääntyä ihastelemaan.

Töissä koottiin työkaverin kanssa käsityöaiheisista postikorteista näyttely. Näyttely on paikallaan mainostamassa ensi viikon käsitöiden teemaviikkoa. Kortit ovat kahta lukuunottamatta minun kokoelmastani. Olipa kiva saada laatikoiden uumenissa lymyilleet hienot kortit edustavasti esille.

Kiireiselläkin viikolla pitää joka ilta lukea vähän ennen nukahtamista.

Tänään oli tämän viikon viimeinen palkkatyöpäivä. Kotiin kävelin kohti täysikuuta. Pakkastakin oli jo ja se vähän nipisteli kinttuja. Mutta silti oli pariin otteeseen pysähdyttävä napsimaan kuvia kuusta ja toivottava, että se edes joltakin näyttäisi muistikortille vangittuna.

Hyvää viikonloppua ystävät!