sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sulo Ruusunen - kuvatutkielma


Sulo Ruusunen tuli vanhempieni taloon pienenä palleroisena pentuna monta vuotta sitten Viiru-kissan kadottua teille tietymättömille. Sulo ei silloin vielä ollut Sulo. Olipahan vain ylisöpö kissanpentu vaaleanpunaisine polkuanturoineen. Koska kaikki hokivat, että pentu on niin suloinen, kissalle päätettiin antaa nimeksi Sulo. Sukunimi Ruusunen taas viittaa niihin ruusunpunaisiin tassunpohjiin ja sen nimen keksi veljeni vanhempi tytär, joka ei vieläkään ole iällä pilattu, joten oli melkoisen nuori silloin.

Sulo on ylen itsenäinen ja itsetietoinen kissaherra. Sylissä hän ei viihdy, mutta silitystä sietää, silloin kun se herralle itselleen sopii. Ja joskus Sulo jopa pyrkii liki, antaa ymmärtää, että olisi hyvä hetki silityksille ja rapsutuksille. Vaan äläpä yritä silloinkaan sylitellä - herkkä hetki on heti ohi!

Jos Sulo on seurallisella tuulella, se pinkaisee paikalle häntä pystyssä, kuullessaan auton tulevan pihaan. Eilen herralla oli saalistus kesken, eikä hän olisi juuri vieraista perustanut. Menin kuitenkin napsimaan hänestä edes muutaman valokuvan, vaikka Sulo ei pidä valokuvaamisesta. Syy siihen on se, että joku on joskus ottanut Sulosta kuvia salaman kanssa ja se on suututtanut herkkäsilmäisen kissan.

Kuvaussessiossa Sulo oli ensin hieman vaivaantunut, vaan päätti sitten vähät välittää valokuvaajasta.

"Tuijotan nyt oikein kovasti tuota heinätupsua, niin jospa tuo ihminen kameransa kanssa älyäisi pysytellä poissa"
"Tuli se siihen kuitenkin häärimään. Olisinkohan tässä nyt vähän työlääntynyt vai esittäisinkö välinpitämätöntä?"

"Joku kiehtova tuoksu täällä heinikossa taitaa olla..."

"Ihan kuin siellä rapisisi joku!!! Olkaa nyt hiljaa!"
"Käännän selkäni teille häiritsijöille! Myyrä otti hatkat, kun täällä on liian paljon elämää!"

"HÖH!"
"Haistellaan nyt sitten tätä multamaata..."
"Syksy vain tuoksuu"

"Joku liikkuu navettapihassa... Miekii meen sinne!!!"




3 kommenttia:

  1. Google+ on askarrelut näköjään kuvista videonkin https://plus.google.com/photos?cfem=1&partnerid=gplp0&pid=5939307072711186866&oid=108855192650201881848

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus ja hienoja kuvia! En muuten muistanut, että minä olin se joka keksi Sulkulle tuon hyvin säilyneen sukunimensä :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos Jenna! Siulla on aina ollu hyvät hoksottimet!
    Yritän uudestaan jakaa tuon linkin
    https://picasaweb.google.com/108855192650201881848/Sulo?authkey=Gv1sRgCPLsoq-21PHA2AE#5942499867365248434

    VastaaPoista