maanantai 27. tammikuuta 2014

Aarteita?



Olen vapaapäivien huviksi kierrellyt kirppareita, joita on oikeastaan ihmeen paljon näinkin pienesssä kaupungissa. Kaikilla kirppareilla en tosin ehtinyt vieläkään vierailla. Kympin torilla kävin kahdesti, Viiskulman kirpparilla, A-killan kirpparilla, Mertalan kirpparilla ja Superkirppiksella kaikilla kerran. Viiskulman kirpparilta ei taaskaan löytynyt ostettavaa. Muilla kirpputoreilla oli kukkaron nyörejä raoteltava.

Paras löytö oli ehkä Kympin torilta löytynyt lasimaljakko. Siihen oli tosin tungettu koko kasa simpukoita sisään ja niistä ei olisi ollut väliksi. Maljakko simpukoineen maksoi 5 €, joka oli mielestäni aika paljon. Ensin olin jättämässä maljakkoa paikoilleen, mutta päädyin kuitenkin ostamaan sen. Olinhan jo pidemmän aikaa haaveillut tulppaanimaljakosta ja siihen virkaan tämä uusi löytö sopikin oivasti.



Kai noille simpukoillekin ajastaan jotain käyttöä löytyy. Tai sitten laitan ne jossain vaiheessa takaisin kiertoon.

Toiseksi paras löytö oli Superkirppikseltä löytynyt Arabian 24 h -sarjan sininen tarjoiluastia. Se maksoi vain 3 € ja pakkohan se oli ostaa pois kuleksimasta, vaikka muut saman sarjan astiat meillä ovatkin vihreitä.



Kympin torilta löysin myös esteettiseen silmään vetoavat ruukun ja tuikkukupin. Ne myytiin eri pöydissä, mutta kummassakin oli saman ihmettelyn aihe. Miksi ihmiset eivät viitsi pestä tuotteita, ennen kuin tuovat ne kaupattavaksi? Nämäkin molemmat olivat yököttävän töhnäiset, mutta onneksi näin likakerroksen läpi näiden potentiaalin... Oi, sen tekee se pieni, pyöreä muoto! Värikin on minulle juuri se oikea!



 

Ruukku maksoi 2 € ja tuikkukuppi euron. Yhtään enempää en niistä olisi suostunut pulittamaankaan.


Askartelu- ja tuunaustarvikevarastoa täydensin Kympin torilla ostamalla korvakoruja, joiden koukut otetaan uusiokäyttöön, tyynyliinan, jonka pitsille on tiedosssa jo uusi käyttötarkoitus sekä pikkuisista palasista koottu liina, joka aikaa myöten paloitellaanä ja palat käytetään somisteina erinäisissä projekteissa.



Tyynyliina pitseineen oli 50 senttiä, korvakorut 50 snt/pari ja pieni liina irtosi eurolla. Kun shoppailun hurmokseen olin joutunut, sorruin ostamaan vielä Pentikin sisustuskivet 3,50 eurolla.

A-killan kirpparilla ei hinnat päätä huimaa. Pitsiliinoja uusiokäyttöön ja 65 nappia maksoivat kokonaista 2 euroa!





Kympin torin löytöjä on vielä yksi esittelemättä. Kun esikoinen aikoinaan ripitettiin, meidän lähikukkakaupassa oli kaupan aivan mielettömän veikeä risukahvikuppi. Hintaa sillä oli niin että hirvitti, mutta juhlajärjestelyhuumassa menin ostaa paukauttamaan kupin ja siihen kukkia. Nytpä löysin Kympin torilta kupille kaveriksi kannun! Eikä maksanut kuin 3 €. Ensi kesänä pääsenkin tekemään hienoja asetelmia! En oikein malttaisi edes odottaa!


Tulppaanien aika. Esikoisen synttärikukkia.


2 kommenttia:

  1. Ostaa paukauttamaan :----D Äiti sie oot mainio! Tää blogi on sitä paitsi aivan ihana. <3

    VastaaPoista
  2. Minkähän takia tuo tuppaa naurattamaan nyt kun sen noin tekstistä irrallaan näkee? :D
    Kiitos muruseni, itsekin olet ihana! <3

    VastaaPoista