maanantai 10. lokakuuta 2016

Ruokaa syysmetsästä

Suppilovahverosyksy. Suppilovahverosunnuntai. Suppilovahverosapuska.

Sunnuntaikin meni tien päällä, kuten tämä viikonloppu muutenkin. Päivän ohjelmassa oli tuplasyntymäpäivät Mantyharjulla ja siihen menee ajomatkoineen koko päivä. Parasta päivässä oli ihanat ihmiset ja etenkin se, että samalle kyläilyreissulle poimimme Mikkelistä mukaan kuopuksen ja vävykokelaan.

Illan vilakassa kotiin palattua nälkä ahdisteli. Niinpä kaivoin jääkaapin sisuksista esille perjantaisen suppissaaliin. Ensimmäisessä kuvassa on vielä lasikippoon ahdettuna suurin osa saaliista, mutta ne pääsivät lekottelemaan saunan ylälauteille jälkilämpöön lauantai-iltana. Tarkoitus on kuivattaa suurin osa sienistä. Niin ne mahtuvat pieneen tilaan ja säilyvät miltei loputtomasti.


Sinisen kipon sienille on valmiina suunnitelma, osa B. Toteustusaikataulu vain on vielä vähän auki. Etualan kipposen suppikset sen sijaan saivat sunnuntaina jalostua maistuvaksi illalliseksi kera kerman ja Pappardelle-pastan. Ohje on viimeisimmästä Pirkka-lehdestä. Kuvaan pääsivät vain pääasiallisimmat ainekset. 


Suppilovahveropasta


200 g suppilovahveroita (saisi olla reilusti enemmän)
1 (100g) sipuli
1 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl kasvislientä (voisi kai laittaa vettä ja kasvisliemikuution?)
1 - 2 dl kuohukermaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
n. 0,5 dl timjamia tai persiljaa
300 g pappardelle nauhapastaa (suhteessa sienten määrään liikaa pastaa meidän makuun ja kävisi kyllä ihan mikä tahansa pasta)
parmesaania

Puhdista ja paloittele sienet. Paista niitä pannulla ilman rasvaa kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut.


Lisää rasva ja sipulit. Anna kuullottua.


Ripottele pinnalle vehnäjauhot. Lisää pannulle kasvisliemi koko ajan sekoittaen ja anna kypsyä muutaman minuutin ajan.


Lisää joukkoon kerma ja anna kiehahtaa. Mausta suolalla ja pippurilla.


Keitä pasta paketin ohjeen mukaan ja valuta lävikössä.








Sekoita kastike ja hienonnettu timjami tai persilja varovaisesti pastan joukkoon. Pikkuinen ripsaus juustoa annoksen päälle ja ei kun nauttimaan!


Keitin pastaa vähemmän kuin ohje käski. Silti olisin kaivannut enemmän sieniä suhteessa pastan määrään annokseeni. Tiedänpähän seuraavalla kerralla toimia toisin.

Koska kermaa jäi purkkiin suunnilleen puolet, päätin jalostaa siitä sunnuntain kunniaksi herkullisen jälkiruoan. Jääkaapissa oli onneksi purkki rahkajugurttia, joten sain tekaistuksi syksyn parhaan jälkkärin eli puolukkarahkan. Puolukat pihistin toisesta keskeneräisestä projektista, josta ehkä kerron joskus myöhemmin...



2 kommenttia: