sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Iso ja pieni

Kotosen mattotehtaalla ei olla kuultukaan mistään kesäseisokista, joten kun Kesän herkkuja -postauksessa vilautettu iso, harmaa Asteri-matto oli valmiiksi päätelty, täti Kotonen siirtyi samoilla lämpimillä koukuttelemaan Lankavan ohjeella pientä Marketta-mattoa. Olihan ison maton tekemisestä jäänyt jäljelle sopivasti puolitoista kerää Lilli-kudetta.

Työ eteni jouhevasti, kunnes alkoi epäilys hiipiä puseroon. Ei taida kude kuitenkaan riittää... Viimeiselle kerrokselle startatessa materiaalia oli jäljellä enää pikkuruinen nyssäkkä.



Ikävä kyllä, epäilys osui oikeaan. Puolet jäi puuttumaan viimeistelykerroksesta, kun lanka loppui.



Vain hiukkasen kismitti, että piti vielä uusi vyyhti ontelokudetta käydä ostamassa. Onneksi kuitenkin Taito Shopista löytyi ihan samaa sävyä virkkausmateriaalia kuin olin suoraan tehtaalta tilannut. Joten työ pääsi jatkumaan lähes keskeytyksettä.


Niin valmistui pieni matto suuren rinnalle poseeraamaan. Harmaata Lilliä jäi jäljelle melkein koko kerä. Ehkä teen siitä pienen korin, ehkä en.

Asteri-maton halkaisija on n. 170 cm ja Marketta-maton 85 cm.



Pienet on ihmisen ongelmat, kun ei sen suurempaa murhetta ole, kuin että mitähän sitä seuraavaksi ottaisi työn alle. Virkkaisinko pitsimaton kirpparilöytökuteesta, siis tuosta valkoisesta, joka on Lilliä ohuempaa? Vai koukuttelisinko matoksi ylimääräiseksi jääneet viininpunaiset kuteet? Vai vaihtaisinko tyystin tyylilajia ja tekaisisin puikkoja heilutellen itselleni kesäsukat?


Vai leikkisikö vain näillä tarvikkeilla?




Nähtäväksi jää. Tänään aion nauttia kesästä! Nauttikaa tekin!

4 kommenttia:

  1. Tuo matto vois kyllä näyttää kivalta viininpunaisenakin, kokeile ihmeessä!

    Eipä ole tullut kommentoitua täälläkään nyt kun oma bloggailu on jäänyt, mutta oon käynyt kyllä välillä katselemassa, ja tykkään kyllä blogistasi kovasti!

    Tänä aamuna lisäsin pitkästä aikaa Kukonaskelin-blogiin uusia kuvia. Jos yhtään kiinnostaa, niin käy ihmeessä kurkkimassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jenna!

      Ihania kuvia oli siulla tuolla blogissa! Onkin ihan ollut ikävä, joten mukavaa olla yhteyksissä edes näin virtuaalimaailmassa. Mutta on minulla kyllä meille vähän suunnitelmia syyskuulle, juttelen niistä myöhemmin lisää. Sen verran vinkkaan, että asiaan liittyy Lipetti :)

      Poista
  2. Voi sisko tuota sun mattotehdastasi <3 Olet taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä tuosta taitavuudesta, vähän höperö kyllä taidan olla. Virkkuukoukun villitsemä :)

      Poista