lauantai 5. joulukuuta 2015

Kahden lasin välissä


Meillä on keittiön työpöydän takana ikkuna, josta tulee mukavasti valoa puuhailijaille. Ikkuna kyllä likaantuukin sata kertaa useammin kuin vaikka olohuoneen lasit. Sanonta kuuluu, että rapatessa roiskuu, mutta leipoessa sitä vasta roiskuukin. Siitä huolimatta olen pitänyt erinäisiä koriste-esineitä ikkunan välissä muistuttamassa mm. muinaisista ulkomaanreissuista.

Jokin aika sitten luin tai kuulin, että joulun tuoksuvin/lemuavin kukka viihtyy ikkunalasien välissä, siellä kun on riittävän viileää. Siitä se ajatus jäi itämään. Kun sattumalta törmäsin Tokmannilla myynnissä oleviin hyasintteihin ja toisessa hyllyssä oli alennusmyynnissä sinkkiset purkit alusineen, ostopäätös oli oikeastaan jo tehty.

En sitten ehtinyt aikaisemmin asentelmaa virittelemään paikalleen, mutta tänään kävin tuumasta toimeen. Omasta pihasta löytyi niin männynkäpyjä kuin lehtikuusen oksiakin. Vuosikausia on askartelutarvikejemmassani majaillut pussillinen meriheinää. Istuva kissa ja pikkuinen siili ovat jo ikkunanvälisen vakiasukkaita. Pienet lapsifiguurit hankin Amanda B:n joulumarkkinoilta tänään ja siitä kerronkin myöhemmin lisää.






Olipas kivaa puuhaa! Joka kerran kun menen keittiöön, keittiön uusi ilme ilahduttaa. Mietin, olisiko sekaan pitänyt ujuttaa jotain väriläiskää, mutta ehkä ei... Vähemmän olkoon enemmän.

2 kommenttia:

  1. Ihana ikkuna! Minä olen aina tykännyt hyasintistä, mutta nykyään en enää kestä sen tuoksua. Tuo voisi olla ratkaisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vähän samankaltaiset tunnelmat täälläkin... pienenä ihmettelin aikuisten nyrpistelyä hyasintin tuoksulle, kun minusta se tuoksui ihanalle. Nyt minunkin mielestäni tuoksusta on tullut liian vahva, suorastaan lemu.
      Ikkunan välistä kukan vahva ominaishaju ei pääse sisätiloihin, joten jos tämä kokeilu onnistuu, meillä varmaan on hyasinttiasetelma keittiön ikkunann välissä tästä lähtien joka joulu :)

      Poista