Rouva C.

Rouva C... 70-luvun lapsen ja 80-luvun nuoren muistojen onkaloista putkahti mieleen Onnen päivät -tv-sarja ja se, kuinka Fonzie puhutteli Richie Cunninghamin äitiä "mrs C." Ohjelma oli sydämellinen hupailu, josta en kyllä enää paljoa muista.

Minna Rytisalon uutuuskirja Rouva C. kertoo ihan toisesta rouvasta ihan toisessa ajassa ja maailmassa. Kirjan päähenkilö on ihan oikeasti ollut olemassa, mutta tarina on silti silkkaa mielikuvitusta. Tai ei kokonaan. Kirjailija on lukenut Minna Canthin elämästä kaiken mahdollisen ja sen jälkeen kirjoittanut todellisen ihmisen elämästä kuvitteellisen tarinan. Kirjailija ei kuulema enää itsekään tiedä, mikä oli faktaa ja mikä fiktiota. Kuinka lukijakaan voisi tietää?

Romaanin kansi on kaunis ja arvoituksellinen. Kun sain kirjan kirjastosta, en alkanut ahmia tarinaa, vaan pyörittelin kirjaa käsissäni, silittelin sen kantta ja fiilistelin tunnelmaa. En ole lukenut Rytisalon esikoista, mutta olen kuullut siitä paljon hyvää. Siksi odotukset Rouva C:n suhteen olivat aika kovat.

"Elämä on arkea ja meteliä ja hiekkaa lattialla mutta silti ei saisi unohtaa katsoa toista." Tällä kuusamolaisella äidinkielenopettajalla on taito kirjoittaa runollista proosaa, puhaltaa henki elottomiin kirjaimiin. Tekstin lukeminen on nautinto. Ilmaisun vähäeleinen rikkaus maalaa elävää ja hengittävää mennyttä maailmaa, oikean ihmisen kohtaloa kaikkine iloineen ja kipupisteineen.

Rouva C. on kirja naisen ja miehen välisestä rakkaudesta, tyttöjen välisestä ystävyydestä ja Minnan kasvukertomus. Minnan ja Ferdinandin liitto on tasa-arvoinen ja onnellinen, puolisot antavat toisilleen tilaa ja vapautta totetuttaa itseään, arvostavat ja kunnoittavat toisiaan ja Ferdinand on vankka tuki masennuskausista kärsivälle vaimolleen. Minnan ja Ferdinandin avioliitto on kaunis, lämmin ja parasta mitä näille ihmisille on tapahtunut.

Takakannen tekstit antavat esimakua tulevasta lukuelämyksestä, mutta enpä olisi uskonut, millaisia murheita ja myötäelämisen kyyneleitä vielä lukiessani vuodattaisinkaan.

Minna on päättänyt lähteä seminaariin ja puhuu isänsä ympäri antamaan luvan. Minna on ihminen, joka taistelee oikeaksi näkemiensä asioiden puolesta väsymättä ja onnistuu jo nuorena käätämään vanhempiensa pään. Seminaarissa Minna on ahkera ja tunnollinen oppilas, lahjakaskin.

Kotikaupunkinsa Kuopion koulussa Minna on tuntenut olonsa ulkopuoliseksi eikä hänellä oikein ole ollut ystäviä. Jyväskylän seminaarissa vierelle, parhaaksi ystäväksi, löytyy Flora, saman puun toinen oksa. Tytöt jakavat salaisuutensa, opiskelunsa ja koko elämänsä. Flora on ihastunut lehtori Canthiin ja Minna tukee ystäväänsä. Harmi vain, että lehtori Canth on iskenyt silmänsä Minnaan.

Lehtori Canth lähtee lukukaudeksi Saksaan ja kosii sitä ennen neiti Minna Johnsonia. Minna ei voi vastata myöntäväsi vaan antaa miehelle rukkaset. Rytisalo kuvaa tilannetta hienovaraisesti, sanomatta mitään suoraan, mutta silti selvästi.

Mutta niinhän siinä käy, että lehtori Canth lopulta saa haluamansa. Mutta Floran ja Minnan välit eivät koskaan palaa ennalleen. Oliko ystävyys koskaan ollutkaan todellista? Onko naisten välisissä suhteissa aina kysymys kilpailusta?

Aluksi avioliiton todellisuus on Minnalle järkytys, mutta ajan myötä vakka ja kansi hioutuvat yhteensopiviksi. Minna ei olisi voinut saada parempaa miestä. Lapsia tulee, vaikka ensimmäinen raskaus meni kesken.

Muut lapset jaksavat syntyä elossa ja terveinä. Synnytyksen jälkeen vain äiti on loputtoman väsynyt ja mieliala menee mustaksi. Ferdinand tukee vaimoaan, mutta väsyy välillä itsekin.

Onnellinen ja vakavarainen elämä horjahtaa, kun Ferdinand sairastuu. Vaikka mies piilottelee tilannetta vaimoltaan niin kauan kuin mahdollista, totuus tulee lopulta ilmi.

"Tämän minä sain, tähän minä asetuin, minulla on kuusi lasta eikä enää siskoa eikä isää, minulla on kahdeksan kamaria ja Ferdinand, minulla on talousvihko ja kirjoitusvihko ja ajtus sanoista joita näyttämöllä puhutaan ja Robert joka ymmärtää juuri sen mitä aion, mutta rauhaa on vähän ja hullummaksi vain menee vaikka lapset kasvavat, sillä aikaa ei tule lisää." 

Joistakin vastoinkäymisistä huolimatta Minna elää hyvää, rikasta elämää ymmärtäväisen puolison vierellä. Ferdinand antaa vaimonsa huutaa tuleen, taistella naisten ja tyttöjen aseman puolesta ja kannustaa Minnaa kirjoittamaan, koska näkee Minnan lahjakkuuden. Se ei tuohon aikaa ollut ollenkaan tavanomaista, pikemminkin päinvastoin. Eikä Minnan aktiivisuutta kaikissa piireissä katsota ollenkaan hyvällä.

Ferdinandin sairaus etenee ja asioiden laita alkaa valjeta Minnallekin. Teksti oli suorastaan riipaisevaa. Luopuminen rakkaasta puolisosta ja yhteisestä elämästä ei ole helppoa kummallekaan.
 

Ferdinandin sairastellessa Minna on huolissaan myös omasta terveydestään, mutta kyse onkin uudesta vauvasta. Lapsi syntyy, kun isä on jo kuollut. Onneksi Ferdinand oli järjestänyt asiat ennen kuolemaansa. Perhe ei jäänyt tyhjän päälle, vaikka Minnan musta kausi miehensä kuoleman ja kuopuksen syntymän jälkeen olikin tavallista pidempi ja syvempi.

Lopulta Ferdinandin veli patistaa Minnan perheineen muuttamaan takaisin Kuopioon, kauppiaaksi isänsä perustamaan kauppaan. Ensin Minna ei lämpene ajatukselle, mutta tajuaa pian, että ehdotuksessa on järkeä. Kun vielä Flora kauhistuu ajatusta ja toteaa, ettei Minna sitä ainakaan voi tehdä, ei naisista ole kauppiaiksi, Minna ei voi luovuttaa. "Jos joku sanoo minulle, että tuota et voi, minä voin. Sen minä opin siltä mieheltä joka sanoi minua kottaraiseksi."

Se oli sellainen kirja. Kannatti lukea.

Mitähän sitä sitten lukisi? Jos vaikka Rytisalon esikoisen...?