lauantai 26. joulukuuta 2015

Joululahjustelut, osa 2


Olen tänä jouluna saanut läheisiltäni niin hienoja lahjoja, ettei tosikaan. Miten ovatkin osanneet hankkia minulle sellaisia lahjoja, etten ole osannut tai edes älynnyt toivoa. Tässä ne kaikki:



Blogisiskon paketin sain jo hyvissä ajoin. Avasin sen ja ohops... lahjat olivat siinä kaikki vapaasti ihasteltavissa. Ja kyllä minä ihastelinkin ja huokailin hämmästyksestä. Niin mieleisiä ja niin monta erilaista osaa:


Paddington-elokuvaa olen etsiskellyt kirppareilta, kun en ole raaskinut kaupasta ostaa normihintaan. Nytpä sain sen joulupukin ennakkopaketista. Kiitos Rita! Samaan pakettiin oli yltäkylläisesti piilotettu myös vastajauhettua talvikahvia, pitkät tulitikut kauniissa rasiassa ja käsintehtyä valkosuklaata: Kinkun päälle tonttukin huokaa, hetki kanssa suklaan suokaa.


Paketissa oli vielä aivan mielettömän hieno, kanelilta tuoksuva korttikin!


Aattona paketeista kääriytyi yllätys toisensa perään. Esikoinen askarteli joulusalaisuuksia heti kotiuduttuaan maailman ääristä. Minullekin oli paketti, jonka upea lahjakassi oli kiikutettu koto-Suomeen Brittein saarilta saakka. Kun nostin pakettia, huudahdin hämmästyksestä, sillä se oli tosi painava! Totesinkin lapselle, ettei ihmekään, että matkalaukussa oli ylipainoa. Mutta eipä sisältöä oltu tuotu Englannista saakka, vaan lapsi oli lukenut äitinsä blogia tarkalla silmällä ja huomannut toiveen ja AmandaB:n betoninen tonttumuori muutti meille suklaata seuranaan.



Kuopus oli ostanut äidilleen värityskirjan, joka on myös korttikirja. Näppärää! Toisenkin värityskirjan sain, se tuli työkaverin paketista.


Työkaveri oli koonnut pakettinsa ajatuksella ja pistänyt samaan lahjakassiin monta mieleistä tuotetta. Virkkukoukkusista tykkään kovasti, mutta kyllä tykkään myös Pentikin Eden-sarjan lautasesta ja serveteistä!


Koska joulupukki muisti myös tyttöjä värityskirjoilla, eilinen meni keittiön pöydän ääressä värittäen ja huilatessa pelasimme muuttuvaa labyrinttiä... Nyt on sormenpäät hellinä ahkerasta väritystyöstä!




Toinenkin työkaveri on näköjään selvillä Virkkukoukkusfanituksestani. Hänen joululahjapaketistaan paljastui aivan mielettömän ihana vuosikalenterikirja ja käsityöhöperölle sopivat pinssi sekä jääkaappimagneetti. Oooh....



Sain joulumuistamisen myös kolmannelta työkaverilta. Hän pitää huolen, että selviän töihin hengissä, kun takin helmassa killuu kaunis Raitavaaran huopaheijastin.



Kotikaupungin kummitäti oli paketoinut minulle Tontun vuosi -kirjan ja Klaukkalan kummitäti lähetti kissahuivin.


Isältä ja äidiltä sain lahjan, joka osui napakymppiin. Sain kirjekuoren, jonka sisältä löytyi lahjakortti lauluyhtye Rajattoman kirkkokonserttiin Juvalle. Sen lisäksi sain vielä hienon käsityökirjan Sukupolvien silmukat. Samaan kuvaan pääsivät korttikaveri Outsan lähettämät kauniit Nalle-langat.



Mielettömän upean lahjan sain myös setä Kotoselta. Siihen pääsin kyllä itse vaikuttamaan. Joulun alla nettikirpparilla oli myynnissä digikamera, joka olisi astetta hienompi kuin entinen Canonini. Uusi kamera on myös Canonin IOS-malli, mutta numerot ovat 450. Mieluilin kameraa ja setä sanoi ostavansa sen minulle, jos haluaisin. Se oli kyllä vanhana ja käytettynäkin melko hintava, mutta kun myyjä antoi minun testata kameraa ensin ja sen totesin toimivaksi, päätin haluta itselleni lisää opeteltavaa. Ainahan uudessa laitteessa on omat kotkotuksensa. Sain myös paketin ylellisiä After eight -konvehteja sekä Casino-arvan, jossa ei ollut muuta voittoa kuin raaputtamisen ilo.


Koko perheen yhteisiä lahjoja saimme myös. Serkku oli tehnyt meille kotitekoisia makeisia, mutta niistä ei ole kuvaa luonnollisesta syystä. Nimittäin me söimme ne, heh heh,

Sedän veljeltä ja vaimoltaan saimme iiisoon paketin. Sisältä paljastui muhkea korillinen kaikenlaista hyvää ja herkkua. Olipa mahtava lahja! Kuvista puuttuu korissa olleet patalaput, osa karkeista ja esikoisen, joka on heidän kummilapsensa, oma paketti. Siinä oli iso Tanssi-sarjan kulho ja paljon karkkia. Että oli esikoinen onnellinen kulhosta, hän kun tykkää tuosta sarjasta kovasti.



Kun jouluaattona kotiuduimme, ulko-oven takana oli paketti. Sieltä paljastui jouluinen kukka-asetelma, jonka yksi serkuistani vaimonsa kanssa oli ovellemme jättänyt. Harmi ettemme olleet kotona heidän käydessään.



Kaikki lahjat olivat ihania ja niin mieleisiä. Olen melkein noloissani kaikesta tästä hyvästä, jonka sain osakseni. Lämpimästi ajattelen kaikkia ystäviäni ja läheisiäni ja lähetän sydämestäni nöyrät kiitokset kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kyllä olet ollut kilttinä! Ihania lahjoja <3

    Ja kiva, että munkin lahjani osui ja upposi :)

    Mullakin on tuo ihana Talviunelmia värityskirja, kiitos! Ja saman sai myös Esikoinen... Meillä värittävät kaikki (no ei Ukko)

    Ja.... Arvaa mitä? Mulla on sama kalenteri... EIIIIIII!!!! Tottakai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain, ihania lahjoja kaikki! Olen ihan hämilläni kaikista upeista yllätyksistä, joita sain paketeista kääriä.

      Kuopus ei tiennyt, että olin käynyt värityskirjaostoksilla, joten aika yllättävää, että hän osasi ostaa minulle kirjoista parhaan :)

      Ja tietenkin meillä on samanlaiset kalenterit :) Kuinkas muutenkaan! :D

      Poista