maanantai 24. heinäkuuta 2017

Herkut neljälle

Kun olin lapsi joskus hamassa menneisyydessä eli 1970-luvulla, telkkarissa pyöri mainos puolen litran vaniljajäätelöpaketista sloganilla "herkut neljälle". Se oli sitä kohtuullisen herkuttelun aikaa, kun karkkia saatiin pieni (siis todellakin pieni, 20g) kartonkiaski tai jaettiin limsapullo (0,33 l) veljen kanssa puoliksi saunan jälkeen. Puolesta litrasta jäätelöä riitti herkkkupalat koko perheelle. 

Vähänkö on lähtenyt lapasesta mässäily noihin kohtuuden aikoihin verrattuna...

Sattui olemaan Kotosella noita mansikoita ja vähän kermaakin... Siitä tuli mieleen mansikkakakku ja ei auttanut muu kuin käydä leipomaan. Järki pysyi päässä tällä kertaa, enkä tuusannut jättikakkua armeijalle vaan paistoin vain leikkitaikinan eli kahden munan kakun. Siitä olisi sopivasti riittänyt neljälle tai oikeastaan jopa viidelle syöjälle. 

Kahdelle siitä riitti herkuteltavaa useammallekin kahvitauolle. Ei haitannut!

Kerma loppui kesken ja kakusta tuli osittain nakukakku, kun reunoille ei riittänyt pursotuksiin vaahtoa. Muutenkin tekele on vähän vinksahtanut ja nitkahtanut eikä mikään kaunotar. Mutta ei se menoa haitannut, makoisalta maistui rumempi ja vähäkermaisempikin kahvileipä.





Välissä oli niin paljon mansikoita ja kermaa, ettei siistejä, napakoita palasia pystynyt leikkaamaan. Mutta eihän sitä palaa kokonaisena olisi voinut hotkaistakaan, joten mössöytyminen oli vain pieni kauneusvirhe.


Kesä ja kesäherkut! Ei voi olla parempaa!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tässä on hyvää se, että kun yksi on syöty, voi kohta tehdä toisen :D

      Poista
  2. Kuulosti ihan omalta lapsuudeltani. Silloin noista herkuista osasi iloita, kun ne olivat niin harvoin saatavia.
    Kakkusi on niin komea. Kuvat saavat veden nousemaan suuhun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan, kun joskus sai käydä ostamassa markalla irtokarkkeja, jotka maksoivat 10 penniä kappale. Se oli oikein juhla! Nyt jos saisi kymmenen irtokarkkia, se tuntuisi lähinnä vitsiltä. Niin on aika muuttunut!

      Poista