perjantai 21. maaliskuuta 2014

Sormet silikonissa



Keskiviikkona kamalassa jalkarättilumisateessa kieppasin pikaisesti katsastamassa Savonlinnan kevätmarkkinat. Sade oli koko päivän haitannut kaupantekoa, eikä minuakaan huvittanut lompakkoa kaivella esille myräkässä. Ostin kuitenkin entiseltä työkaverilta ihanan koivunrisuista kieputellun kippurasydämen ulko-oveen. Kaiken häslingin keskellä se ei vielä ole päässyt paikoilleen eikä tullut edes kuvaa otetuksi ostoksesta. Mutta lupaan ja vannon, että vielä esittelen ostokseni täällä.

Olin menossa jälleen Taito Shopille. Tällä kertaa oli vuorossa Mosaiikkieläimiä puutarhaan -kurssi, jonka Taito Shop järjesti Linnalan kansalaisopiston kanssa yhteistyössä. Meitä olikin täysi ryhmä. Onneksi mukana oli muutama muukin mosaiikkiensikertalainen!

Valittavana oli styroksihahmoja, joiden päälle käytiin liimailemaan mosaiikkipaloja. Voi valita isomman tai pienemmän pöllön, sammakon, koiran tai liskon. Pikkuisen pähkäiltyäni päädyin pöllöön ja heti tietenkin siihen isompaan otukseen. Lasimosaiikit kiinnitettiin styroksihahmoon silikoniliimalla. Se oli oikein hyvää liimauksessa, mutta hyi kamala, miten pahan hajuista! Yöllä en tahtonut saada nukutuksi ja vielä seuraavana päivänä töissäkin tuntui, että haju oli syöpynyt nenän limakalvoille. Eikä mokomaa tököttiä meinannut saada sormista pesemällä, vaan pikemminkin sen piti antaa kovettua ja sitten repiä liuskoina pois näpeistä.

Koska ensi viikon keskiviikkona jo saumaamme tekeleet, kaikki mosaiikkipalat pitää olla sitä ennen liimattuna paikalleen ja liimauksen pitää ennättää kuivua kunnolla. Tuli siis kotitöitä. Tänään liimasin viimeiset pohjapalaset paikoilleen ja hyvä että liima riitti! Piti ihan leikellä tuubia saksilla, että sai viimeisetkin silikonitipat tiristetyksi hyötykäyttöön.








Nyt vain pitää päättää sauma-aineen väri. Huh huh. Kyllä elämä on ainaisia valintoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti